keskustelu

olen mielenkiinnolla lukenut näitä juttuja eri palstoilla: lähinnä lääketieteeseen liityen. ihmettelen miksi ihmiset kirjoittavat "omana totuutena" asioista missä heillä on vain luku tai kuulo tietämys. ei siis käytännön tms. tietämystä. neuvotaan tai ilkutaan muita ilman sen kummempaa asia pohjaa vain oma mielipide pohjana. on paljon ihmisiä jotka kirjoittavat kokemus pohjaisesti ja niitä sitten ilkutaan ilman että tiedetään asiasta yhtokäs mitään. oma maailmankatsomus riittää tuomitsemaan. sen kapeudesta kun ei voi itse tietää.
mikä tarkoitus teillä on?
18751
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Niin mikäkö tarkoitus? Sitä sopii miettiä, mutta tuskin se miettimisellä aukeaa. Eiköhän siihen ole aika lailla osallisena monet tekijät, ja se kapea ja kieroutunut maailmankuva?

Ahdas asenne, suppea sosiaalisen kanssakäymisen malli. Ainoita kanssakäymisen muotoja ovat vain nettiruutu ja sen takaa aukeava virtuaalimaailma. Muu maailma melko vierasta. Saatikka vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa. Tähän liittyy vahvasti myös kyvyttömyys kohdata erilaisia ja eritavoin ajattelevia ihmisiä.

Ja lisäksi moni on kasvanut hyvin ahtaan ajatusmaailman mallin mukaan. On syntynyt ns. toisia kontrolloiva elämän malli. Ahdistaa, jos ei pääse tavalla tai toisella ikäänkuin ohjailemaan - määräilemään kanssaihmisiä, mitä joku toinen voi tehdä. Se aiheuttaa uskomattoman monelle ahdistusta jopa pakkomiellettä ulkopuolisten ihmisten kontrolloimiseen.

Epävarmuus luo koko ajan kontrolloimisen "pakonomaista" tarvetta. Ei kykene luottamaan siihen, että muutkin osaavat ajatella omilla aivoillaan ja samasta asiasta voi olla monta oikeaa vastausta. Puuttuu ehkä uskallusta vuorovaikutusajattelusta.

Sosiaalinen vuorovaikutus, sekä kommunikaatiotaito on suurta LAHJAKKUUTTA. Läheskään kaikille sitä ei ole suotu.

Äänestä
  • Suosittelen käväisemään seuraamassa "keskustelua" Raamattupalstalla. =)

    Äänestä

  • Uskomatonta on se että kerrotaan osaavansa toisen työ/taito siitä mitään (käytännössä) tietämättä. Saati sitten ne teot, jota työn puitteissa ei ole lainkaan tehty.

    Itse en voisi mennä sanomaan jollekin toiselle alan ihmiselle, että osaan sinun työsi, tiedän mitä se on. Ei haittaa vaikka en ole sitä sinun työtäsi päivääkään tehnyt.Esimerkkinä muista töistä olkoon vaikka maanviljelys sehän on taito jonka kaikki (teoriassa) osaavat;)

    toinen näkökulma joka tuntuu nurinkuriselta. Hoito joka tuo hyvän mielen, helpottaa ja on vaikka esim. vyöhyketerapiaa. Se on vaarallisempi laji kuin bisnes jossa pelataan toisen omaisuudella omaan pussiin, menetetään euroja ja aiheutetaan suurta mielipahaa ja stressiä. Se ei ole vaarallista ja tuhoisaa ihmiselle...ei
    vaan se hoito , jonka ihminen vapaaehtoisesti lähtee, joko kohentamaan oloaan tai rentoutumaan.
    Saisiko ihminen käyttää omia aivojaan?

    Äänestä

  • nurinkurista kirjoitti:

    Uskomatonta on se että kerrotaan osaavansa toisen työ/taito siitä mitään (käytännössä) tietämättä. Saati sitten ne teot, jota työn puitteissa ei ole lainkaan tehty.

    Toistaiseksi vyöhyketerapiasta ei ole näyttöä minkään sairauden hoidossa, eli jos sellaiseen tarkoitukseen markkinoidaan, niin on huijaus menossa. Ja vaarallista asiakkaille.

    Hemmotteluhoitoina saa kyllä kaupustella ihan mitä vaan.

    Äänestä

  • kumminkin kirjoitti:

    ns. "oikeassa" terveydenhoidossa?

    Siellähän on kaikki niin viimeisen päälle tutkittua, testattua, tehoavaa ja tehokastakin?, kuten mainostetaan.

