tuota, apua tai lohdutusta. Fujitsu:n ajureista ynnä

Minulla on sellainen lappari kuin Fujitsu Siemens Amilo M-6100. Epäonnistuin ostamaan sen joulukuussa 2006 siis 350 eurolla, mitä en suosittele kellekään... niin, sinne oli asennettu Windows Millenium, jota mm. Pietarissa käytiin katsomassa aivan divaariharvinaisuutena. Kävi vähitellen ilmi, ettei sen kaa sovellu Nokia 6020, 6151, Olympus-digisanelin... lopulta Sampo uudisti tuon tietoturvaratkisun, joka täytti mun kärsivällisyyteni ja tilasin Huuto.netin kautta Win 2000 sp 4 lisenssitarran ja asennusmedian. Kokemuksesta olen tietänyt, että postitetaan asennusCD, jossa lukee sellaista kummallisuuksia että vain PC:n hankkijalle yms, mutta siitä huolimatta se on muuten alkuperäinen painettu asennusmedia. Asentaminen onnistui silti, Me:n päälle, mutta hävisivät näyttöasetukset ja ääni lakkasi toimimasta soittimesta. Siis kokonaan. Näyttö pieneni neliöksi, muuten rumaksi. Siitä asennusohjelma oikeastaan varoitti, että ajurit eivät ehkä toimi oikein.
Lisenssi osoittautuikin aivan oikea ja kelvollinen. Mutta asennettuani Win 2000:n tuolta cd:ltä imuroin netistä Avast-virustorjunta ohjelman. Melkein HETI se löysi useita trojalaisia sekä jokin Win32 virut-mato-haittaohjelman. Lopulta Avast sulki käyttöjärjestelmän, kyseli Dos-tilassa että siirretäänkö karanteeniin kaikki ohjelmatiedostot ja tuhosi Windows 2000:n tunnissa siinä määrin, ettei se enää hyväksynyt salasanaa. Samalla tuhosi Office 2000:n, joka oli koneessa ennen.(Jatkuu)

4

1006

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Myynnin yhteydessä asennettu Office temppuilikin aivan alusta ja jatkuvasti. Siitä puuttui kunnon kielitarkistus tms asetuksista, erityisesti venäjän kohdalla, joten jokaisen painovirheen tai "liitä"-toiminnan yhteydessä Word ehdotti ohjelmisto päivitystä ja vaati asennuslevyn asettamista, jota minulla ei juuri ollut kun ei myyjä ollut antanut mukaan palautuslevyä (Windows milleniumin palautuslevy oli kyllä annettu).

      Sitten virusten ja torjuntaohjelman tuhotyön pohjalta mie tajusin, ettei tässä muu auta, kuin kovan levyn alustaminen (tiedostot muutenkin tallennan aina myös muistitikuille ja cd-levyille). Muuten olen jättänyt mainitsematta, että 2000:ta asennettaessa asennusohjelma ehdotti FAT-järjestelmän muokkaamista NFTS-järjesetlmäksi, jota tyhmyydessäni hyväksyin vaikkei ollut pakkoa. Ei minusta oikein ookaan kovan levyn alustajaksi, mutta vaivalla, pelon valtaamana ja soittamalla Venäjälle ja kyselemällä (käyttäen tätä isän konetta) sain hommat tehtyä kolmannella yrityksellä. Siis kävi ilmi, ettei fdisk-komento riitä, vaan on pakko sen jälkeen listata ohjelmiston dir-komennolla ja sen perästä kohdalta d antaa "format c kaksoispiste" -komento. Sen jälkeen levy oli aivan tyhjä ja FAT-järjestelmä palautui, joten vaihdoin BIOS-setup:iä Atapi cd-levy-muotoon ja sain Windows Me:n palautetuksi palautuslevyltä. Ihme kyllä, näyttö ei palannutkaan entisiin mittoihin eikä kirkkaaksi, eikä ääntä enää ollut.

      • Sain selville, että näissä Fujitsu Siemenseissä Amilo M-6100 (jota venäläiset tuttavat jotenkin pitävät kierrättävänä elektronikkaromuna), siis tukisivujen mukaan,
        äänikortti on Intel® 440MX SigmaTel STAC9721T näyttö Display - Silicon Motion Lynx family Driver.

        Tukea ei ole kuin Milleneumiin! Jota ei kukaan tietääkseni käytä...

        Siis löysin netistä sellaisen kuten www.mbnet.fi/ajuriapaja/info.asp?AID=6175&TID=6671&OS=2
        Haluaisin pyytää tietoisia neuvomaan, kelpaisiko se Fuji-Siemensin Amilo M-6100:n kannettavaan?


      • ...
        paimenkoira kirjoitti:

        Sain selville, että näissä Fujitsu Siemenseissä Amilo M-6100 (jota venäläiset tuttavat jotenkin pitävät kierrättävänä elektronikkaromuna), siis tukisivujen mukaan,
        äänikortti on Intel® 440MX SigmaTel STAC9721T näyttö Display - Silicon Motion Lynx family Driver.

        Tukea ei ole kuin Milleneumiin! Jota ei kukaan tietääkseni käytä...

        Siis löysin netistä sellaisen kuten www.mbnet.fi/ajuriapaja/info.asp?AID=6175&TID=6671&OS=2
        Haluaisin pyytää tietoisia neuvomaan, kelpaisiko se Fuji-Siemensin Amilo M-6100:n kannettavaan?

        Näytönohjain:
        http://support.fujitsu-siemens.com/Download/ShowDescription.asp?SoftwareGUID=76FEC3D3-53E8-401A-9AF2-ABC5E2195FC8

        Äänikortti:

        http://support.fujitsu-siemens.com/Download/ShowDescription.asp?SoftwareGUID=67470DCA-7A2A-476B-A09A-28B984389FB4

        Toi ajuriapajan ajuri on L6820:lle, se on ihan liian uusi ja eri rautaa. Ei käy sun koneeseen.


      • ... kirjoitti:

        Näytönohjain:
        http://support.fujitsu-siemens.com/Download/ShowDescription.asp?SoftwareGUID=76FEC3D3-53E8-401A-9AF2-ABC5E2195FC8

        Äänikortti:

        http://support.fujitsu-siemens.com/Download/ShowDescription.asp?SoftwareGUID=67470DCA-7A2A-476B-A09A-28B984389FB4

        Toi ajuriapajan ajuri on L6820:lle, se on ihan liian uusi ja eri rautaa. Ei käy sun koneeseen.

        kiitos paljon, säilytän linkit!!! Nyt koko läppärin olen jättänyt huoltoon. Kun avast oli tuhonnut windowsin toisen kerran troijalaisten ja Win32:virut-maton takia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      185
      1559
    2. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      208
      1530
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      44
      1154
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      44
      846
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      730
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      721
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      710
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      691
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      20
      656
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    Aihe