Niin,Tyttäreni on pian 15-vuotias..Puolen vuoden aikana hänen käyttäytymisensä vaan pahenee koko ajan.
Koulumenestys on ollut vielä syys-lukukautena ihan kohtuullinen,tästä keväästä en kyllä menisi sanomaan että minkälainen todistus on tulossa.
Mutta tuo on kuitenkin asiassani vain sivuseikka,paljon on ongelmia kotonakin.
Huutaa,raivoaa,hysterioi,haukkuu meidät vanhemmat ihan maanrakoon,varsinkin minut,äidin.Paiskoo tavaroita,uhkailee karkaamisella(kerran jopa karkasikin vuorokaudeksi),on käynyt minuun jo kaksi kertaa käsiksikin "hullun kiilto" silmissään,jos näin rajusti asian ilmaisen.
Silloin kun hän ei raivareita saa,meillä menee suht hyvin:jutellaan asioista jne.
Meistä ei vanhempina ole kuitenkaan siihen että heti kun neidin raivo laantuu ja hän on pahoillaan,että kaikki pitäisikin olla ihan niin kuin mitään ei olisikaan tapahtunut.Kyllä loukkaavat sanat,teoista puhumattakaan vie omat päivänsä ennen kuin pystymme taas olemaan ns.normaalisti.
Muistan kyllä omat nuoruusvuoteni,nekin olivat vaikeita,mutta ei kyllä TODELLAKAAN noin vaikeita....tarkoitan sitä että itse pystyin kuitenkin jotenkuten hallitsemaan itseni,jos vitutti niin löin seinään...Ei olisi mieleenikään tullut uhkailla äitiä,vitutuksesta huolimatta,saatikka sitten lyödä.
Tää on niin hirveää kun joka toinen päivä lapsi on kuin hellantelttu ja joka toinen taas kuin itse perkele!
Onneksi ollaan saamassa apua tähän tilanteeseen,muuten kärähtäis pipo ihan totaalisesti!!
Siispä kanssaihmiset,kertokaa omia kokemuksianne vastaavista.Nyt todellakin tarvitsemme apua ja neuvoja.
Ja lisäisin vielä,että vitsit saa jättää sikseen,on tää melkoisen totinen paikka,kiitos.
Koulumenestys on ollut vielä syys-lukukautena ihan kohtuullinen,tästä keväästä en kyllä menisi sanomaan että minkälainen todistus on tulossa.
Mutta tuo on kuitenkin asiassani vain sivuseikka,paljon on ongelmia kotonakin.
Huutaa,raivoaa,hysterioi,haukkuu meidät vanhemmat ihan maanrakoon,varsinkin minut,äidin.Paiskoo tavaroita,uhkailee karkaamisella(kerran jopa karkasikin vuorokaudeksi),on käynyt minuun jo kaksi kertaa käsiksikin "hullun kiilto" silmissään,jos näin rajusti asian ilmaisen.
Silloin kun hän ei raivareita saa,meillä menee suht hyvin:jutellaan asioista jne.
Meistä ei vanhempina ole kuitenkaan siihen että heti kun neidin raivo laantuu ja hän on pahoillaan,että kaikki pitäisikin olla ihan niin kuin mitään ei olisikaan tapahtunut.Kyllä loukkaavat sanat,teoista puhumattakaan vie omat päivänsä ennen kuin pystymme taas olemaan ns.normaalisti.
Muistan kyllä omat nuoruusvuoteni,nekin olivat vaikeita,mutta ei kyllä TODELLAKAAN noin vaikeita....tarkoitan sitä että itse pystyin kuitenkin jotenkuten hallitsemaan itseni,jos vitutti niin löin seinään...Ei olisi mieleenikään tullut uhkailla äitiä,vitutuksesta huolimatta,saatikka sitten lyödä.
Tää on niin hirveää kun joka toinen päivä lapsi on kuin hellantelttu ja joka toinen taas kuin itse perkele!
Onneksi ollaan saamassa apua tähän tilanteeseen,muuten kärähtäis pipo ihan totaalisesti!!
Siispä kanssaihmiset,kertokaa omia kokemuksianne vastaavista.Nyt todellakin tarvitsemme apua ja neuvoja.