    Mistä johtuu, että juuri siellä on kovin paljon hoitoihinsa ja avun saamiseen pettyneitä ja tyytymättömiä asiakkaita?
    Näilläkin sivuilla on runsaasti aiheesta kertomuksia.
    Kun vaivoja ja ongelmia siellä ei ole edes tunnistettu, saatikka saatu hoidetuksi, niin henkilö joutuu etsimään muita mahdollisia keinoja saadakseen apua ongelmiinsa.

    Saattaapa onnistaakin, ja kauan hakemansa apu viimeinkin löytyy. Ensimmäisillä, jopa ensimmäiselläkin käyntikerralla, kuten näiltäkin sivuilta olemme voineet lukea!

    Kuitenkaan näitä menetelmiä ei haluta hyväksyä, saatikka puoltaa, joka useinkin säästäisi potilaan suurilta vaivoilta, kärsimyksiltä, ja rahankin menoilta. Myös yhteiskunnankin osalta.
    Kuitenkin kaikin mahdollisin keinoin ollaan vastustamassa jopa kieltämässäkin näitä menetelmiä!

    Lienee jostain muusta kysymys kuin potilaan eduista, joista kuitenkin niissä JUHLAPUHEISSA ainakin jatkuvasti jaksetaan muistuttaa?

    Eihän virtuaali-ihminen edes omaa ajattelutaitoa. Siihen tulokseen olen kyllä tullut. Niin hulluja ja mielettömiä on täällä nämä monet vastaukset.

    Eräs terveydenhuollon ammattilainen juuri eilen sanoi minulle, kun istuttiin vieretysten, että NYKYIHMISELLE ei saa hiki tulla työssä. Se hiki pitää hankkia SALILLA. Ja jos työ on sellaista, että hiki tulee, se ei ole enää tehtävää työtä. Työ pitäisi olla lähinnä koneen näpelöintiä ja papereiden pyörittelyä.
    Kaikki normaalielämän tuottama fyysinen toiminta on kaihdettavaa tämän päivän ihmisen mielikuvissa.
    Jotenka kun heillekkin hiki tulee töissä, sitä ei kukaan usko, että mukamas hoitotyössä voisi hiki tulla. Ei, kun se hiki tulee vain kuntosalilla.

    Tällaisia kokemuksia ihmisillä on toisten ihmisten ammateista.

    Mainitsemasi maanviljelijän ammatista puhumattakaan. Senhän osaavat kaikki. Ja maanviljelijä makoilee talvet, ja syljeksii kattoon.

    Mutta eipä ole tunkoa siihen ammattiin silti. Toisaalta olisi hyvä, jos nämä putkinäköiset virtuaali-ihmiset saisivat tosiaan muuttaa vaikka vuodeksi maanviljelijän ammattiin. Katsoisin sellaista ohjelmaa niin suuresta innosta, että mikään ei voisi häiritä silloin, kun tämä ohjelma telkasta ulos tulisi. Sieluni silmillä jo näkisin, mihin moinen kaiken osaava virtuaali-ihminen tuossa ammatissa ajautuisi.

    Äänestä

  • siellä kirjoitti:

    ns. "oikeassa" terveydenhoidossa?

    Siellähän on kaikki niin viimeisen päälle tutkittua, testattua, tehoavaa ja tehokastakin?, kuten mainostetaan.

    Mistä johtuu, että juuri siellä on kovin paljon hoitoihinsa ja avun saamiseen pettyneitä ja tyytymättömiä asiakkaita?
    Näilläkin sivuilla on runsaasti aiheesta kertomuksia.
    Kun vaivoja ja ongelmia siellä ei ole edes tunnistettu, saatikka saatu hoidetuksi, niin henkilö joutuu etsimään muita mahdollisia keinoja saadakseen apua ongelmiinsa.

    Saattaapa onnistaakin, ja kauan hakemansa apu viimeinkin löytyy. Ensimmäisillä, jopa ensimmäiselläkin käyntikerralla, kuten näiltäkin sivuilta olemme voineet lukea!

    Kuitenkaan näitä menetelmiä ei haluta hyväksyä, saatikka puoltaa, joka useinkin säästäisi potilaan suurilta vaivoilta, kärsimyksiltä, ja rahankin menoilta. Myös yhteiskunnankin osalta.
    Kuitenkin kaikin mahdollisin keinoin ollaan vastustamassa jopa kieltämässäkin näitä menetelmiä!

