En jaksa olla lesbo.
Kiero, vino, vääränlainen, sairas, perverssi.
Ihmisten inhon ja ennakkoluulojen tulilinjalla.
Kaapissa.
Perhe ei aavista mitään vaikka aihetta olisi paljonkin. Eihän se ole miesystäviäkään koskaan löytänyt. Eikä sitä kuulemma kiinnostakaan löytää.
Eikä lapsien tekeminen ja punainen tupa ja perunamaakaan miltään tunnu.
Ystäviä ei enää ole. Tärkein lähti luota pois liian varhain, toinen muutti ulkomaille, ja kolmas pisti välit poikki. Miksiköhän.
Roikun liian monetta vuotta yksinäisenä tyhjäntoimittajana Seroquelia ja Cipramilia popsien. Olen syrjäytynyt.
Suuri kaupaunki ja paljon ihmisiä, mutten enää tiedä miten heille puhutaan. Ammattikorkea jäi kesken, oppisopimuskin.
En usko löytäväni koskaan itselleni naista.
Kokevani rakkautta, saavani suukkoja, haleja, seksiä, parisuhderiitoja, ja särkynyttä sydäntä.
Kukaan ei ole ollut etäisestikään kiinnostunut. Ehkä en osaa olla edukseni. Kuolenko todellakin 25-vuotiaana neitsyenä?
Kiero, vino, vääränlainen, sairas, perverssi.
Ihmisten inhon ja ennakkoluulojen tulilinjalla.
Kaapissa.
Perhe ei aavista mitään vaikka aihetta olisi paljonkin. Eihän se ole miesystäviäkään koskaan löytänyt. Eikä sitä kuulemma kiinnostakaan löytää.
Eikä lapsien tekeminen ja punainen tupa ja perunamaakaan miltään tunnu.
Ystäviä ei enää ole. Tärkein lähti luota pois liian varhain, toinen muutti ulkomaille, ja kolmas pisti välit poikki. Miksiköhän.
Roikun liian monetta vuotta yksinäisenä tyhjäntoimittajana Seroquelia ja Cipramilia popsien. Olen syrjäytynyt.
Suuri kaupaunki ja paljon ihmisiä, mutten enää tiedä miten heille puhutaan. Ammattikorkea jäi kesken, oppisopimuskin.
En usko löytäväni koskaan itselleni naista.
Kokevani rakkautta, saavani suukkoja, haleja, seksiä, parisuhderiitoja, ja särkynyttä sydäntä.
Kukaan ei ole ollut etäisestikään kiinnostunut. Ehkä en osaa olla edukseni. Kuolenko todellakin 25-vuotiaana neitsyenä?
Vastaukset 36
Vanhimmat
Olet ehdottomasti rehellinen ja realistinen. Kun vielä näkisit, että tämä maa on epäreilu, sosiaalidarvinistinen ja korruptoitunut ja sen asukkaat pääosin mielenterveyspotilaita.
Nyt kun sanoit ikäsi, tiedän, että sinulla on alkamassa unelmien sielunmessu. Mielisairas ympäristö pumppasi sinuun uskoa ja odotteita ja sinä sairastuit kaksikymppisen narsismiin. Tulet sieltä nyt kolmikymppisenä liekeissä alas. Tuota kestää ehkä tuollaiset kymmenen vuotta, mutta sen jälkeen sinä oletkin kelvollinen ihmiseksi.
Älä ihmeessä tapa itseäsi, sillä sinä näet että sinulla on yksi päivä vielä kaikki. Kas kun kaikki sinun kilpailijasi käyvät läpi samaa unelmien sielunmessua. Tärkeintä on kuka sinä olet sen päätyttyä.
En kommentoi muutoin Catsyn viestiä, mutta
"Älä ihmeessä tapa itseäsi, sillä sinä näet että sinulla on yksi päivä vielä kaikki. Kas kun kaikki sinun kilpailijasi käyvät läpi samaa unelmien sielunmessua. Tärkeintä on kuka sinä olet sen päätyttyä. "
Silkkaa asiaa. Älä tapa itseäsi, käy läpi mankeli ja tule siliämpänä ulos. Niin monet käyvät tätä nykyä - "kaikki kilpailijasi" - samaa mankelia läpi. Ole urhea. Sä tulet voimaan paremmin.
Hae apua. Kaikki tarvitsevat apua joskus. Hae puheyhteyttä. Instansseja on. Ole rohkea. Yksi rohkeuden osoitus ja sitten sä voit taas olla väsynyt, kertoa sen, olla väsynyt itsesi umpikujassa, saada tukea ja nousta kuin Feeniks-lintu taas!
tärkeää ei ole mun mielestä vain se, mikä olet käytyäsi läpi kiirastulen. tärkeää on läpi tulen olla oma itsensä, huomata oma kehitys ja kärsimys. ymmärtää, että se olen minä juuri tässä. tältä näyttää mun elämä, nyt.
itse olin itsemurhan partaalla reilu kakskymppisenä. en ympäristön kovuuden takia vaan jonkun pohjattoman eksistentialistisen yksinäisyyden takia. ajattelin, etten koskaan löydä ihmistä, jota saan rakastaa, joka rakastaa mua. olen iloinen, että säästyin eloon kuitenkin. ja olen saanut nähdä myös elämän valoisan puolen, joka silloin aikanaan tuntui täysin tavoittamattomalta mulle.
Copypastea Prekaariruoskasta: 1980-luvulla syntyneille on koulussa ja koulun ulkopuolellakin vähintään ”tarjoiltu” ajatusta, jonka mukaan jokainen ei vain voi, vaan hänen tulee muokata elämästään ja urastaan jotakin suurta ja mielenkiintoista, erityislaatuista. Tämä onnistuu jokaiselta, joka vain tarpeeksi yrittää. Ennen kaikkea on tärkeää tehdä jo esikouluikäisestä lähtien viisaita valintoja. Eikä se ole vain tärkeää; valintoja on
pakko tehdä, halusipa tai ei. Tutkijat Tommi Hoikkala ja Petri Paju ovatkin puhuneet ”pakkovalinnan sukupolvesta”.
Nyt parikymppisten on annettu pienestä pitäen ymmärtää jotain tämänsuuntaista: jos teet tarpeeksi originelleja, mutta silti viisaita valintoja pienestä pitäen, niin itsellesi oikeata koulua kuin
JAANA LÄHTEENMAA
109
sitten koulun kursseja valitessasi ja sitten vielä harrastuksissakin, sinulle voi käydä elämässä, isona,
työmarkkinoilla hyvin. Jos vielä muistat koko ajan kerätä merkintöjä ”saavutusten kirjaasi”, ansiokansioosi,
kaikesta, mitä kouluajan ulkopuolellakin teet, voit päästä pitkälle.
Mitä erikoista tässä olisi? Lapsia ja nuoria on aina kannustettu yrittämään eteenpäin. ”Nuorena on vitsa väännettävä”. Nyt kannustaminen on saanut vain uusia muotoja, se on mukautunut aikakauden henkeen: enää ei autoritäärisesti painosteta ja pakoteta koulutielle ja oppimaan vaan houkutellaan,
luvataan, kehitetään kannustimia. Sehän on hyvä! Meitä vielä uhattiin karttakepillä…Voisiko tällä valinnan vapaudella – anteeksi, pakolla – ja pehmeällä mutta määrätietoisella kannustamisella muka olla jotain kielteisiä seurauksia? Voisiko niistä seurata jotain sellaista, joka saisi nuoret kammoamaan
aikuisuuteen astumista, mellakoimaan ja pistämään jarruja päälle?"
Minusta Jaana Lähteenmaa on asian ytimessä. Nuoriin kohdistettu arvomaailman aivopesu on hienovaraisempaa kuin vanhempien sukupolvien kokema kasvatus. Eri mieltä minä tosin olen kapinasta ja mellakoinnista.
Minun suhteeni ja minun sukupolveni suhde vallitsevaan ideologiaan on silmääpalvova, mutta nuoret ovat tainneet ihan uskoa sen, että jokaisen pitäisi olla kaunis, valloittava, sosiaalinen, akateemisesti mahdollisimman pitkälle koulutettu ja keskiluokkaiseen elämään ja keskiluokkaisiin arvoihin (?) tähtääviä.
Se on tuhon usko.
Työpaikat vähenevät. Googleta vaikka "ia-indeksi", jos et usko. Kaikki hyvä ja materiaalinen vähenee ja muuttuu yhä enemmän elitistisemmäksi.
Minun ratkaisuni on se, että elämälle on sisältö löydyttävä koulutuskokoun ja ideaaliparisuhdekoukun ulkopuolelta. Ei kannata mennä sinne minne kaikki muut menevät tai syntyy ruuhka. Pitää oppia kohtuullistamaan toiveensa.
Vanhemmat ikäpolvet, sosiaalidementoituneet ja muut höyrähtäneet ovat täysin kasvuideologian kalkkeuttamia, koska heillä on näennäisen vakaata. He piiskaavat lapsiaan siihen elintasoon missä he itse ovat ja vielä ylemmäksi huomaamatta että pohja sille on kadonnut jo aikaa sitten.
Prekarisaatio koskettaa työtä ja ihmissuhteita, kaiken epävarmemmaksi muuttumista.
Koko tämä monokulttuuri kuitenkin pyörii täysipäiväsen, vakaan työsuhteen ja kahden tai useamman ihmisen yhteistalouden olettamuksessa. Kuitenkin Helsingissä puolet ihmisistä asuu yksin.
Minä ymmärrän vihata ja halveksua, ap. ei ymmärrä. Nuoret olette kuin venäläiset maanviljelijät keskitysleirissä, raadatte itsenne hengiltä leipäpalan toivossa kun olette koko ikänne olemaan ahkeria. Keskitysleiristä hengissä selvisivät vilunkipelin pelaajat, innokasta työntekoa teeskentelevät ja juonittelijat.
niin pääsee sieltä aina poiskin :D.
Ootkos käynyt paikoissa, jossa on vain lesboja?
Harvoin normaalielämässä kukaan tulee kimppuun, jos on vielä kovasti arka.
Vanhemmista ei nyt kovasti kannattaisi olla huolissaan, että tietäävätkö vai eivätkö.
Minä en aijo tässä elämässä omilleni kertoa, kun ne nyt ei sitä asia tule koskaan ymmärtämään.
Tuolla sätissä pyörii naisia , jotka ovat samassa
jamassa. Ootkos sitäkautta koittanut tutustua?
Tietysti siellä on sitten niitä miehiä, jotka pahoittavat mieliä.Ovat olevinaan naisia ja katoovat yhtäkkiä, sanomatta mitään.
Suomi24 treffejä kokeilin. Luulen, että siellä
myös on miehiä, joita kiinnostaa , mitä ne lesbot keskenään siellä turiseee.Palvelussa on semmoinen vaihtoehto, että voi estää flirttikutsut muilta kuin esim. naisilta tietyssä ikähaarukassa.
Joku saattaa olla kiinnostunut ja kirjoittaa sulle, tai sä kirjoitat sille. Sitten ei kuulukkaan enää vastausta.
Sokkotreffeillä nainen-nainen, se vasta järkkypaikka on. Siellä oikeesti on vaan miehiä, jotka sopii treffejä ja ei niistä sitten kuulukkaan mitään.
Mutta sätissä voi oikeasti löytää jonkun mukavan
tytön.
Jos oot Hesassa, niin on jalkapalloo, sählyä, sulkkista , lenttistä..mitähän muuta...lesboille ja sitten sekaporukoita.
Cityssä voi myöskin lepakkoluolassa tutustua alle 30v naisiin lähinnä.
Ootkos käynyt Setan sivuilla? Siellä kerrotaan kaikenlaisesta toiminnasta ja postituslistoistakin muistaakseni.
Ja sä oot viellä nuori, neitsyeeks :D, tunnen muutamia, jotka on viellä yli 38vuotiaanakin.
Ite olin 22v, kun ekakertaa ees pussasin naisen kaa.Olin sentään parisenvuotta kierrellyt homobileissä.
Ja sitten kolahti yks nainen ja se oli sitten menoo.Oli mullakin aika ankeita ajatuksia ennen sitä.
Mutta pitää tosiaan ottaa se askel jonnekkin päin, eikä jäädä paikalleen.
Eka askelhan se on vaikein.
Rohkeutta , kyllä se siitä.
Haleja monta ;D
Toki suomi24:n sokkotreffeillä on paljon miehiä tai sitten naisia, jotka hakevat vain yhden yön juttuja, tai häiriintyneitä ihmisiä.
Mutta löytyy sieltä, ainakin joskus,myös aitoja tapauksia. Itsekin löysin itselleni rakkaan, jota odottelen tänä iltana tulevaksi.
Ajahan turvallisesti häkäpönttöni:)
edes lesbo niin aina löytyy joku joka ei tykkää ja pitää sua vääränlaisena. Se on elämää.
Mä en aijo ottaa kantaa mitä sun pitää ja pitää olla tekemättä elämällesi, mutta sen mä sanon että niin kauan kun sä kuvittelet olevasi ainutlaatuinen niin hyvässä kuin huonossakin, olet väärässä.
Sitä nuorena ajattelee että on niiin ainutlaatuinen ja uniikki että ongelmatkin on ihan omaa luokkaansa, sun ongelmat on jossain päin jopa luxusta, ainoa ongelma jokin tyttiksen puute ja seksuaalisuus. Minusta sun pitäisi olla jopa tyytyväinen elämääsi.
henk.koht mä pidän itsemurhapuheita perseestä olevina, ihan kuin sä et osaa sieltä omasta navasta nähdä mitään muuta kuin sen oman navan. Kasva ja opettele, niin tekee kaikki muutkin, ja on kuule monia joille ei anneta edes valinnan mahdollisuutta elämänsä pituuden päättämiseen.
Ymmärrän kuitenkin ap. tuskan. Se on aito.
Kiltti tyttö kasvaa suht. suojatussa ympäristössä ja jos on vielä älykäs ja ahkera, niin pääsee koulussa ja yliopistossa pitkälle ja kuvittelee olevansa erinomainen ja että tie on viitoitettu kuolinvuoteelle asti.
Mikä järkytys onkaan sitten kolmikymppisenä havaita, että se kaikki on ollut valhetta. Itse asiassa ihan kaikki on valhetta. Vaikkapa nyt Raamatusta voi lukea Joosuan pitkästä päivästä kuinka auringon kulku taivaalla pysähtyi. Ei kukaan täysjärkinen voi uskoa siihen kirjaimellisesti.
Tai sitten se, että Suomi on länsimainen demokratia ja ihmisoikeusvaltio. Katso vaikka Google Earthia niin näet, että Suomi on jokin maakunta Wenäjän syrjäseudulla, Pietarin takana oleva sienimetsä.
Tutustu omiin juuriisi. 95% suomalaisista omaa juuret joissa koko elämä oli kuin maalauksesta "Raatajat rahanalaiset". Tuijota sitä taulua kunnes silmät vuotavat verta. Koko elämä tuota.
Lopuista kuului suuri osa papistoon eli valehtelijoihin, porvareihin eli riistäjiin ja aatelisiin eli tyhjäntoimittajiin.
Kun joidenkin kaukaiset sukulaiset harrastivat balettia Pietarissa, mniin sinun sukulaisesi raahasivat ämpärillä lantaa naama savupirtin nokeamana.
Asiat eivät myöskään ole muuttuneet noista ajoista. Sinun sukuusi ei ole tullut jotain piilevää älykkyysgeeniä kaskikoivun kannon nokasta.
Sinä olet nolla.
Nyt kun tiedät tämän, voitkin unohtaa kaiken sen mitä elämässäsi voit mahdollisesti saavuttaa tai jättää saamatta ja sen sijaan ruveta olemaan oma itsesi. Oma aito, tyhmä ja arkipäiväinen itsesi. Nukkavieru ja silti kuitenkin niin rakas. Se ihminen joka katsoo sinua peilistä joka kerta.
Lopulta toisetkin ihmiset rupeavat arvostamaan sinua. Ei sieltä kaskipölleistä tule pianisteja eikä tennistähtiä, mutta on sieltä tullut sentään sinuun johtava geenijatkumo.
Puhut paljon, mutta asiaa. t. kaskisavulta pelmahtava, murrosiän ja menopaussin välissä kärvistelevä kolmenkympin kriisiläinen kaikkine edellä mainittuine kokemuksineen ja komplekseineen...
Masennuksesta ei parannuta sillä, että joku käskee parantua.
Joku tuossa ylempänä heitti vihjeen avun hakemisesta. Jos on mielessään jo ruuvannut koukun kattoon ja virittelee virtuaaliköyttä siihen, ammattiavun hakeminen on viisas valinta, jotta selviäisi masennuksen pahimman vaiheen läpi kuolematta.
Kokemuksesta tiedän minäkin, että pahassa masennuksessa (ensimmäisessä ainakin) voi olla vaikea uskoa siihen, että elämä vielä muuttuisi paremmaksi ja nähdä sitä kuuluisaa valoa tunnelin päässä. Se kuitenkin muuttuu, jos elossa pysyy. Sitä ei voi estää.
mun puolesta voi tehdä mitä lystää, se on ihan hänen päätettävissä. Jotkut syntyy siivoojiksi jotkut ei, elämä on.
saatanallinen ralli päälle. Olen tätä mieltä itse sen kokeneena. Jos elossa pysyt,voit ja ainoastaan ITSE siihen vaikuttaa. Ulos ja itseään niskasta kiinni ja ihmisten keskelle vaikka maata viistäen. Toimii ainakin jossain vaiheessa kun on ensin tarpeeksi itsesäälissä kierinyt. Aikaa voi mennä, mutta jossain kohtaa elämä, toivottavasti, ottaa yliotteen.
Aurinkoista kevättä:)
Lainaan taas Prekaariruoskaa:
"NOTING TO LOOS
Aleksi Neuvonen
Ystäväni sanoo, että voisi ottaa ranteeseensa tatuoinnin, jossa lukee ”Noting to loos” – tahallisesti
väärin kirjoitettuna. Näin hän muistaisi joka paikassa ja kaikissa tilanteissa toimia oikealla asenteella:
rohkeasti, varmistelematta ja luovasti. Jos mokaa, ei voi pudota kovin syvälle. Perusasiat ovat kunnossa,
eikä niistä tarvitse jatkuvasti huolehtia. Siksi on mahdollista olla optimistinen ja keskittyä
tulevaisuudenuskoisesti uuden luomiseen.
Tällainen Noting to loos -asenne on se, jota kaikki valtiot ja niissä toimivat poliittiset liikkeet haluavat tänä päivänä tukea.
Tavat tavoitella sitä ovat varsin erilaisia. Yhtäällä se tapahtuu karsimalla huolenaiheita yhteiskunnallisten turvaverkkojen avulla. Toisaalla korostetaan menestymisen mahdollisuuksia ja kannustetaan omaehtoiseen ponnisteluun kohti suuria unelmia. Useimpien mielestä molempia lähestymistapoja tarvitaan, kyse on näkökulmien keskinäisestä painottamisesta.
Aikamme eurooppalaisen poliittisen ja taloudellisen eliitin suuri murheenaihe on maanosamme kansalaisten haluttomuus riskinottoon, innovatiivisuuteen ja uudistamiseen. Väitetään, että ihmiset takertuvat turvallisuushakuisesti vanhoihin rakenteisiin eivätkä suhtaudu muutokseen positiivisesti, mahdollisuutena. Tämä on eräänlainen antiteesi Noting to loos -asenteelle: etupäässä on vain menetettävää eikä juurikaan saavutettavaa. Kuva Euroopan tulevaisuudesta piirtyy harmaaksi ja taantuvaksi: väestö ikääntyy, uutta syntyy yhä vähemmän, ihmiset vieraantuvat päätöksenteosta ja entisestä tutkimusmatkailijoiden maanosasta tulee historiaansa käpertynyt ulkomuseo nuorekkaampien maanosien porskuttaessa ainakin taloudellisilla mittareilla ohi."
Eli siinä. Ap. on käpertynyt turvallisuudentunteeseen, jota media ja valtakulttuuri ja vanhemmat sukupolvet edustavat, kuitenkin paukut loppuvat kesken sen turvallisuuden hankkimisessa. Se on valhe ja illuusio alun pitäenkin.
"Noting to loos"-asenne on se, mitä minä kutsun pääkallokortilla pelaamiseksi. Et voi menettää kuin henkesi ja kun kerta olet itsemurhaa miettinyt, niin se ei suinkaan ole lainkaan paha asia jos sen menetätkin.
Voit siis elää niin kuin viimeistä päivää. Voit lakata kunnioittamasta ihmisten mielipiteitä. Jos satut suututtamaan vanhempasi lesboudellasi ja kuolet, niin jos vanhempasi eivät tee hautajaisia niin kyllä joku muu ne järjestää.
Tässä valtiossa tosin ennenaikaiset äkkikuolemat on harvassa, koska kaikki on täällä tehty niin pehmustetun turvalliseksi.
Toinen asia minkä voit menettää on mielenterveytesi. Mutta koska olet lääkityksellä, olet jo menettänyt mielenterveytesi, joten se siitä, ei ole senkään pelkoa enää.
"Desperado" on myös nimitys ihmiselle, jolla ei ole mitään menetettävää. Terveyskeskukselta ei lanka lopu, jos ihmiset puukottavat. Kun suomalainen puukottaa niin se on vain täkäläisten tapa kertoa että he tykkäävät sinusta, vähän niin kuin kutsu saunaan.
Ei ole mitään väliä sillä jos nolaat itsesi julkisesti, koska eivät ihmiset ole pitäneet sinua suuressa arvossa muutenkaan. Minä voitin kerran kaverin kanssa vedon kulkemalla alusvaatteisillani läpi Helsingin keskustan keskellä kirkasta päivää. Ei se mitään, mutta kun se kuvattiin ja sitä näytettiin viikko ATV:llä.
Eipä ole kukaan kaveri jättänyt senkään tempauksen takia, sanoivat vain että töllö lihottaa.
Olen samaa mieltä: Saatanallinen ralli päälle.
mikään muu nainen kuin sinä itse! Mene vaikka kaupan kassaan töihin ja opettele hymyilemään kaikille ja kaikelle. Viihdyt itsesi kanssa paremmin kun olet iloinen ja hymyilevälle hymyillään takas... tsemppiä!
"Kiero, vino, vääränlainen, sairas, perverssi" - siinä luonnehdintoja, jotka ilmestyivät teksiisi omista sormistasi. On mahdollista luonnehtia lesbo toisinkin.
Voisin tietysti vaikka loukkaantuakin, tulithan luonnehtineeksi monen muun ohessa myös minua. En nyt kuitenkaan viitsi.
Se, miten itse muotoilet sanoiksi lesbouden olemuksen, vaikuttaa kovasti siihen, miten sen ITSE näet.
>> Ihmisten inhon ja ennakkoluulojen tulilinjalla. Kaapissa. > Ystäviä ei enää ole. > Tärkein lähti luota pois liian varhain, toinen muutti ulkomaille, ja kolmas pisti välit poikki. Miksiköhän. > Roikun liian monetta vuotta yksinäisenä tyhjäntoimittajana Seroquelia ja Cipramilia popsien. Olen syrjäytynyt. > Suuri kaupaunki ja paljon ihmisiä, mutten enää tiedä miten heille puhutaan. Ammattikorkea jäi kesken, oppisopimuskin. > En usko löytäväni koskaan itselleni naista.
Kokevani rakkautta, saavani suukkoja, haleja, seksiä, parisuhderiitoja, ja särkynyttä sydäntä. > Kukaan ei ole ollut etäisestikään kiinnostunut. > Ehkä en osaa olla edukseni. > Kuolenko todellakin 25-vuotiaana neitsyenä?
olisit suoraan suositellut vaikka jotain kirjaa "kuinka tulen onnelliseksi ja saan ystäviä ja vaikutusvaltaa".
Tiesittekö, että ilmeisesti myös Clinton (tuo entinen usan pressa) saattaa pitää itseään melkein neitsyenä, hänhän kovasti vakuuttelee, ettei suinkaan harrastanut seksiä!
Mitä sitten seksiksi luetaan, tuolla bi-palstalla joku tyttönen tätä ihmetteli, onko hän yhä neitsyt papereissa, jos on harrastanut vain tyttöjen kaa? onko perinteinen lähetyssaarnaaja yhdyntä ainoa keino saada neitsyt leima pois?
Itsekin juu, aika läheisesti tuli jotain teininä, myös hyvänen aika, naispuolisen kanssa olla ns.tekemisissä siinä missä poikienkin kanssa pettinkiä harrastaen, menikö neitsyys? opiskeluajat on sitten tietysti eri asia ja voi muutakin tapahtua. Joten älä turhaan tuon asian perään itke, hakeudu parempiin harrastuksiin jotta saat seuraa, näyttäysi kyllä todellakin siltä, että parempi kuin oppisit tuntemaan itsesi paremmin ja hyväksymään itsesi. Mieti miten hienosti Uotisen Jorma sitä yhtä runonpätkää toistaa:
"Ei niin pientä lammikkoa, ettei kuu siihen valoaan heijastaisi" tai jotain sinnepäin.
Elämä on itekullakin joskus ihan paskaa mut silti ei kannata vaipua itsesäälii ja luovuttaa.Vaan kattoo eteepäi,kyl se valo tunnelipääst pilkottaa jokaiselle ku jaxaa vaa uskoa jote tsemppiä sulle elämääs,uskon et viel sulle edessä onneliset ajat=) kyl tääl muitaki joil samatyylisiä ongelmia yms mut ei anneta perix,eikös sitä sanota et vaikeudet kasvattaa.Tuhkastaha se feenixlintuki syntyy..
Yhteiskunnan ja perheen odotukset vs. se mikä itse olet - tai et ole. Kuitenkin olet, kuten meistä moni, "hyväosaisuuden reunalla roikkuja": korkeakoulun keskeyttäminen ei onnistu niiltä, jotka eivät koskaan ole sellaiseen edes päässeet; lapsensa laiminlyövät vanhemmat eivät jaksa välittää, mitä heidän jälkeläisensä elämällään tekevät... Kuulut niihin ihmisiin, jotka kaikesta huolimatta jaksavat pohtia ja analysoida, myös omaa tilaansa. Ajattelet pääsi puhki. Osaat kirjoittaa. JAKSAT kirjoittaa. Ja, mikä tärkeintä: tiedät itsestäsi erään merkittävän seikan, jonka monet tuntuvat tajuavan vasta keski-iän kynnyksellä, kun on kokeiltu jo kaikkea sitä, joka ei oikeasti ole omaa.
Ystävättömyys on oikea ongelma. Erakoituminen ei ole terveellistä. Minäkin olen kokenut erään ulkomaille lähteneen jälkeensä jättämän tyhjyyden. Sen, miten joukonkin keskellä tuntee olevansa yksin, ja miten kotoa ei saa lähdettyä ulos vaikka tekisi mieli. Mutta tiedätkö: kun aloin vasta ihan hiljattain paljastaa pahaa oloani muille, sain jopa uusia ystäviä, eräät entiset lähenivät, ja jokunen kaveri osoittautui välittävämmäksi ja ymmärtävämmäksi kuin olisin koskaan voinut kuvitella. (Joillekin en edelleenkään kertoisi - sitä, että minäkin popsin nyt serotoniinin takaisinoton estäjiä tai että olin pari viikkoa psykiatrisessa sairaalassa - mutta he eivät ole tärkeitä, ymmärtämättömät.)
Älä kuole 25-vuotiaana. Vaikka et uskoisi, Toivo! Katso, tosiko tulevaisuus mukanaan jotain parempaa. Ja jos joku päivä jaksat liikkua eteenpäin edes ryömimällä, tee se. Elämä on täynnä sattumia - johdatukseksikin uskovammat niitä joskus kutsuvat - ja sellaisia saattaa tulla kenen tahansa tielle. Myös meidän masentuneiden.
Muista, että sinä olet JOKU, vaikka et olisi mitään. Älä ota Catsyn kolmenkympin kriisi -juttua liian vakavasti (meidän kriisimme on nyt, eikä se välttämättä muutu tämän kamalammaksi ainakaan). Tosin kerron tässä sinulle sen, mikä saa minut arvostamaan Catsya suunnattomasti: Hänen sielunmessunsa oli rankkuudessaan sellaista luokkaa, josta järjissään selviäminen kuulostaa liki mahdottomalta. Tuossa hän kuitenkin seisoo, vankasti omilla jaloillaan ja myös muita tukien. Mahdotonta ei ole.
Mutta joltain sinäkin olet säästynyt, jos et vielä ole kokenut parisuhderiitoja tai sydämen särkymisen tuskaa. Hmmm... Ehkäpä sinulla on vielä edessäsi muutama monttu!
Tällaisia tuli mieleen tuosta tekstistäsi. Profiilissani on mm. sähköpostiosoite, jos haluat kuulla lisää.
T. Eräs, joka toivoi köyden katkeavan benjihypätessä, mutta on iloinen ettei niin käynyt; joka pelkää huomista, mutta on päättänyt katsoa sen kuitenkin, vaikka välillä sattuu niin -
Ompa hieno huomata kuinka lämpimästi ajattelevia ihmisiä vielä on. Kiitän sinua kirjoituksestasi vaikka et minun tekstiini vastannutkaan. Ketjun aloittaneelle toivon voimia.. itse kävin läpi samanlaisia tunteita ja itsemurhakin kävi mielessä ..vaikka tuskin sitä olisi ollut uskallusta sitäkään tehdä. Nyt aurinko paistaa. Jaksamista teille molemmille. Elämä voittaa ihan varmasti..
"(Joillekin en edelleenkään kertoisi - sitä, että minäkin popsin nyt serotoniinin takaisinoton estäjiä tai että olin pari viikkoa psykiatrisessa sairaalassa - mutta he eivät ole tärkeitä, ymmärtämättömät.)"
Kirjoitat kuvasi kera itsestäsi aivan avoimesti,(sikäli mikäli sen nyt on totuudenmukainen) täysin avoimella ja julkisella palstalla ja luulet että parempi ettei tietyt ihmiset saa tietää tiettyjä asioita sinusta? Honey baby, nyt koko suomi tietää.
Tämähän on kuin AA-kerho, toista pahempia juttuja isketään pöytään ja toivotaan, että oman selviytymis esimerkin avulla saadaan toinenkin ymmärtämään how wonderful life really is!
Kas kun ei Sarasvuota tilata paikalle, kertomaan kuinka jokainen on oman onnensa seppä ja tekee oman elämänsä, tämä on tietysti totta, mutta ehkä turhan julmaa jos joku oikeasti olisi tuossa pisteessä.
Joillekin jos edes vihjaisee, ettei kuulukaan "ihan hyvää" niinkuin aina pitäisi, joko a) pelästyttää heidät pois, tai b) saa kuulla ettei tältä saisi tuntua tai vaikka tuntuisi, siitä ei sopisi ainakaan kertoa. Jälkimmäisellä tavalla ajattelin itsekin turhan pitkään - vuosia - mikä pahensi oloa entisestään, kun energia kului kulissin ylläpitoon.
Eräille on myös erittäin helppo jättää mainitsematta masennuksesta, sillä perääsi ei edes kysellä ellet näy "parrasvaloissa". Jo se taitaa olla merkki siitä, että kaikki ei ole hyvin ja sinua ei siis enää kaivata.
Edelliseen ei kätkeydy katkeruutta, sillä ymmärrän ettei masennusta voi kunnolla tajuta ennenkuin sen kokee kauheimmillaan. En minäkään tällä hetkellä kunnolla muista miltä tuntuu, kun ei pysty liikuttamaan itseään ahdistuksen lamaannuttaessa fyysisesti. Mutta nytpä uskon, jos joku kertoo niin käyneen.
Minä en juuri lue tämänkään foorumin masennuspalstaa, sillä en koe olevani tarpeeksi vahva siihen. Tuntemattomien tarinoihin tutustuminen saattaisi tällä hetkellä ahdistaa liikaa. Sen sijaan kirjoitan, sillä pään purkaminen tällä tavoin auttaa (blogiinikin pääsee profiilista). Sitä kautta tutustuu myös uusiin mukaviin ihmisiin, joiden kanssa voi sitten jakaa kokemuksia oman jaksamisen mukaan.
Ei haittaa ollenkaan, jos joku sattuu törmäilemään teksteihini, sitäpaitsi tärkeimmät ihmiset tietävät tilanteen muutenkin. Kuvani on tuikituore, toisen palstalaisen räppäämä. Mutta eipä näitä juttuja sentään koko Suomi lue (:
Kun osaat kirjoittaa kauniisti ja selkeästi.
moni ajattelee että netti on niin iso että sinne ne blogit ja kuvat ja ajatukset hukkuu, muiden sekaan. Hyvin suuri osa työnantajaista nykyään etsii sut netistä, onko sitten susta ihan sama tietääkö ne kaikki sun ajatukset ja systeemisi, on tietysti sinun oma asia. Mutta kaikille tiedoksi, jos ette halua törmätä itseenne väärässä paikassa, ei kannata itsestään laittaa mitään väärään paikkaan.
Moinen teleurkinta on Suomessa kiellettyä. Työnantaja sanoi muuten, että kun googletti minun nimelläni, niin sai raitisilmamyrkytyksen.
Toiseksi, netin uskottavuus on Seiskalehden ja Alibin välimaastoa.
Kolmanneksi, vaikka sinä et mitään itsestäsi omalla nimelläsi nettiin pistä, niin muut kyllä pistävät. Ole askel edellä ja hallitse sitä mitä sinusta kirjoitetaan.
Neljänneksi, samannimisiä henkilöitä saattaa olla useita.
Jos työnantaja on niin hölmö, että perustaa henkilöstöpolitiikkansa varmentamattomiin juoruihin, niin sitten ehkä kannattaa hankkia toinen työnantaja.
Edelleenkin suosittelen tätä filmiä: http://www.imdb.com/title/tt0433383/
Edward R. Murrow: We must remember always, that accusation is not proof, and that conviction depends upon evidence and due process of law. We will not walk in fear, one of another, we will not be driven by fear into an age of unreason. If we dig deep into our history and our doctrine, we will remember we are not descended from fearful men.
teleurkintaa ja moni työnantaja oikeasti tekee netissä hakuja, no monethan niitä facebookissa ynnä muissa vapaaehtoisesti hyvinkin avoimesti jakelee, eikä taida aina olla kovin tietoisia että kaikki mielipiteet ym.saadaan kaivettua ja näkyville tarvittaessa. Ylen pomolla Jungerillakin varmaan oli hauskaa kun facebookin tiedoista näkyy, että jätkä vaan pelaa pelejä työaikana kun samaan aikaan on saneeraustarve.
"We must remember always, that accusation is not proof, and that conviction depends upon evidence and due process of law. We will not walk in fear"
tietysti, rehellisillä mitään pelättävää ole, eikä syytösten takia tarvi piilotella. Avoimuus on tietysti kannatettavaa kunhan se tulee omasta suusta koskien vain itseään, ei muiden asioita.
"Olet ehdottomasti rehellinen ja realistinen. Kun vielä näkisit, että tämä maa on epäreilu, sosiaalidarvinistinen ja korruptoitunut ja sen asukkaat pääosin mielenterveyspotilaita."
Voi, kun näen tuon kaiken jo vallan hyvin.
"Koko tämä monokulttuuri kuitenkin pyörii täysipäiväsen, vakaan työsuhteen ja kahden tai useamman ihmisen yhteistalouden olettamuksessa. Kuitenkin Helsingissä puolet ihmisistä asuu yksin.
Minä ymmärrän vihata ja halveksua, ap. ei ymmärrä. Nuoret olette kuin venäläiset maanviljelijät keskitysleirissä, raadatte itsenne hengiltä leipäpalan toivossa kun olette koko ikänne olemaan ahkeria."
Väärin. Ymmärrän vihata ja halveksua. En ole raatanut itseäni hengiltä sitten ala-asteen.
"Hae apua. Kaikki tarvitsevat apua joskus. Hae puheyhteyttä. Instansseja on."
Hmm. Hae apua? Olen ollut mielenterveystoimiston kirjoilla 13-vuotiaasta lähtien. Puheyhteys ei ole auttanut.
"Ootkos käynyt paikoissa, jossa on vain lesboja?"
En ole käynyt missään paikoissa, sillä minulla on voimakas sosiaalinen fobia, minkä vuoksi mm. jouduin keskeyttämään opintonikin ja hakeutumaan lataamoon. Pelotti mennä sinnekin.
"Mä en aijo ottaa kantaa mitä sun pitää ja pitää olla tekemättä elämällesi, mutta sen mä sanon että niin kauan kun sä kuvittelet olevasi ainutlaatuinen niin hyvässä kuin huonossakin, olet väärässä."
"Sitä nuorena ajattelee että on niiin ainutlaatuinen ja uniikki että ongelmatkin on ihan omaa luokkaansa, sun ongelmat on jossain päin jopa luxusta, ainoa ongelma jokin tyttiksen puute ja seksuaalisuus. Minusta sun pitäisi olla jopa tyytyväinen elämääsi.
Voin vakuuttaa, että tapauksesi ei ole ainutlaatuinen - ei sinne päinkään. Itse joskus luulin olevani maailman ainoa "sekunda-ihminen". Kaikenlaiseen pötyyn sitä on uskonutkin!"
Anteeksi kuinka? Missä kohtaa olen väittänyt olevani AINUTLAATUINEN ja UNIIKKI?
Se, että olette itse itsestänne turhan suuria kuvitelleet ei tee minusta samanlaista.
Älkää tulko minulle puhumaan kiinalaisista lapsiprostituoduista, tiedän jo etukäteen, että maailma on paska paikka, ja että ongelmani ovat suhteellisen vähäisiä moniin muihin verrattuna. Tämä tietohan auttaa niin helvetin paljon, olen suorastaan kirkastunut.
Ps. "Jokin tyttiksen puute ja seksuaalisuus" eivät todellakaan ole ainoita ongelmiani, saati suurimpia niistä, mutta aiheuttavat ihan tarpeeksi lisää murhetta elämääni.
Mutta yleensähän niistä asioista on toisille helppo saarnata, mitä ei ole itse kokenut, ja mitä ei itse ymmärrä alkuunkaan.
Ehkäpä minun kuuluisikin olla onnellinen lapsuusiän seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja perheväkivallasta?-)
Anteeksi etten ole kiinalainen, nälkäänäkevä, sokea lapsihuora.
"Kiltti tyttö kasvaa suht. suojatussa ympäristössä ja jos on vielä älykäs ja ahkera, niin pääsee koulussa ja yliopistossa pitkälle ja kuvittelee olevansa erinomainen ja että tie on viitoitettu kuolinvuoteelle asti."
En ole koskaan ollut pahemmin kiltti. Ympäristökään ei mikään suhteellisen suojattu ollut. Älykäs? Ahkera? Pleh.
Yliopistossa en ole koskaan edes vieraillut. Erinomaisuuskuvitelmia ei ole liioin ollut eikä viitoitettuja teitäkään.
"Nyt kun tiedät tämän, voitkin unohtaa kaiken sen mitä elämässäsi voit mahdollisesti saavuttaa tai jättää saamatta ja sen sijaan ruveta olemaan oma itsesi."
Olen lopettanut jo vuosikausia sitten murehtimasta mahdollisia tulevia saavutuksiani tai saavuttamattomuuksiani, muttei se ole auttanut yhtään olemaan tämän enempää "oma itseni". Ehkäpä minua ei ole olemassakaan?
""Kiero, vino, vääränlainen, sairas, perverssi" - siinä luonnehdintoja, jotka ilmestyivät teksiisi omista sormistasi. On mahdollista luonnehtia lesbo toisinkin."
Luonnehdinnat eivät itse asiassa ole lähtöisin omista sormistani -jokaisen niistä olen itse kuullut ulkopuolisilta henkilöiltä.
Minulle on yhdentekevää onko ihminen hetero, homo, bi tai mikä, en usko kristillisiin arvoihin Miehestä ja Naisesta, enkä myöskään pidä ei-heteroseksuaaleja heteroita enempää perversseinä ja luonnottomina.
Kaikki mikä luonnossa esiintyy on luonnollista.
Valitettavasti kaikki ihmiset eivät ole tästä samaa mieltä, minkä olen saanut kokea nahoissani useamman kerran siitäkin huolimatta että olen 90%:lle ihmisistä (mukaanlukien perheeni) kaapissa.
Mitä mahtaisikaan tapahtua jos paljastaisin pienen seksuaalisen poikkeavuuteni himokristitylle äidilleni, joka uskoo vakaasti miehen ja naisen liittoon halveksuen muita vaihtoehtoja?
Niin, ja rakastan äitiäni paljon enkä haluaisi tulla tuomituksi.
">> Tärkein lähti luota pois liian varhain, toinen muutti ulkomaille, ja kolmas pisti välit poikki. Miksiköhän.
sä olet kokenut ihan kauheita. Mä en ihmettele että sä monen vuosien terapiankaan jälkeen etä ole omillasi, ei tuollaista voi noin vain käsitellä ja jättää ikuiset arvet. Mä en ymmärrä miksi täällä sulle niin kovasti kovistellaan, kai se nainen on tehty muka kestämään kaikki ja ainakin nousemaan kestettyään kaikki. Kaikki muu on heikkoutta laumassa.
Mä en sinuna kuitenkaan tulisi lesbopalstalle kertomaan kuinka kaiken paskan lisäksi sua ahdistaa olla kieroutunut. Ehkä tällaiset nimettömät, moraalittomat, jne palstat ei ole hyväksi käydä juttelua siitä kun on todella rikki.
Jos sinä haluat yhteyksiä, puhekaveria, myös se kannattaa tehdä toisin kuin aloittaa siitä miten kuuluu vinoutuneeseen seksuaalisuuteen.
Myös tuollaiset "missä kohtaa olen"-systeemit on vähän ponnettomia,sä tulit palstalle asian kanssa ja ihmiset kirjoittavat mitä siitä saavat irti, se ei tarkoita etä sinun pitää kirjoittaa sanatarkasti jotain, siitä voi silti saada kuvan ja jokainen erilaisenkin ehkä.
Sä sait paljon vastauksia, moni näki ilmesien vaivaakin c/p sulle asioita ja tarinoita ja jne.
Sulle se kuitenkaan ei tuottanut mitään, vain lisää mielipahaa ja pettymystä.
Olen siitä pahoillani, mutta myös siitä että ylipäätään tulit tänne palstalle. Tämä palsta eikä mikän palsta anna sulle sitä mitä olet hakemassa, nyt vaan saat lisää polttoainetta siihen mitä ja mistä haluat pitää kiinni. Se on kai ollut sun ainoa tuki ja turva sun kaikki vuodet, ja joskus ehkä 76 vuoden terapiavuosien jälkeen sä itsekkin tiedät mikä sen, siihen asti, minä en toivota kuin sinulle onnea ja menestystä ja hiukan valoa synkkään maailmaasi.
Minä olen nähnyt ihmisiä jotka pitävät kurjuudestaan kiinni, se on hyvä tekosyy olla olematta muuta kuin se lyöty. En sano että sinä olet sellainen, koska en tunne, mutta se on helppo jäädä siihen, vaikka suu sanoo että mielummin vaikka kuolisi kuin on missä on.
Kiinalaiset lapsiprostiodut eivät aivan totta paranna sinun oloa tai kirkastuta tilannettasi, tosin heidän on aika mahdton päästä nettiinkään kertomaan tarinaansa ja jos nyt lekitellään ajatuksella, aloittaisko yksikään heistä kertomalla kuinka lesbous on rasittavaa. En tiedä, ja tuskin se aivan totta, sinua kiinnostaakaan.
Miksi edes pitäisi, sinulla on kädet täynnä omia ongelmia, syviä ja isoja. Saimmekin jo lukea niistä osan. Kiinalaiset lapsiprostioudut saavat tyytyä julkaisuihin joita ei lueta edes me päivittäin. Mutta aivan, heidän kurjuus ei ole sinun kurjuutta eikä siis verrattavissa mitenkään.
Minä laitan sinut nyt omalta osaltani kiinalaisten viereen, te ette kirkastuta minun päivääni myöskään. Se oli helvetin kurja.
Tai korjaan sen verran, että kiinalaisia minä säälin aidosti, heille ei anneta mahdollisuutta.