Ja lisäisin vielä,että vitsit saa jättää sikseen,on tää melkoisen totinen paikka,kiitos.
Vastaukset 2
Vanhimmat
13 vuotiaana kuin kuvailemasi tyttäresi.. Halusin itsenäistyä, halusin pois. Äidin kanssa ei ollut hyvä olla.. Varsinkaan kun hän kävi käsiksi. Tämä sitten johti siihen että otettiin ihan tosissamme nyrkkitappeluita.. Myöhemmin aloimme molemmat harrastamaan judoa ja kun kerran heitin aloittelijan virheestä äitini kauhealla voimalla maahan, ei hän ole minuun sen jälkeen koskenut..
Nyt on taas uusia tappeluita koskien itsenäistymistä, kun haluaisin muuttaa poikaystäväni luokse 400 kilsan päähän.. Enokin jo valitteli että tarvittais erotuomari.. Sen verran uskon horoskooppeihin että vesimies ja skorppari ei ole hyvä yhdistelmä (itse olen skorppri). Kaikkia ihmisiä ei ole luotu tulemaan toimeen keskenään. Olen tulevan anopinkin kanssa kohta läheisempi kun oman äitini..
Mutta tässä sulle jotain
meillä on samanlainen tilanne, välillä se raastaa hermoja oikein kunnolla. välillä en tiedä mitä itse tekisin. toisinaan tyttö on aivan ihana ja toisinaan ihan järkky. haukutaan, paiskotaan tavaroita,ovia on mennyt jo pari rikki. meillä tätä on kestänyt jo parivuotta, ja ihme että olen jaksanut pysyä näinkin kasassa. haukkumiset on loukannut todella pahasti ja niitten sulattamiseen aikaa, ja ennen kun olet edes sulattanut edellistä niin johan taas on uudet raivarit saatu. hain meille apua ihan alusta asti, meillä meni asiat jo niin pahasti että neiti rupes puhumaan itsensä tappamisesta ym. yritti käydä päälle , terrorisoi veljiä ym. sitten tuli oma mittani täyteen kun muut rupesivat kärsimään hänen käytöksestään että otin yhteyttä lastensuojeluun ja pidimme palaverin missä myönsin että olen väsynyt tähän. yhteistuumin laitoin tyttäreni avohuollon kautta lastenkotiin, siellä hän oli viikot ja viikonloppusin tuli kotiin, eli muut saimme hengähtää hetken aina viikolla ja minulla oli aikaa toisille lapsille. neiti oli vuoden lastenkodilla ja kasvoi ajatusmaailmaltaan. hän kävi tutkimuksissa lastenlinnassa 8 viikkoa ja sieltä saimme diagnoosin vakava masennustila ja käytöshäiriö. diagnoosin jälkeen oli helppo lähtee hakemaan semmoista apua mitä hän tarvitsi. nyt kun neiti on 15v, on huomattavasti helpompi. tulee vieläkin silloin tällöin noita raivareita mutta niistä on selvitty puhumalla, koska haluan aina tietää miksi hän haukkuu tai raivoo niin hän itse joutuu miettimään asiaa että miksi näin teki. ja aika usein sieltä sitten se syykin on tullut. kerran hän sanoi että hänellä ei ole ketään muuta kenelle hän purkaa pahaaoloa koska olen se läheinen ihminen niin olen joutunut tähän osaan. mutta sitten hän on kyllä sanonut että äiti olet maailman ihanin ihminen. koulu ei siltikään maita tällä hetkellä neiti on kasilla ja viimesyksystä tähän päivään käynyt 3 kuukautta koulua ja muut lintsannut. mutta nyt kun tajusi että jää luokalle niin ensin raivosi ja syytti mua, mutta nyt on saanut miettiä hetken ja tuli siihen tulokseen että oma syy, olis pitänyt käydä koulua. minulla on 3 lasta, kaikki murrosiässä 2 poikaa ja 1 tyttö, pojat ovat kumminkin todella helppoja verrattuna tähän "prinsessaan" mutta toivon että joskus voin vielä nauraa hänenkin murrosiälleen ja päästä sanomaan, että toivottavasti saat joskus tytön joka on samanlainen kun sinä... hih.