yöpäiväkoti

kimmo7676

Mites teillä. Onko järjestetty yöpäiväkotia. Meillä on poika yksityisessä päiväkodissa Liedossa, ja yöpäiväkoti järjetetään kaksi kertaa vuodessa kaikille lapsille. Hieno homma lapsille. Aremmatkin lapset odottavat aina innolla tätä tapahtumaa. Ja vanhemmat ovat tyytyväisiä, kun saavat levätä yhden illan...

14

1355

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei järjestetä

      yöpäiväkotia. Ja jos järjestettäisiin, niin vain isoille, mutta ei meidän mielestä ole tarpeellista, kun järjestämme muutaman kerran vuodessa jo iltatapahtumia perheille.

    • tällainen on

      aivan turhaa touhua. Itse en lastani veisi yöpäiväkotiin, riittää että hoidossa normaalit työajat. Enkä odota henkilökunnalta tällaisia extra-joustoja... Kyllä vanhemmat voivat viedä muksunsa vaikka telttaretkelle kesäyönä.

    • vierestä

      Höh, tota minä luulin ostsikon perusteella, että on kyse oikeesta yöhoitopaikasta.

      No, enpä ole ennen kuuluut moista. Lapsenin olivat aikoinaan, kun olin ainut huoltaja lapsilleni ja vuorotyötä tekevä. Hoidossa kodin omaisessa hoitopaikassa, joka tarjosi vuorotyöläisen lapsille hoitopaikan.

    • mapee

      ja todellakin se yö tarhassa saattoi olla lapsen eka yö pois kotoa ja vanhempien luota. Muistan kun kolmen vanhoja vietiin yötarhaan ja suurin osa istui sitten kotona kännykkä kädessä ja valvoikin melkein koko yön odotellessa soittoa ja kotiin hakua. Ja siltä moni näyttikin! Todellakin rentoutumista ja koti-iltaa...

      Täällä tarhan tädit ainakin pitää asia aihan tärkeänä juttuna ja kun ottaa huomioon, että eivät saa siltä ajalta palkkaa varsinaisesti enempää kuin muutoinkaan vaan ottavat ne tunnit sitten työpäivistään niin sanoisin, että pitää olla jokin juju mikä vetää töihin sen sijaan, että olisi kotona omassa sängyssä peiton alla.

      Ruuat on olleet niin, että kaikki maksaa pienen summan ja sitten nyyttikestiä päälle sovituilla herkuilla. Itse raha on mennyt iltapalaan ja aamupalaan eli kunnalle. Ja herkkujahan on riittänyt! Meillä lapsen synttärit sattui kerran samalle päivälle ja siellä sitten kakun kanssa kaverit lauloi. Sitä sitten muisteltiin seuraavillakin kerroilla...

      Todella mainio juttu, mutta ymmärrän jos ei kaikkialla haluta järjestää moista. Toisaalta kun its eon töissä ollut myös vastaavissa tilanteiss akun ei-työajalla on toimittu niin täytyy olla se halu ja palo tehdä se juttu ja siitä saa silloin itse jotakin myös.

      Eskarin kun hain yötarhasta niin oli juuri noussut ylös vasta. Olivat nukkuneet lempparitädin kanssa vieretysten eikä kukaan ollut raaskinut herättää! Sitäkin tarinaa sitten kerrottiin, varsinkin kun ei normaalisti päivällä koskaan nukkunut vaikka muut yleensä nukahti...

      Niin ja täällä siis kunnallinen hoito..

      • ...

        Meillä oli yöeskari, joka oli vapaaehtoinen ja maksuton. Mukaan sai ottaa jotain pientä herkkua ja eskarin puolelta tuli sitten ilta- ja aamupala. Oli vapaata leikkiä ja ohjattua tehtävärataa. Lapset tuntuivat tykkäävän ja ohjaajana oli ihan mukavaa vaihtelua. Melkein kaikki lapset osallistuivat ja hyvää palautetta saatiin. Meidän eskari on kolun yhteydessä ja koululaiset järjestää joka vuosi yökoulua, joten tämä oli hiukan kuin harjoittelua tulevaa koulua varten.

