Näin muuten eräänä yönä kolme painajaista (jokaisen jälkeen heräsin) tässä viimeinen uni;
Paras ystäväni oli delfiini, jonka menetin, hän vain hävisi. Mutta tiesin sisimmässäni ketä delfiinin vei. Isäni, tuo joka olettaa kaikkien tekevän kaiken kuten hän käskee ja jos kieltäydyt hän lyö. Päätin etsiä ystäväni.
Seisoin pimeällä "torilla" jonka keskellä oli pieni allas ja siinä vettä ja joku kelmu päällä. Siirsin kelmua sivummalle ja etsin ystävääni, upotin käteni veteen ja tunnustelin yhtä delfiiniä, ajattelin että onko tämä ystäväni. Ei, ei hän ollut, tämä delfiini yritti puraista minua joten jatkoin etsimistä. Etsin ja etsin, mutta sitten löysin hänet. Hän ui luokseni ja halasin häntä, sillä hetkellä minut täytti suuri rakkaus ja onni ja aloin itkeä. "Ystäväni, olen pahoillani siitä mitä sinulle tapahtui. Nyt olen tässä." Mutta sitten delfiinin katse kertoi minulle, että tämä oli hyvästien aika, ja hänen kaulallaan roikkui lappu jossa luki; "Olet aina ystäväni, rakastan sinua, ..hyvästi." Luin lapun ja aloin itkeä, heittäydyin delfiinin kaulalle; "Et saa jättää minua!", huusin. Sitten delfiini sukelsi altaan syvyyksiin ja minä lähdin kävelemään, aina taakseni vilkaisten.
Menimme kihlattuni kanssa isäni luokse, kotiini, missä vieläkin asun isän ja äidin kanssa. Tunnelma oli masentava ja kireä kävellessämme kohti taloa. Tiesimme kumpikin, että nyt ei tapahdu hyvää (unessa en kuitenkaan tiennyt tulevaa lopputulosta) ja että on oltava varuillaan. Isäni odotti meitä keittiössä, varsin huvittunut ja ilkeä ilme naamallaan. Kävelimme häntä kohti, katsoin koko matkan maahan jotten näkisi isäni kasvoja. Kihlattuni puolestaan katsoi häntä suoraan silmiin, kuin poraten niitä. Isäni hymyili ja tuli luoksemme keittiön oven suulle, hän ei katsonut meitä silmiin vaan hän katsoi ulos ikkunasta ja pää pystyssä (piti meitä alempiarvoisina). Pälyilin edelleen lattiaa ja sanoin isälleni arasti; "Sait sen opiskelupaikan.." Ja isäni vastasi tähän melko innostuneena; "No sepä hienoa! Te ette sitten tiedä mitään asiasta (eli delfiinin hävittämisestä) ja minä menen opiskelemaan."
Isäni hierotessa käsiään yhteen, kihlattuni rohkaisia itseänsä sanomaan isälleni; "Ei, ..me tapamme sinut nyt.." Isäni valoisa ilme muuttui äkillisesti pelokkaaksi, aivan kuin hän tiesi, että olimme tosissamme. Hän otti pari askelta taaksepäin, huomatessaan kihlattuni kädessä tuon aseen, hopeisen Eaglen, jota hän pyöritteli taidokkaasti. Minä, ..minä peräännyin.. olin peloissani, mutta tiesin että tämä oli tehtävä. Lähdin kävelemään kohti olohuonetta jossa äitini nojasi sohvaa vasten ja katsoi minua kysyvästi. Katsoin häntä kerran, sitten toisen ja siinä äitini silmät vettyivät ja hän kysyi; "Oletko varma? Et kai.." Nyökkäsin, ja vilkaisin television päällä olevasta puhelimesta kelloa. Sitten kuului vaimea laukaus, ja isäni ruho rojahti kivilattialle.
Hiljaisuus peitti talon, talon joka ennen oli niin täynnä melua, huutoa, hakkaamisen ja itkemisen ääniä. En tiennyt mitä tehdä, seisoin vain paikallani, mutta ajatukseni kyllä olivat selkeimmillään kuin koskaan. Sitten kuulin kihlattuni huutavan; "Tule katsomaan!" Kävelin keittiöön. Kihlattuni oli ampunut häntä päähän, jälki oli kaunista. "Katso tätä..", sanoi kihlattuni innoissaan ojentaessaan valokuvaa minulle. Ihmettelin mistä valokuva oli tullut, mutta huomasin aseen päässä olevan kameran, joka ottaa kuvan jokaisen kerran jälkeen kun ase laukeaa. Käänsin valokuvan oikein päin ja järkytyin. Sydämeni alkoi hakata yhä lujemmin mitä enemmän katsoin valokuvaa; siinä olin minä, yltäpäältä veressä ja naama irvessä, isäni tappaneena. Menin shokkiin, aloin itkeä ja huutaa.
Sitten heräsin.. heräsin itkuuni, itkin sen jälkeen vielä monta minuuttia. Kihlattuni heräsi vierestäni ja ihmetteli mikä minulla oli. Kerroin unen lyhyesti koska tiesin että miehelläni oli työpäivä tulossa ja hän oli nukahtamaisillaan. Menin alakertaan rauhoittumaan ja söin, söin paljon. Menin takaisin yläkertaan ja menin muualle nukkumaan, tiesin etten heti saa unta.
Aamulla nousin ja menin keittiöön. Isäni oli jo jalkeilla. "Huomenta.", sanoi isä vasta heränneenä ja teki itselleen voileipiä töihin. En uskaltanut katsoa häntä päinkään. Muuten olisin saanut kohtauksen, tärisin jo siinä pöydässä kun edes muistelin mitä unta näin.
En tiedä mitä uni meinasi.. taisi olla opetus eräästä jutusta.
Paras ystäväni oli delfiini, jonka menetin, hän vain hävisi. Mutta tiesin sisimmässäni ketä delfiinin vei. Isäni, tuo joka olettaa kaikkien tekevän kaiken kuten hän käskee ja jos kieltäydyt hän lyö. Päätin etsiä ystäväni.
Seisoin pimeällä "torilla" jonka keskellä oli pieni allas ja siinä vettä ja joku kelmu päällä. Siirsin kelmua sivummalle ja etsin ystävääni, upotin käteni veteen ja tunnustelin yhtä delfiiniä, ajattelin että onko tämä ystäväni. Ei, ei hän ollut, tämä delfiini yritti puraista minua joten jatkoin etsimistä. Etsin ja etsin, mutta sitten löysin hänet. Hän ui luokseni ja halasin häntä, sillä hetkellä minut täytti suuri rakkaus ja onni ja aloin itkeä. "Ystäväni, olen pahoillani siitä mitä sinulle tapahtui. Nyt olen tässä." Mutta sitten delfiinin katse kertoi minulle, että tämä oli hyvästien aika, ja hänen kaulallaan roikkui lappu jossa luki; "Olet aina ystäväni, rakastan sinua, ..hyvästi." Luin lapun ja aloin itkeä, heittäydyin delfiinin kaulalle; "Et saa jättää minua!", huusin. Sitten delfiini sukelsi altaan syvyyksiin ja minä lähdin kävelemään, aina taakseni vilkaisten.
Menimme kihlattuni kanssa isäni luokse, kotiini, missä vieläkin asun isän ja äidin kanssa. Tunnelma oli masentava ja kireä kävellessämme kohti taloa. Tiesimme kumpikin, että nyt ei tapahdu hyvää (unessa en kuitenkaan tiennyt tulevaa lopputulosta) ja että on oltava varuillaan. Isäni odotti meitä keittiössä, varsin huvittunut ja ilkeä ilme naamallaan. Kävelimme häntä kohti, katsoin koko matkan maahan jotten näkisi isäni kasvoja. Kihlattuni puolestaan katsoi häntä suoraan silmiin, kuin poraten niitä. Isäni hymyili ja tuli luoksemme keittiön oven suulle, hän ei katsonut meitä silmiin vaan hän katsoi ulos ikkunasta ja pää pystyssä (piti meitä alempiarvoisina). Pälyilin edelleen lattiaa ja sanoin isälleni arasti; "Sait sen opiskelupaikan.." Ja isäni vastasi tähän melko innostuneena; "No sepä hienoa! Te ette sitten tiedä mitään asiasta (eli delfiinin hävittämisestä) ja minä menen opiskelemaan."
Isäni hierotessa käsiään yhteen, kihlattuni rohkaisia itseänsä sanomaan isälleni; "Ei, ..me tapamme sinut nyt.." Isäni valoisa ilme muuttui äkillisesti pelokkaaksi, aivan kuin hän tiesi, että olimme tosissamme. Hän otti pari askelta taaksepäin, huomatessaan kihlattuni kädessä tuon aseen, hopeisen Eaglen, jota hän pyöritteli taidokkaasti. Minä, ..minä peräännyin.. olin peloissani, mutta tiesin että tämä oli tehtävä. Lähdin kävelemään kohti olohuonetta jossa äitini nojasi sohvaa vasten ja katsoi minua kysyvästi. Katsoin häntä kerran, sitten toisen ja siinä äitini silmät vettyivät ja hän kysyi; "Oletko varma? Et kai.." Nyökkäsin, ja vilkaisin television päällä olevasta puhelimesta kelloa. Sitten kuului vaimea laukaus, ja isäni ruho rojahti kivilattialle.
Hiljaisuus peitti talon, talon joka ennen oli niin täynnä melua, huutoa, hakkaamisen ja itkemisen ääniä. En tiennyt mitä tehdä, seisoin vain paikallani, mutta ajatukseni kyllä olivat selkeimmillään kuin koskaan. Sitten kuulin kihlattuni huutavan; "Tule katsomaan!" Kävelin keittiöön. Kihlattuni oli ampunut häntä päähän, jälki oli kaunista. "Katso tätä..", sanoi kihlattuni innoissaan ojentaessaan valokuvaa minulle. Ihmettelin mistä valokuva oli tullut, mutta huomasin aseen päässä olevan kameran, joka ottaa kuvan jokaisen kerran jälkeen kun ase laukeaa. Käänsin valokuvan oikein päin ja järkytyin. Sydämeni alkoi hakata yhä lujemmin mitä enemmän katsoin valokuvaa; siinä olin minä, yltäpäältä veressä ja naama irvessä, isäni tappaneena. Menin shokkiin, aloin itkeä ja huutaa.
Sitten heräsin.. heräsin itkuuni, itkin sen jälkeen vielä monta minuuttia. Kihlattuni heräsi vierestäni ja ihmetteli mikä minulla oli. Kerroin unen lyhyesti koska tiesin että miehelläni oli työpäivä tulossa ja hän oli nukahtamaisillaan. Menin alakertaan rauhoittumaan ja söin, söin paljon. Menin takaisin yläkertaan ja menin muualle nukkumaan, tiesin etten heti saa unta.
Aamulla nousin ja menin keittiöön. Isäni oli jo jalkeilla. "Huomenta.", sanoi isä vasta heränneenä ja teki itselleen voileipiä töihin. En uskaltanut katsoa häntä päinkään. Muuten olisin saanut kohtauksen, tärisin jo siinä pöydässä kun edes muistelin mitä unta näin.
En tiedä mitä uni meinasi.. taisi olla opetus eräästä jutusta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
..näin unen jossa isäni kanssa hautasimme kolme ruumista takapihallemme. Yksi ruumiista oli kokonaan luuranko, eli jonkun aikaa kuolleena ollut. Ja ne kaksi muuta olivat "tuoreita" ruumiita. Isäni oli heidät käynyt joskus surmaamassa ja toi heidät minulle haudattavaksi. Olen ennenkin nähnyt tätä unta, mutta hautasimme silloin koko pihan täyteen näitä ruumiita. Vain se yksi alue oli tyhjä johon tällä kertaa hautasimme nämä kolme miestä. Ja tämän kertaisessa unessa kun olimme nämä kolme miestä haudanneet niin tekomme melkein paljastui. Olimme sisällä talossa ja pelästyin kun se maa aukesi, maa oli niin piukassa ruumiita ettei maa antoi periksi. Jos joku sen olisi nähnyt, ei olisi hyvin käynyt kummallekaan.
Nuo kaksi unta ainakin liittyvät hyvin selkeästi toisiinsa. Kerrotko sen kolmannenkin unen!