Katselin taannoin dokumentin Freudista. Ennen pidin häntä sairaana sekopäänä kokaiiniadiktioineen.
Nyt ajattelin asiaa uudelleen. On miehellä jotain meriittiä kuitenkin. Psykoanalyysin periaate, vaikkei se ketään ole auttanut, mutta puhumisen terapia on siitä lähtöisin. Sehän kait auttaa.
Ja alitajunnan käsite on häneltä. Hakoteillä hän on kuitenkin alitajunnan tulkitsemisessa ja sen aktivoimisessa. Pikemmin 'ylätajunnan' kautta toimintaa hallitaan.
Mutta sellaisia asioita, joita hän käsitteli, varsinkin seksuaalisuudesta, ei kukaan ollut uskaltanut ääneen sanoa. Ja olisi saanut jäädä nuokin sanomatta. Luulisin. Ei ne kovin järkeviltä vaikuta.
Mielipiteitä olisi hauska kuulla.

Vastaukset 5
Vanhimmat
jälkeen psykologinen tutkimus on täysin muuttunut.Freud on historiaa.
Nykyinen psykologia käsittelee kognitioita ja ihmisen tiedonkäsittelyä, siinä ollaankin edistytty huomastavasti sitten Freudin ja psykoanalyysin.
Kaikii lääketiede on muuttunut ja kehittynyt. Meidän elinaikanamme hurjaa vauhtia. Jokut asiat ehkä liian pitkällekin. Kuolemaa ei ole ihminen pystynyt hyväksymään vieläkään. Syöpä hoidot ovat yksi osa-alue. Ihminen myrkytetään niin että loppu elämä ei mielestäni ole enää elämisen arvoista. Kärsimystä läheisille sekä itselle. Kuolema ei tulekaan siinä vaiheessa kun ihminen sitä odottaa. Kukaan ei pysty sanomaan miyen kauan on älyllistä toimintaa ja ajattelua vaikka ihminen ei pystyisi sanomaan järjellistä sanaa. Se onkin ihmisen kuollessa kaikkein raskainta aikaa.
Tarkoitin vain sitä, että mm. alitajunta oli määrittelemätön käsite ennen Freudia. Ja puheterapia on varsin merkittävä hoitomuoto nykyäänkin, vaikkei alitajuntaa pengotakaan psykoanalyysin tapaan.
Itse en ollut ennen ko ohjelmaa ymmärtänyt kuinka kartoittamaton ihmisen mieli oli ennen Freudin tutkimuksia. Sairaudet perustuivat paljolti uskontoon ja uskomuksiin.
Onhan hyvä, että tieteessä on edistytty. Siihen lienee auttanut myös mahdollisuus kuvantaa aivojen toimintaa. Myös kemialliset vaikutukset tunnetaan ja uskomukset ovat jääneet taka-alalle.
ovat koeluonteisia jatkuvasti, sillä syöpää ei ole voitettu. Monet saavat hoidoista useita elinvuosia lisää. On lääkäreitä, jotka päättävät, että tietyssä vaiheessa ei hoitoja enää jatketa, vaan annetaan ylläpitävää hoitoa ja potilas saa olla kotonaan rauhassa viettäen aikaa rakkaittensa kanssa.
Ei hoitoihin ole pakko alistua, vaan potilaalla on mahdollisuus kieltäytyä. Vaikea päätös varmasti sellainen on tehdä.
Joillakin ihmisillä on voimaa taistella. Jos on pieniä lapsia, se kannustaa ottamaan kovat kuurit, ettei tarvitsisi sanoa lapsilleen hyvästiä ihan vielä ... eikä se aina auta.
Raskasta on läheltä seurata, suunnattoman raskasta se on.
ovat Freudin mukaan tarkoituksellisia alitajunnasta kumpuavia.
Minusta tämä ei pidä paikkaansa. Millä sen voisi todistaa muka? Olemalla itselleen rehellisempi?