      • lastenhoitaja päiväkodissa
        ... kirjoitti:

        En ikinä suostuisi työntekijänä tuollaiseen yö päiväkotiin. Kuulostaa tietysti varmaan vanhemmista mukavalta saada lapsi pois kotoa yöksi, ei tarvitse itse hankkia hoitajaa kotiin. Mutta työntekijöitä tuo kyllä kuormittaisi ihan kohtuuttomasti. Tietysti joissakin päiväkodeissa on niitä hoitajia jotka eivät koe tuollaista rasitteena mutta minä pidän. Se olisi yö työtä ilman minkäänlaisia yökorvauksia. Siitä saisi vain tunti tunnilta takaisin vapaana. Se ei kuitenkaan paljon lohduttaisi että jonku maanantain vapaaksi saisi. Ensin nimittäin pitäisi tehdä normaali työpäivä (kaikki vanhemmat eivät järjestäisi vapaapäivää lapselleen) ja siihen päälle vielä pitäisi valvoa yö. Käytännössä päivän pitäisi olla perjantai, mutta kuka haluaa olla melkein ilmaiseksi töissä perjantai yön.

        Lastenhoitajien palkka ei ole päätä huimaava eli yön valvominen pienellä palkalla ilman erillisiä korvauksia ei houkuta vähääkään. Entä hoitajat joilla on omia lapsia? Toisivatko he sitten oman lapsensa mukaa yö päikkäriin että voisivat vahtia vieraitten lapsia? Jos on tarvetta pitää lapsi hoidossa yöllä niin kannattaa varmaan hakea ympärivuorokautiseen päiväkotiin, siellä hoitajat saavat asinamukaisen korvauksen yötyöstään.

        Kuulostan ehkä leipääntyneeltä kun suhtaudun ylimääräiseen työhön näin nihkeästi mutta kyllä omasta työhyvinvoinnista ja oikeuksista on pidettävä kiinni.

      • mapee
        lastenhoitaja päiväkodissa kirjoitti:

        Yötarha on juuri siksi perjantaina, että sen jälkeen ei ole hoitopäivää ja samalla työpäivää. Yötarhan hoitajat ovat olleet joko aamusta töissä tai sitten tulleet vähän myöhemmin ja jatkavat suoraan siitä. Aikataulu on ollut, että kun tarha menee kiinni normaalisti viideltä niin yötarha alkaa sitten joko 18.30 tai 19..

        Täällä tarha on ollut kai ikuisesti juttuna ja jo työhön mennessä asia kysytään yhtenä asiana muiden joukossa. Päiväkoti onkin hieman kummajainen sillä se toimii muuten kuten kunnallisetkin, mutta on itseasiassa yksityinen. Eli perheille tilanne on kuin kunnan hoidossa kaikin tavoin, mutta työntekijöiden kanssa on vapaampaa ja vanhemmat myös pääsevät vaikuttamaan keitä talossa työskentelee.

        Hoitajat tuolla eivät koe asia arasitteena vaan antoisana joskin todellakin ylimääräisenä työnä. ja siitä ei todellakaan makseta yötyö saati ylityökorvauksia. Ehkä meidän vanhempien arvostus moista toiminta akohtaan myös kumpuaa juuri tuosta vapaaehtoisuudesta ja pyyteettömyydestä, jolla työtä tehdään.

        Omassa työssäni on vastaavia elementtejä eli kun reissataan niin ei likimainkaan jokainen tunti ole palkallinen vaan siinä ollaan tavallaan omallakin ajalla hommissa ja yöaika menee ihan omakustanteisesti ellei jotakin satu isompaa tarvetta tulemaan. JOten omaltakin kohdalta tiedän, mitä on jousto ja talkoot työn puitteissa sen tähden, että jotakin kivaa saadaan tehtyä. Ja aina on ollut kaiken sen vaivan yms väärti!

