Win 32 virut - mato

Olen jo kertonut Kannettavissa, miten kauheita ongelmia olen kokenut yrittäessäni asentaa win2000 sp4 Fujitsu Siemens Amilo M-6100-läppäriini. Joka oli muuten käytettynä hankittu pari vuotta sitten ja mainostetiin muka toimivaksi loistavasti, ellei pyri pelaamaan tai videoita käsittelemään. Ei näin käynytkään, ku kännykän ajuritkaan eivät kelvanneet Milleneumiin. Niin. Toi asennuslevy oli huuto.net:in kautta hankittu, lisenssi toimiva, mutta itse levy kopioitu ((( Yritin kaksi kertaa, toisen kerran juuri Fuji:n myynyt asiantuntija auttoi. Asensi taas Avast-virustorjunnan (levyltä). Kun palasin Hesasta kotiin ja yhdistin verkkon, niin hidastui kamalasti koko windows, Avast ilmoitteli koko ajan trojalaisten hyökkäyksestä, lopulta TAAS löysi haittaohjelman, nimeltä Win 32 Virut-mato. Löysi ohjelmatiedostoissa, C:\Winnt\explorer.exe mm. Sellaista ei voi siirtää karanteeniin, korjata ei voinut, niin sammutin koko läppäriin ja olen lähdossä taas huoltoon. Siis olen aivan masentunut, että voisiko todella olla niitä matoja, kuulemma sellainen kuin Win 32, onkin olemassa... siis Windows oli asennettu vasta alustetulle kovalle levylle!!! ((((

0

305

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        41
        2055
      2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        709
        1382
      3. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        105
        1132
      4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

        Tässä hetkessä tai menneestä?
        Ikävä
        126
        986
      5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        88
        914
      6. Mikä hänessä

        Saa sut kuumaksi?
        Ikävä
        66
        805
      7. Taidan olla pelkuri

        Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
        Ikävä
        33
        672
      8. Kuka om uusi kylän mies?

        Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
        Suomussalmi
        15
        632
      9. Olinko yhden viestin arvoinen?

        Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
        Ikävä
        76
        563
      10. oot mun silmissä

        Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
        Ikävä
        78
        511
      Aihe