Nyt kiinnostuin entistä enemmän. Kerrothan lisää jos vain viitsit:
"Olen ollut mielenterveystoimiston kirjoilla 13-vuotiaasta lähtien. Puheyhteys ei ole auttanut.
[...] ...minulla on voimakas sosiaalinen fobia, minkä vuoksi mm. jouduin keskeyttämään opintonikin ja hakeutumaan lataamoon. Pelotti mennä sinnekin."
Onko mikään auttanut? Onko välilläkään ollut yhtään parempi olo (jos, niin milloin)? Saitko apuja edes saikusta? Millaisella osastolla olit (avoin/suljettu) ja kuinka pitkään? Millainen hoitosuhde sinulla on nykyään ja ennen kaikkea, tietävätkö sinua hoitavat tahot lesboudestasi ja sen (salailun) aiheuttamasta henkisestä paineesta? Mistä lähtien olet ollut itse tietoinen suuntautumisestasi?
Suo anteeksi kysymystulva! Pakostikin on tullut päivän aikana ajateltua mitä sinulle kuuluu, tämäkin ketju kun alkoi taas elää omaa elämäänsä, kuten monesti käy. Tunnen myös pelottavaa yhteenkuuluvuutta kanssasi:
"...muttei se ole auttanut yhtään olemaan tämän enempää "oma itseni". Ehkäpä minua ei ole olemassakaan?"
Taisi olla toissapäivä, kun kyynelhetkenä tokaisin, että on sellainen olo kuin minua ei olisikaan, eikä edes sillä ole mitään väliä ):
Ja kuiteskin me ollaan.
"Missä kohtaa olen väittänyt olevani AINUTLAATUINEN ja UNIIKKI?"
Tätäkin. Vaikket väittäisi.
(Pian saanet vastailla moneen lisäkysymykseen, joita tulevat esittämään muut kirjoitustasi kommentoineet. Esittelet itsesi sitten... Sen surullisen rikkinäisenäkin arvokkaan ihmisen, joka sinä olet.)
"Hmm. Hae apua? Olen ollut mielenterveystoimiston kirjoilla 13-vuotiaasta lähtien. Puheyhteys ei ole auttanut. "
Minulla on samanlainen kokemus siitä terapiasta mitä Suomessa tarjotaan ja jolle en ole koskaan kuullut mainittavan mitään nimeä/aatesuuntaa, mutta Stålström arvelee sen olevan psykoanalyysia. Psykoanalyysi on usein luonteeltaan homofobista. Ennen kaikkea se lätinä ei auta paljoa enempää kuin vaikka keskustelu keskustelupalstalla.
"minulla on voimakas sosiaalinen fobia, minkä vuoksi mm. jouduin keskeyttämään opintonikin ja hakeutumaan lataamoon."
Sattumoisin törmäsin netissä eräällä palstalla sosiaalisia fobioita poteviin ja niiden jutut olivat yhtä kammottavia kuin sinullakin "kuolenko neitsyenä", "usko parisuhteen mahdollisuus omalla kohdalla mennyt" ja niin edelleen mutta ennen kaikkea se, etteivät ulkopuoliset suhtaudu sosiaalisiin fobioihin vakavasti.
Eli joo, nyt uskon että sinulla on ongelma, joka ei ratkea asennemuutoksella.
"Se, että olette itse itsestänne turhan suuria kuvitelleet ei tee minusta samanlaista. "
Kuittaan.
"Mitä mahtaisikaan tapahtua jos paljastaisin pienen seksuaalisen poikkeavuuteni himokristitylle äidilleni, joka uskoo vakaasti miehen ja naisen liittoon halveksuen muita vaihtoehtoja?
Niin, ja rakastan äitiäni paljon enkä haluaisi tulla tuomituksi. "
Himokristitty äiti, jonka perheessä esiintyy insestiä ja väkivaltaa? Minä taas uskon, että äitisi on aikuinen ja kantaa itse vastuun siitä tiedosta mitä hän ottaa vastaan. on turha olla varpaisillaan hänen vuoksi ellei hän ole jotenkin sairas niin että saattaisi kuolla järkytyksestä.
ihan retkussa bit:iin=)
On toi ihana ja kiltti nainen, kunhan kuntoutuu ja pääsee jaloilleen tuosta depressiivi-jutustaan. Minä olen valmis odottamaan vaikka maailman tappiin sitä.
Kyllä minä olen ihan retkussa bitiin. Herätin hänet suukolla ja kerroin sen hänelle itselleen. : )
rauhoittavia kemikaaleja, tietääkseni ainakin.
Minua ilahduttaa huomata kuinka sinussa on potkua, kun vastaat. Taisi kysyä energiaa, taisit olla jopa hieman kiukkuinen? Sinussa on poveria!
>> Missä kohtaa olen väittänyt olevani AINUTLAATUINEN ja UNIIKKI? > Ehkäpä minua ei ole olemassakaan? > Ehkäpä minun kuuluisikin olla onnellinen lapsuusiän seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja perheväkivallasta?-)
Anteeksi etten ole kiinalainen, nälkäänäkevä, sokea lapsihuora. > Olen lopettanut jo vuosikausia sitten murehtimasta mahdollisia tulevia saavutuksiani tai saavuttamattomuuksiani,
rauhoittavaa
että kaikki on niin perseestä! ja sitten pitäisi miettiä toimintastrategiaa jatkoa ajatellen. Sulle on tapahtunut liikaa alusta lähtien ja eikä turvaa ja lämpöa ole piisannut, mikään ei tätä tule korvaamaan vaikka kuinka yrittäisi terapian kautta apua saada, ennenkuin sinulle itselle tulee tunne, että pidät itsestäsi huolta ja vaalit sisintäsi katkeruudelta ja kylmyydeltä.
Tuollaiset lapsuuskokemukset saa sinut automaattisesti tavoittelemaan muiden kanssa samoja asioista huonommalta lähtöviivalta ja silti joudut heidän kanssaan kamppailemaan samasta leivästä, toki se vituttaa kun et perheeltäsikään tunnu tukea saavan et sitten yhtään. Kun muilta et tukea saa, on huolta yritettävä pitää itse, tuntuu väärältä toisinaan, muutakaan tehtävissä ole kun yrittää pikkuhiljaa vahvistua tuosta sos.fobiasta ja lähteä pienimuotoisesti liikkeelle jonkun harrastuksen parista tms.
En mäkään jaksais.
Kuolen sit varmaan 22-vuotiaana neitsyenä.