        Ihmiset suhtautuu työhönsä aika erilailla ja oma tapasi on kai se perinteisin. Onneksi on muitakin tapoja ja ennen kaikkea lapset saavat nauttia sen hedelmistä. Eipä se vapaailta ole vanhemmille, sillä 30min kuluessa on oltava tarvittaessa hakemassa lasta jos sairastii tms.

        Yöstä sen verran, että hoitajat kyllä nukkuu myös. Käytännössä joku on hereillä koko yön vuorollaan.

        Jutun juju ei siis (kerran vielä) ole vanhempien toive tai tahto vaan nimenomaan hoitopaikan kulttuuria ja toimintaa. Ja onneksi noita ihmisiä on, joille asia on tärkeä. Plakan saa lapsilta aika välittömästi ja vaikutus on seuraavalla viikollakin havaittavissa ryhmässä..

      • koskaan
        mapee kirjoitti:

        yätarha on niin älytön juttu että en voi ymmärtää että joku aikuinen ihminen hehkuttaa sen perään. Voihan lapset kutsua kotiinsa ystävänsä yöksi jos haluaa. Eikö riitä että lapset ovat hälinässä päivän vielä iltakin pitää jaksaa huh.huh. Toivon että laki kieltää yöpäiväkodin ja jos oikeesti sattuisi jotain järkyttävää kuka on vastuussa. Kyllä jokainen hoitaja tietää että lasten päähän saattaa pälkähtää mitä vaan jopa tulentekovehkeitä on joskus lapsilta otettu pois päiväkodissa.

      • mapee
        koskaan kirjoitti:

        Jos et oikeasti tajua eroa yötarhan j ayökylän välillä niin rautalankaa myyydään alan liikkeissä..

        Tarhahan ei ole pakollinen joten pidä ihmeessä lapsesi sieltä poissa! Jos toiset haluavat sen vapaaehtoisesti järjestää niin anna järjestää!

        Jopa viisivuotiaiss aon vielä paljon sellaisia, jotka eivät koskaan ole olleet yötä pois kotoa syystä tai toisesta. Aika turvallinen vaihtoehto on mennä siihen omaan sänkyyn omana hoitopaikkaan ekaksi kerraksi erossa vanhemmista. Joten ei se kasvatuksellinenkana näkökulma ole ihan olematon. Mutta etpä taida tajuta, vaikka kuinka selvittää joten...

        Ps. lapsia myös on kuollut ja loukkaantunut päiväkodeissa joten se vasta onkin hyvä syy pitää pois sieltä aina kuin mahdollista! Pidä linjasi ja ole tiukkana!!

        Laki tuskin kieltää vapaaehtoisne yöhoidon koska se takaa nyt pakollisen yöhoidon niilel lapsille joiden vanhemmat on öisin töissä. Ne lapsirukat kyllä joutuu olemana siinä metelissä monasti vielä päivänkin kun vanhempi nukkuu kotona. Mikä vääryys!

      • pidä

        ideasta yöpäiväkoti, mutta jos joku haluaa järjestää niin järjestäköön. Meille on onneksi vielä riittänyt perheillat. Sen vielä ymmärrän, että järjestetään yökoulua, kun lapset ovat vanhempia.
        Sitä en omalle lapselleni soisi, että yöpäiväkoti olisi ensimmäinen yökyläilykerta. Toivon sen olevan jonkun kivan kaverin luona, enkä päiväkodin hälinässä, vaikkakin olisi vain yksi ryhmä paikalla.
        Onko yöpäiväkoti vanhemmille joku nautinto. Luulisi olevan valppaana koko yön, jos vaikka päiväkodista soitetaan, että nyt on äitiä ikävä eikä uni tule.
        Eli jos jotkut haluavat alipalkkattuina tehdä lähes ilmaista työtä yöaikaan, niin tehköön. Mutta itse ainakin olen tyytyväinen siihen ettei meillä vielä moiseen olla hurahdettu.

