Kysymys lähinnä kaikille opettajille ja muille jotka tietävät näistä asioista.
Onko Suomessa minkäänlaisia kokeiluja meneillään, joissa keskityttäisiin tunneälyn (emotional intelligence) opettamiseen lapsille?
Olen kiinnostunut asiasta, koska aion tulevaisuudessa olla itse opettaja, ja olen tutustunut tunneälyyn lähinnä kirjallisuuden ja itsetuntemuksen kautta, ja pidän sitä erittäin tärkeänä ominaisuutena ihmiskunnan ja -yhteisöjen toimivuuden kannalta.
Tunneälyllä tarkoitetaan siis seuraavia asioita:
- taitoa motivoitua
- taitoa olla antautumatta turhautuneisuudelle
- taitoa viivyttää nautinnon saamista
- taitoa hallita mielialoja
- taitoa toivoa
- taitoa olla empaattinen
- taitoa hallita impulsseja
Kommentteja?
Onko Suomessa minkäänlaisia kokeiluja meneillään, joissa keskityttäisiin tunneälyn (emotional intelligence) opettamiseen lapsille?
Olen kiinnostunut asiasta, koska aion tulevaisuudessa olla itse opettaja, ja olen tutustunut tunneälyyn lähinnä kirjallisuuden ja itsetuntemuksen kautta, ja pidän sitä erittäin tärkeänä ominaisuutena ihmiskunnan ja -yhteisöjen toimivuuden kannalta.
Tunneälyllä tarkoitetaan siis seuraavia asioita:
- taitoa motivoitua
- taitoa olla antautumatta turhautuneisuudelle
- taitoa viivyttää nautinnon saamista
- taitoa hallita mielialoja
- taitoa toivoa
- taitoa olla empaattinen
- taitoa hallita impulsseja
Kommentteja?
Vastaukset 9
Vanhimmat
sitä sillä opettajalla ja mistäs sellaisia löytyisi ?
Mitäs muuta tässä on sitten viimeiset 2000 vuotta lapsille yritetty opettaa? En voi olla nauramatta tälle tunneäly-sanalle. Kai jokainen fiksu maikka yrittää opettaa juuri noita asioita. Mitä luulit, etä me opetamme? Taitoa olla motivoitumatta? Taitoa menettää toivonsa?
Sori vaan, mutta kysymyksesi on minusta aika... pöhkö.
Jaa että "mitäs muuta on viimeiset 2000 vuotta lapsille opetettu"? No, esimerkiksi auktoriteetin kumartelua, pojille "poikamaisuutta", tytöille "tyttömäisyyttä", sitä että jos et pärjää koulussa olet epäkelpo yksilö, jos sinua kiusataan ainoat vaihtoehdot ovat olla hiljaa ja kärsiä tai "kannella".
Minä en - toivoakseni - ole mikään tunneälyä hehkuttava hörhö, vaikka ymmärrän että tuosta helposti sai sellaisen kuvan. Mutta pointti oli kuitenkin siinä, että sitä paljon parjattua tunneälyä olisi ihan järkevää opettaa aivan erillisenä oppiaineena. Oletko ikinä katsonut suurinta osaa omasta ikäluokastasi (mikä ikinä se onkaan, olen varma että vastaus on sama), ja havainnut täydellistä tai osittaista vajetta siinä kuinka he käsittelevät tunteitaan, kykenevät puhumaan niistä, tai ylipäätään ymmärtävät omaavansa niitä?
Tarkoitukseni edellisellä viestillä ei siis suinkaan ollut nykyisten opettajien haukkuminen ja heidän ammattitaitonsa kyseenalaistaminen, vaan nykymaailman nuorten pahoinvoinnin potentiaalinen lievittäminen, ja sen pohtiminen olisiko tällä tunneäly-hapatuksella kenties hyödyllistä vaikutusta tämänkaltaisiin asioihin.
Jos oikeasti olet opettaja, toivon että et ole niin yksioikoisen "pöhkö" kuin annat tekstilläsi olettaa. Ei pahalla.
Rauhaa & rakkautta.
Ei kai tätä missään lapsille opeteta. Suurin osa opettajistakin on kylmiä kuin pakastin, ei niillä ole opettamisessa mitään tunnetta mukana. Empatia, sympatia, rohkaisu, motivoiminen, opettamisen ilo, kaikki tiessään ainakin meidän koulun opettajilla, jotka sentään opettavat täysi-ikäisille.
Ihan turhaa liioittelua taas tuokin. Tietysti opettajia on kaikenlaisia, mutta hyviä on myös ja aika paljonkin. Suomalainen koulu on sangen salliva ja ymmärtävä verrattuna esim. moniin muihin Euroopan maihin. Meillä kyllä lasta kannustetaan ja hoivataan aika lailla. Minkä takia pitää opettajia ja kouluja noin mustamaalata? Ei siinä tarvita uusia pedagogioita, vaikka en nyt niitä sinänsä vastusta, jos ne jollekulle iloa tuovat, mutta ihan saman asian ajaa vanha maalaisjärkinen opettaja: sellaisilla on 30 vuoden kokemus siitä, miten lapsia opetetaan ja kannustetaan.
Voisitteko millään muistaa näistä tunneälyistä hehkuttaessanne, että hyvää työtä on tehty ennen teitäkin? Pyrkikää yhteistyöhön ja vuorovaikutukseen vanhojen maikkojen kanssa älkääkä puhuko yleistäen suomalaisista kouluista, ellette muusta tiedä kuin omista kouluistanne.
Ihan samaa mieltä. Kannatttaisi käyttää hiukan tunneälyä - muuhunkin kuin oppilaihin.
Eli jos on aihetta kritiikkiin, mutta myös aihetta kehuihin, niin kritiikki pitäisi jättää sanomatta?
Totta ihmeessä hyviä opettajia on paljon! Tiedän myös että suomalainen koulu on salliva, ymmärtävä ja yleisesti hyvä. Kyllä, lapsia kannustetaan ja hoivataan. Tästä olemme samaa mieltä.
Mutta voitaisiinko asiat tehdä siltikin paremmin? Väitän että kyllä, ja reilusti paremmin sittenkin. Siinä en todellakaan ole samaa mieltä, että "uusien pedagogioiden kanssa saman asian ajaa vanha maalaisjärkinen opettaja 30 v kokemuksella". Hänellä on varmasti paljon hyvää tietoa ja kokemusta, mutta lähinnä sellaista joka tähtää vallitsevan tilan ylläpitoon.
Se että kirjoitin tänne asiasta oli juuri nimenomaan sitä, että pyrin yhteistyöhön ja vuorovaikutukseen vanhojen maikkojen kanssa. Tässä ilmeisesti törmättiin juuri sellaiseen asiaan johon toivoisin Suurilla Neonkylteillä Mainostetun Pyhän Tunneälyn tuovan kohennusta, eli otetaan asia heti henkilökohtaisesti ja tehdään omien tunteiden pohjalta johtopäätöksiä toisten motiiveista, asettaudutaan puolustuskannalle vaikka kukaan ei ole hyökännyt.
Rautalanka on joskus kaunista.
Luin tätä ketjua ja hämmästyin monta kertaa. Ennakkoluuloja tuntuu olevan todella paljon ja joka suuntaan. Toiset ovat aggressiivisia pelkästään siitä, että tunneälystä puhutaan ja toiset sanovat, että 30-vuoden kokemus tekee opettajasta taantuneen.
Itse en oikein ymmärrä, miten tunneälyä opetettaisiin erillisenä oppiaineena. Kyllä tunneäly (tai siis tunne, tunteistahan tässä on puhe ja niiden hallinnasta) on asia, jonka soisi olevan mukana aina kaikessa. Hyvillä opettajilla (nuorilla ja vanhoilla) niin onkin. Asian irrottaminen sisällöistä tekisi siitä mielestäni teennäisen.
Tämä tunneäly on minusta aika outo sana. Itse mieluummin puhuisin näiden asioiden yhteydessä hyvästä opetuksesta ja opetuksen etiikasta ja opettajien koulutuksesta ja niin edelleen. Minusta se olisi jotenkin selvempää. Mutta ehkä voitte valaista minua siitä, mitä uutta tunneäly tuo tähän keskusteluun.
En sanonut että 30 vuoden kokemus tekee opettajasta taantuneen, tai en ainakaan tarkoittanut sanoa. Kaikilla nuorilla opettajilla ja tulevilla opettajilla (jollainen aion olla) on loputtomasti opittavaa opetustyön konkareilta. Mutta konkareilla on on myös opittavaa, ei ehkä niinkään nuorilta opettajilta sinänsä, vaan niistä tavoista joilla opetusta voidaan lähteä uudistamaan kansakuntamme henkisen pahoinvoinnin alentamiseksi.
Tietyissä amerikkalaisissa kouluissa järjestettiin erityisiä Emotional Literacyn oppitunteja, ja aluksi n. 1/3 opettajista oli vastahankaan, mutta vuoden jälkeen 90% näistä opettajista halusi pitää vastaavan kurssin seuraavanakin vuonna. (D. Goleman: Emotional Intelligence). Myös saadut tulokset olivat hyviä.
Ymmärrän ettei USAssa tehdyt "kokeet" kelpaa suoraan vertailukohdaksi Suomeen, sillä olen melko varma siitä että nuorten henkinen hyvinvointi on Suomessa paremmalla tasolla kuin USAssa.
Olen samaa mieltä, että tunteiden käsittelyn ja hallinnan tulisi olla mukana aina kaikessa, mutta käytännössä se on koulussa mahdotonta. Totta kai hyvä opettaja keskittyy näihin asioihin, mutta varsinkin aineopettajilla on liian monta ryhmää, liian tarkka opetussuunnitelma ynnä muuta, että voisi keskittyä huolellisemmin oppilaiden tunne-elämään ja siitä keskustelemiseen.
Tunnetaitojen kehittäminen lisää myös koulumenestystä mm. siitä syystä, että oppilaat ovat vähemmän alttiita masennukselle joka tekee opiskelun mahdottomaksi.
Valaisiko yhtään?
Lisäinfoa esim. http://www.ascd.org/readingroom/edlead/9609/oneil.html
jossa Golemanin haastattelu aiheesta.