    Lienee jostain muusta kysymys kuin potilaan eduista, joista kuitenkin niissä JUHLAPUHEISSA ainakin jatkuvasti jaksetaan muistuttaa?

    "Ensimmäisillä, jopa ensimmäiselläkin käyntikerralla, kuten näiltäkin sivuilta olemme voineet lukea! "

    Näitä ihmekertomuksia on kyllä saatu lukea, mutta miksi nämä uskomuslääkinnän konstit lakkaavat toimimasta heti kun aletaan oikeasti tutkimaan? Onko niin, että taikatemppu onnistuu vain silloin kun ei katsota?

    Äänestä

  • kumminkin kirjoitti:

    Toistaiseksi vyöhyketerapiasta ei ole näyttöä minkään sairauden hoidossa, eli jos sellaiseen tarkoitukseen markkinoidaan, niin on huijaus menossa. Ja vaarallista asiakkaille.

    Hemmotteluhoitoina saa kyllä kaupustella ihan mitä vaan.

    eikö virallinenkin terveydenhoitokin tähtää hyvään oloon vai kuinka? vai huonoon oloon?
    vai miksi hemmotteluhoito olisi jotenkin huono asia?
    elävän olon pyrkimyshän siis ihmisenkin, on hyvään oloon?
    Toiset hakee sen urheilusta, toiset lääkkeistä toiset hoidosta toiset näin tietokonekeskustelusta saaden siitä jotain tyydytystä, sinä kuin minäkin, ehkä hivenen hyvää oloa huonon olon tilalle.
    Minulla on päänsärky mikä sinulla?

    Äänestä

  • kuten tavallista kirjoitti:

    "Ensimmäisillä, jopa ensimmäiselläkin käyntikerralla, kuten näiltäkin sivuilta olemme voineet lukea! "

    Näitä ihmekertomuksia on kyllä saatu lukea, mutta miksi nämä uskomuslääkinnän konstit lakkaavat toimimasta heti kun aletaan oikeasti tutkimaan? Onko niin, että taikatemppu onnistuu vain silloin kun ei katsota?

    Miksi sitten nämä kalliistikin tutkitut, testatut, paljon toivoa potilaillekin antavat hoidot ja käytännöt sitten tarpeen vaatiessa eivät enää toimikaan, tutkimusten ja lupausten mukaisella tavalla?

    Valitettavan usein potilas joutuu toteamaan tutkimusten ja hoitojen tuloksettomuuden jopa tehottomuuden ja menettää uskonsa, toivonsa jopa luottamuksensakin luvattuun hyvään ja tehokkaaseen hoitoon?

    Äänestä

  • hemmotellen kirjoitti:

    eikö virallinenkin terveydenhoitokin tähtää hyvään oloon vai kuinka? vai huonoon oloon?
    vai miksi hemmotteluhoito olisi jotenkin huono asia?
    elävän olon pyrkimyshän siis ihmisenkin, on hyvään oloon?
    Toiset hakee sen urheilusta, toiset lääkkeistä toiset hoidosta toiset näin tietokonekeskustelusta saaden siitä jotain tyydytystä, sinä kuin minäkin, ehkä hivenen hyvää oloa huonon olon tilalle.
    Minulla on päänsärky mikä sinulla?

    Terveydenhoidon idea on terveyden hoito. Viihdepalvelut ovat erikseen.

    Edelleenkin moni ennustaja, homeopaatti, samaani, kättenpäällepanija tai vyöhyketerapeutti väittää, että hänen hoitonsa jotenkin poistaisi sairauksia. Se on valheellista ja väärin.

    Äänestä

  • kuten tavallista kirjoitti:

    "Ensimmäisillä, jopa ensimmäiselläkin käyntikerralla, kuten näiltäkin sivuilta olemme voineet lukea! "

    Näitä ihmekertomuksia on kyllä saatu lukea, mutta miksi nämä uskomuslääkinnän konstit lakkaavat toimimasta heti kun aletaan oikeasti tutkimaan? Onko niin, että taikatemppu onnistuu vain silloin kun ei katsota?

    Minkälainen on oikea tutkimus?
    Entä väärä tutkimus. Juu, minutkin oikeasti tutkittiin ja todettiin syöpä.
    Sitten leikattiin, ja todettiin, ettei löytynytkään yhtään SYÖPÄSOLUA.

    Tutkikohan ne minua väärällä tutkimuksella? Niin ja ajattele, yhteiskunnallisessa sairaalassa vielä. Eihän sinnekkään uskalla mennä tutkimuksiin, kun tulokset ovat lähinnä arpapeliä.