      • tietenkään sitä
        pidä kirjoitti:

        yöeskaria vanhempien takia järjestetä, vaan lasten. Meillä ainakin lapsilla oli tosi hauskaa. Itsekään en ajatuksesta lainkaan pidä, koska se vaatii minulta niin paljon (esimerkiksi lauantaiaamuna hakemisen, kun muuten voisi vielä lukea sängyssä), mutta mitä ei oman lapsensa vuoksi tekisi. Eikä niitä nyt kovin usein ole.

      • KIELELLÄ
        mapee kirjoitti:

        Jos et oikeasti tajua eroa yötarhan j ayökylän välillä niin rautalankaa myyydään alan liikkeissä..

        Tarhahan ei ole pakollinen joten pidä ihmeessä lapsesi sieltä poissa! Jos toiset haluavat sen vapaaehtoisesti järjestää niin anna järjestää!

        Jopa viisivuotiaiss aon vielä paljon sellaisia, jotka eivät koskaan ole olleet yötä pois kotoa syystä tai toisesta. Aika turvallinen vaihtoehto on mennä siihen omaan sänkyyn omana hoitopaikkaan ekaksi kerraksi erossa vanhemmista. Joten ei se kasvatuksellinenkana näkökulma ole ihan olematon. Mutta etpä taida tajuta, vaikka kuinka selvittää joten...

        Ps. lapsia myös on kuollut ja loukkaantunut päiväkodeissa joten se vasta onkin hyvä syy pitää pois sieltä aina kuin mahdollista! Pidä linjasi ja ole tiukkana!!

        Laki tuskin kieltää vapaaehtoisne yöhoidon koska se takaa nyt pakollisen yöhoidon niilel lapsille joiden vanhemmat on öisin töissä. Ne lapsirukat kyllä joutuu olemana siinä metelissä monasti vielä päivänkin kun vanhempi nukkuu kotona. Mikä vääryys!

        Lapsen näkökulmasta katsottuna päiväkoti, ei ole se turvallinen paikka, vaan se on koti. Omat turvalliset rakastavat vanhemmat ja sen jälkeen ehkä isovanhemmat tai muu suku. Kyllä lapsi valitsisi ennemmin jonkun edellämainituista kun päiväkodin aikuisen lähelleen, silloin kun hän on ensimmäistä kertaa pois kotoa yötä.

      • ihan kaikkea
        KIELELLÄ kirjoitti:

        Lapsen näkökulmasta katsottuna päiväkoti, ei ole se turvallinen paikka, vaan se on koti. Omat turvalliset rakastavat vanhemmat ja sen jälkeen ehkä isovanhemmat tai muu suku. Kyllä lapsi valitsisi ennemmin jonkun edellämainituista kun päiväkodin aikuisen lähelleen, silloin kun hän on ensimmäistä kertaa pois kotoa yötä.

        uuden opettelua voi pistää päiväkodin opetettavaksi, vaan vanhemmille kuuluu pääasia tällaisten opettelussa. Meillä yritettiin sälyttää jopa lapsen pyöräilemään opettelu, mutta ei suostuttu.

    • moni teistä

      vanhemmista olisi valmis olemaan 20 lapsen kanssa yötä, illan touhuten, ilman yötyölisiä. Tai minkä muun alan työntekijät olisivat yötyössä ilman asianmukaisia korvauksia, ei minkään. Mutta päivähoidossa näin pitäisi siis joidenkin vanhempien mielestä olla, koska siellä lapsilla on niin hauskaa. Eivät ehkä vanhemmat ajattele, että hoitajien pitää ehkä hoitaa omille lapsille hoitajat ja mahdollisesti muitakin järjestelyitä. Ja sitten vielä se, että niiden työntekijöiden täytyy saada otettua ne yöllä kertyneet tunnit tietyn ajan sisällä pois. Näille päiville tai tunneille ei välttämättä saada sijaista, joten sitten pyöritetään ryhmää vajaalla henkilöstöllä ja ehkä vaarannetaan lasten turvallisuus. Ja tämä vain siksi, että yöpäiväkodissa on niin kivaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      92
      5961
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4772
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      95
      3017
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      26
      2800
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2065
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1496
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      335
      1057
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      85
      1028
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      125
      960
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      764
    Aihe