Myydään sekarotuisia koiranpentuja hyvään rakastavaan kotiin. Rokotettuja ja eläinlääkärin tarkastamia. p. 050-4922068 koiranpennut@suomi24.fi
Myydään sekarotuisia koiranpentuja
5
4174
Vastaukset
- Assi
Heippa!
Voisitko kertoa hieman pennuista, minkä värisiä ovat? Minkä kokoisiksi arvelet niiden kasvavan? Entäs onko vanhempien rodut selvillä?
Missä päin Suomea pennut ovat, ajattelin että jos kävisin katsomassa onko meidän hauva jo löytynyt...
Itse olen Tampereelta.- Koiranpennut
Hei!
Pennut ovat lähtöisin Tallinnan koiratarhalta.
Asun aivan koiratarhan lähellä (olemme siis täysin suomalainen perhe). Otamme
tarhalta kotikasvatukseen ja hoitoon aina 2-3 pentua kerralla (erilaisia
ja erilaisilla taustoilla). Osa on löytöpentuja ja jopa 2 viikon ikäisiä
löydettäessä ja osa on tarhalla syntyneitä. Kaikki pennut ovat pieniin lapsiin
sekä toisiin eläimiin tottuneita, sillä meillä on itsellämme 3 lasta ja koiria
ja kissa. Kaikki pennut ovat eläinlääkärin tarkastamia ja rokotettuja. Koiratarhalta
saa myös aikuisia, mutta meillä on sijoituksessa ainoastaan pentuja jotka
kuolisivat muuten tarhan alkeellisissa oloissa.
Toisista pennuista voi päätellä mitä rotuja on jos pentu on syntynyt tarhalla.
Löytökoirista voi ainoastaan arvata ulkonäön perusteella. Olen laatimassa
koirille nettisivuja joista näkee pentujen kuvia, mutta vielä ne eivät ole
valmiina. Voin toki lähettää sinulle kuvia pennuista sähköpostitise.
Myyn Suomeen AINOASTAAN täysin terveitä, eläinlääkärin tarkastamia, rokotettuja
pentuja, jotka olen myös itse todennut terveiksi ja hyväkuntoisiksi. Huolehdin
myös siitä että pennut ovat arviolta vähintään luovutusikäisiä (kaikista
ei voi tarkkaa ikää tietää jos ovat löytöpentuja). Minulta tulevat pennut
kasvavat myös kotiympäristössä leikkien lasten ja toisten koirien kanssa,
joten voit olla varma että pentu on sosiaalinen.
Mikäli olet kiinnostunut, kerro minkä kokoista ja -laista pentua etsit, niin
tarkistan tarhan tilanteen. Itselläni ei pentuja ole kerrallaan hoidossa
kuin 2-3, jotta voin antaa pennuille niiden tarvitseman hoidon ja huomion.
Valitsen kuitenkin pennut niin että pidän vähintään viikon ajan itselläni
Suomeen tulevat pennut, jotta näen että ne ovat kunnossa ennen luovutusta.
Jos tarhalla on sopiva pentu sinulle, otan sen heti kotihoitoon. Voit tietenkin
hakea pennun myös itse minulta Tallinnasta, ja siinä tapauksessa voin järjestää
kuljetuksesi satamasta meille kotiin ja takaisin.
Olethan yhteydessä. Kerro millaista pentua toivot, niin ilmoitan jos sinulle
sopiva löytyy! - kiinnostunut
Koiranpennut kirjoitti:

sopiva löytyy!Hei! Perheemme on harkinnut koiranpennun ottamista jo tovin ja olisimme valmiit antamaan kodittomalle koiralle hyvän ja rakastavan kodin.Ottaisimme mielellämme pienen koiran:säkä saisi olla korkeintaan 40 cm. Ja jos mahdollista ei yli 1 vuotiasta.Kiitos jo etukäteen. Ilmoittelethan!!
- valvoja
Koiranpennut kirjoitti:
Hei!
Pennut ovat lähtöisin Tallinnan koiratarhalta.
Asun aivan koiratarhan lähellä (olemme siis täysin suomalainen perhe). Otamme
tarhalta kotikasvatukseen ja hoitoon aina 2-3 pentua kerralla (erilaisia
ja erilaisilla taustoilla). Osa on löytöpentuja ja jopa 2 viikon ikäisiä
löydettäessä ja osa on tarhalla syntyneitä. Kaikki pennut ovat pieniin lapsiin
sekä toisiin eläimiin tottuneita, sillä meillä on itsellämme 3 lasta ja koiria
ja kissa. Kaikki pennut ovat eläinlääkärin tarkastamia ja rokotettuja. Koiratarhalta
saa myös aikuisia, mutta meillä on sijoituksessa ainoastaan pentuja jotka
kuolisivat muuten tarhan alkeellisissa oloissa.
Toisista pennuista voi päätellä mitä rotuja on jos pentu on syntynyt tarhalla.
Löytökoirista voi ainoastaan arvata ulkonäön perusteella. Olen laatimassa
koirille nettisivuja joista näkee pentujen kuvia, mutta vielä ne eivät ole
valmiina. Voin toki lähettää sinulle kuvia pennuista sähköpostitise.
Myyn Suomeen AINOASTAAN täysin terveitä, eläinlääkärin tarkastamia, rokotettuja
pentuja, jotka olen myös itse todennut terveiksi ja hyväkuntoisiksi. Huolehdin
myös siitä että pennut ovat arviolta vähintään luovutusikäisiä (kaikista
ei voi tarkkaa ikää tietää jos ovat löytöpentuja). Minulta tulevat pennut
kasvavat myös kotiympäristössä leikkien lasten ja toisten koirien kanssa,
joten voit olla varma että pentu on sosiaalinen.
Mikäli olet kiinnostunut, kerro minkä kokoista ja -laista pentua etsit, niin
tarkistan tarhan tilanteen. Itselläni ei pentuja ole kerrallaan hoidossa
kuin 2-3, jotta voin antaa pennuille niiden tarvitseman hoidon ja huomion.
Valitsen kuitenkin pennut niin että pidän vähintään viikon ajan itselläni
Suomeen tulevat pennut, jotta näen että ne ovat kunnossa ennen luovutusta.
Jos tarhalla on sopiva pentu sinulle, otan sen heti kotihoitoon. Voit tietenkin
hakea pennun myös itse minulta Tallinnasta, ja siinä tapauksessa voin järjestää
kuljetuksesi satamasta meille kotiin ja takaisin.
Olethan yhteydessä. Kerro millaista pentua toivot, niin ilmoitan jos sinulle
sopiva löytyy!Siis käyt hakemassa koiratarhalta ilmaiseksi pentuja joita sitten kauppaat eteenpäin suomeen?
Ja millä hinnalla?
Tiedät varmaan että kun hinta menee tietyn rajan yli niin pennusta pitää maksaa verot tullissa.
Oletko itse eläinlääkäri kun pystyt totemaan ne terveiksi? "jotka olen myös itse todennut terveiksi ja hyväkuntoisiksi."
Millä tavalla pentu voi tottua pieniin lapsiin ja muihin eläimiin jos ne ovat vain viikon sinun luona?
Tässä haisee palaneen käry, taidan ottaa yhteyttä viranomaisiin. - Anonyymi
valvoja kirjoitti:
Siis käyt hakemassa koiratarhalta ilmaiseksi pentuja joita sitten kauppaat eteenpäin suomeen?
Ja millä hinnalla?
Tiedät varmaan että kun hinta menee tietyn rajan yli niin pennusta pitää maksaa verot tullissa.
Oletko itse eläinlääkäri kun pystyt totemaan ne terveiksi? "jotka olen myös itse todennut terveiksi ja hyväkuntoisiksi."
Millä tavalla pentu voi tottua pieniin lapsiin ja muihin eläimiin jos ne ovat vain viikon sinun luona?
Tässä haisee palaneen käry, taidan ottaa yhteyttä viranomaisiin.Ihmettelen tässä itsekin miten pentujen luonne terveys ja lapsiin totuttumus selviää viikossa? Oletko koirien ”erikoisasiantuntija” Yhdyn edelliseen kommenttiin!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507989Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672273Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332194- 1471764
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251254Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511239Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1101158Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65845Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.59806Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7750