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    Terveydenhoidon idea on terveyden hoito. Viihdepalvelut ovat erikseen.

    Edelleenkin moni ennustaja, homeopaatti, samaani, kättenpäällepanija tai vyöhyketerapeutti väittää, että hänen hoitonsa jotenkin poistaisi sairauksia. Se on valheellista ja väärin.

    Mistä sitä terveydenhoitoa saa? Yleensähän saadaan vain sairaudenhoitoa?

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    Terveydenhoidon idea on terveyden hoito. Viihdepalvelut ovat erikseen.

    Edelleenkin moni ennustaja, homeopaatti, samaani, kättenpäällepanija tai vyöhyketerapeutti väittää, että hänen hoitonsa jotenkin poistaisi sairauksia. Se on valheellista ja väärin.

    Elätkö tuollaisessa lumemaailmassa? Terveydenhoito, siitä sinulla ei tunnu olevan mitään käsitystä, missä sitä annetaan?

    Äänestä

  • tutkittavaksi kirjoitti:

    Minkälainen on oikea tutkimus?
    Entä väärä tutkimus. Juu, minutkin oikeasti tutkittiin ja todettiin syöpä.
    Sitten leikattiin, ja todettiin, ettei löytynytkään yhtään SYÖPÄSOLUA.

    Tutkikohan ne minua väärällä tutkimuksella? Niin ja ajattele, yhteiskunnallisessa sairaalassa vielä. Eihän sinnekkään uskalla mennä tutkimuksiin, kun tulokset ovat lähinnä arpapeliä.

    > Minkälainen on oikea tutkimus?

    Antaa oikeita ja luotettavia tuloksia.

    > Entä väärä tutkimus?

    Päinvastainen kuin edellä.

    Valitettavan usein tulokset tahtovat olla kuin mainitsemaasi "arpapeliä".

    Äänestä

  • tutkittavaksi kirjoitti:

    Minkälainen on oikea tutkimus?
    Entä väärä tutkimus. Juu, minutkin oikeasti tutkittiin ja todettiin syöpä.
    Sitten leikattiin, ja todettiin, ettei löytynytkään yhtään SYÖPÄSOLUA.

    Tutkikohan ne minua väärällä tutkimuksella? Niin ja ajattele, yhteiskunnallisessa sairaalassa vielä. Eihän sinnekkään uskalla mennä tutkimuksiin, kun tulokset ovat lähinnä arpapeliä.

    Kun sinulla seraavan kerran todetaan syöpä, niin jä reilusti kotiin odottelemaan. pelaat varman päälle.

    Mikähän tässä sinunkin tapauksessa oli takana? Sinulla havaittiin kasvain, mutta olikin hyvälaatuinen? Vai oliko kyhmy, mutta se ei ollutkaan syöpä? Onhan näitä, että ihmiset selittävät että heillä todettiin syöpä vaikka todellisuudessa ollaan vasta menossa koepalaa ottamaan.

    Kertomusta kun värittää vähän, niin siitä tulee jänskempi.

    Äänestä

  • ------ kirjoitti:

    Kyllähän teitä vääntelijöitä riittää.
    On se kumma, että täällä on asiantuntijat, mutta asianosaiset eivät ymmärrä mitään. Koepala on kaukana leikkauksesta. Mielestäsi koepala otetaan 50 tikin haavasta?

    Äänestä

  • Sinä kirjoitit todellä hyvin, olisin tehnyt itse samoin jos olisin osannut

    Äänestä

kyllä tässä on vahva kokemus taustalla. Tuhannet ihmiset ovat saaneet parannuksen e-epaa syömällä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

hempsu4 kirjoitti:

olen mielenkiinnolla lukenut näitä juttuja eri palstoilla: lähinnä lääketieteeseen liityen. ihmettelen miksi ihmiset kirjoittavat "omana totuutena" asioista missä heillä on vain luku tai kuulo tietämys. ei siis käytännön tms. tietämystä. neuvotaan tai ilkutaan muita ilman sen kummempaa asia pohjaa vain oma mielipide pohjana. on paljon ihmisiä jotka kirjoittavat kokemus pohjaisesti ja niitä sitten ilkutaan ilman että tiedetään asiasta yhtokäs mitään. oma maailmankatsomus riittää tuomitsemaan. sen kapeudesta kun ei voi itse tietää.
mikä tarkoitus teillä on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu