minkä takia ekoroskilla on kaksi roskien jättöaluetta, kun toinen ei ole koskaan auki, onko rakennettu turhaan veronmaksajien rahoilla suurta ja isoa mutta täysin turhaan..!!
eko
rosk
6665
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mitä kahta mahdat tarkoittaa? Kokkolassa, kuten muissakin Ekoroskin osakaskunnissa, on yksi hyötykäyttöasema. Koko Ekoroskin alueen ainoa käytössä oleva kaatopaikka on myös Kokkolassa, Storkohmossa. Hyötykäyttöasemien ja kaatopaikkojen rakentamiseen ei käytetä verovaroja, vaan ne katetaan jätteenkäsittelystä kerättävillä maksuilla. Omakotiasujan jätelaskusta löytyy jätteen kuljetusmaksun lisäksi jätteen käsittelymaksu ja kiinteä jätemaksu, jolla rahoitetaan mm. hyötyjätteiden keräys eli ekopisteet ja hyötykäyttöasemat.
väylää roskiksille..
Tänään kävin viemässä Kokkolan hyötykäyttöasemalle ylijäämätavaraa ja harvemmin olen nähnyt noin palveluhaluttomia tollakoita kuin työntekijät tuolla. Siellä vedettiin röökiä istuskellen ja samalla viisasteltiin asiakkaille isoon ääneen. Taitaa olla yksi kyvyttömämpien suomenruotsalaisten suojatyöpaikoista ;)
avuliasta porukkaahan siellä on. Hyvää hyvyyttään auttavat lastia tyhjentämään, ei se edes kuuluisi tehtäviin.
täynnä toisella puolella. laita roskasi sinne mihin käsketään tai pidä ne kotona.
joo joo