rotef. lyhennys?

Oman sukuni kuolleessa on merkintä "rotef." sellaisen henkilön kohdalla, joka muuten on eläissään ollut mjöln. eli mylläri. Mitä tuo rotef. merkitsee, sellainen merkintä on useissa Padasjoen kuolleissa, eikä sitä löydy Google avulla, eikä sitä ole Suomen Sukututkimusseuran lyhennysluettelossa? Suuri kiitos, jos joku tietää.
43129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Rotefattig = ruodunköyhä = köyhä eli varaton henkilö, josta ruotu = joukko taloja, on pitänyt huolta. Ennenaikaan ei ollut sossun luukkua, vaan tarvittaessa paremmin toimeentulevat pitivät huolen köyhistä.
On myös ollut toinen vastaavanlainen termi = kyrkofattig = kirkonköyhä, josta kirkko on pitänyt huolen.

Äänestä
  • Ruotujärjestelmä vastasi sotamiehistä. Ratsutilat eli rusthollit ratsumiehistä. Tyypillisesti kylä jaettiin ruotuihin, joskus oli vain yksi, tietty talomäärä tarvittiin ruodun ylläpitoon. Joka ruodulla oli jokin talollinen joka oli valittu ruotumestariksi. 1 ruotu, 1 sotamies. Ruotusotamies sai torpan asuttavakseen ja vähän maata viljeltäväkseen eikä veroa. Helppo ratkaisu nuorelle miehelle, jos ei ollut taloa ja täytti sotamiehen mitat. Voi perustaa perheen ja rauhan aikana riitti kun kävi katselmuksissa ja harjoituksissa. Sota-aikana vaimosta saattoi äkkiä tulla leski. Silloin joutui ruotu hankkimaan uuden sotamiehen. Ruotuköyhä oli yleensä vanha sotamies.

    Äänestä

  • Genetix kirjoitti:

    Ruotujärjestelmä vastasi sotamiehistä. Ratsutilat eli rusthollit ratsumiehistä. Tyypillisesti kylä jaettiin ruotuihin, joskus oli vain yksi, tietty talomäärä tarvittiin ruodun ylläpitoon. Joka ruodulla oli jokin talollinen joka oli valittu ruotumestariksi. 1 ruotu, 1 sotamies. Ruotusotamies sai torpan asuttavakseen ja vähän maata viljeltäväkseen eikä veroa. Helppo ratkaisu nuorelle miehelle, jos ei ollut taloa ja täytti sotamiehen mitat. Voi perustaa perheen ja rauhan aikana riitti kun kävi katselmuksissa ja harjoituksissa. Sota-aikana vaimosta saattoi äkkiä tulla leski. Silloin joutui ruotu hankkimaan uuden sotamiehen. Ruotuköyhä oli yleensä vanha sotamies.

    Sotilasmerkityksen lisäksi, ruotu on tarkoittanut muutakin.

    Ruotuvaivainen oli henkilö, joka ei kyennyt itse vastaamaan omasta elatuksestaan, vaan häntä huollettiin tietyistä tiloista muodostuvan köyhäinhoitopiirin (ruodun) sisällä. Ruotuvaivainen asui määräajan talossa ja siirtyi sen jälkeen ruodun seuraavaan taloon.

    Ennen vuotta 1880 oli köyhäinhoito seurakunnan, eli kirkon asiana. Seurakunnat pitivät huolta köyhistään. Varat tarkoitukseen koottiin kolehdeilla kirkoissa ja almuina kirkon ovilla. Puinen vaivaisukko oli usein kirkon ovilla almuja anomassa.

    Sanotun vuoden jälkeen alettiin "vaivaishoitoa" varten koota varoja yleisellä veronkannolla. Kunnat velvoitettiin kantamaan varoja, ja huolehtimaan vaivaishoidosta. Kun kuntakokous oli kunnan ensimmäinen toimielin, jouduttiin siellä näitä asioita pohtimaan. Erään pitäjän Kuntakokouksen pöytäkirja 21 päivältä kesäkuuta v. 1881 kertoo tästä mm. seuraavaa: "Vaivais Ruoti luettelo tarkastettiin ja hyväksyttiin. Määrättiin kunnallislautakunnan esimies ylöskantamaan köyhien kassaan kuusi ruplaa Ruotivakanssi rahaa Suomen valtion nimissä olevista tiloista tässä kunnassa."

    Ruoti järjestelmä toimi vanhojen muistitietojen mukaan siten, että ruotilainen kulki tai kyydittiin talosta taloon johtomiehen osoituksen mukaan. Eli talossa määrätyt päivät, tai viikot, ja muutti taas toiseen taloon. Kun puhuttiin vaivaishoidosta, tarkoitettiin tällä sitä, että vain ruumiillisesti tai henkisesti viallisilla, sokeilla, rammoilla, raajarikoilla ym. sellaisilla, oli oikeus nauttia tätä yhteiskunnan huolenpitoa. Me voimme kuvitella, ettei tämä huolenpito ollut kehuttavaa, ja että ruotilainen sai nähdä yhtä ja toista talosta taloon vaeltaessaan. Tyly kohtelu ja huonot ruuat eivät liene olleet harvinaisia. Luonnollisesti sattui matkan varrella hyviäkin ihmisiä, jotka kohtelivat ystävällisesti ja antoivat hyvän hoidon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


remontttttitreiska kirjoitti:

Oman sukuni kuolleessa on merkintä "rotef." sellaisen henkilön kohdalla, joka muuten on eläissään ollut mjöln. eli mylläri. Mitä tuo rotef. merkitsee, sellainen merkintä on useissa Padasjoen kuolleissa, eikä sitä löydy Google avulla, eikä sitä ole Suomen Sukututkimusseuran lyhennysluettelossa? Suuri kiitos, jos joku tietää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu