vanhaintanssit on

On kauhean ahdistavaa, kun 1. lukiovuosi pitää käyttää sen vanhan tanssiparin varaamiseen.

Ellei poikia riitä, tanssii tytöt keskenään, joka on tosi tympeää, tai sitten pitää varata itseään vuotta nuorempi.

Miten voit varata vuotta nuoremman, kun ne ei ole edes vielä samassa koulussa?
101167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Pakkoseurusteluahan siitä seuraa, kun on pakko saada sen vanhaintanssipari.

Äänestä

Itse en osallistunut vanhojen tansseihin enkä ole päätöstä katunut. En ollut edes ainoa, vaan ehkä n. 20 henkilöä 150:stä ei halunnut tanssia. Tanssien harjoitteluaika oli lisäksi huono: klo 15-17 seitsemäntuntisen koulupäivän jälkeen. En olisi edes jaksanut jäädä kouluun enää siinä vaiheessa.

Muutenkin ihan turhaahan se on ostaa kallis puku, jota käytää vain yhden kerran eivätkä vuokrapuvutkaan ihan ilmaisia ole.

Ymmärrän toki niitäkin, jotka ehdottomasti haluavat tanssia ja kysyvät paria jo 1. vuoden alussa. Onhan se varmaan hienoa saada olla yhden päivän prinsessa ja olla koko koulun huomion keskipisteenä, mutta minua tällainen ei vain houkutellut.

Äänestä

Kaikki on niin suhteellista. Meillä päin tanssijoita oli sellainen 40 ja harjoitukset tapahtuivat liikuntatuntien aikaan kolmesti viikossa 9:00-10:30, 13:45-15:15 ja 9:00-9:45. Kaikki tanssit käytiin yksitellen läpi, välillä kerrattiin ja loppua kohden kävimme kokonaisuutta läpi. Jokainen oppi kyllä ainakin hyvät alkeet.

Ja tanssipareista. Itse sain parini viikkoa ennen tanssiharjoitusten alkamista. Ekana vuotena en edes ajatellut mitään vanhojen tansseja tai mitään pareja. Tavallaan kaikki loksahti itsestään kohdalleen, että älkää nyt hyvät ihmiset ottako stressiä näistä tansseista. Tietysti, jos liikkuu poika/tyttöporukoissa ja olisi mahdollisuus pyytää tai jopa varata partneri niin mikäs siinä.

Ja sitten vielä puvuista. Pojille frakki ei ole edes pakollinen ostos, vaan musta juhlapuku kuuluu myös etikettiin. Huom! Mustaa juhlapukua voi käyttää myös yo-juhlissa. Tytöt voivat parhaimmassa tapauksessa tehdä puvun itse, ja puvun hommaaminen on kyllä myös vaivan arvoista, koska esim. hametta lyhentämällä saa kivan yo-mekon. Että ehkä pieni panostus kannattaa, teitpä puvun sitten itse, ostitpa sen kirpparilta/kaupasta tai vuokrasitpa.

Once in the lifetime... =)

Äänestä

...ovat vapaaehtoinen juttu! En minäkään niihin osallistunut noitten syitten takia, eikä kaduta! ^^

Äänestä

Älä nyt ihmeessä stressaa siitä, ettet saa tanssiparia...kaikissa kouluissa missä olen kuullut vanhoja tanssittavan on saanut tuoda parin koulun ulkopuoleltakin (jos siis haluaa tanssia oman poikaystävän tai esim. kaveripojan kanssa)
Moni muukin voi olla tamssoharjoitusten alussa vielä ilman paria, joten siellä viimeistään joku pari järjestetään...joskus se voi olla tyttö, mutta kyllä kai ne yleensä pyritään järjestämään tyttö-poika pareiksi.

Niinkun sanottu, pakko ei ole tanssia, mutta tuosta asiasta ei todella tarvitse vielä ekan vuoden alussa stressata=)

Äänestä

Tää paritus on niin vitumaista hommaa. Vanhemmat soitelee koulule ja vaatii järjestämään omale lapsele tansiparia. Ja osaahan ei kukaan parikseen huoli kuin maksusta. Väännä siinä sitten maksullisia miehiä tyhjästä.

Lukion liikan opetaja - ja lukihärö tääläkin.

Äänestä

En tiedä miten muissa kouluissa menee, mutta meidän koulussa ei tanssahdellut yhtään tyttö- tyttö paria. Ja kukaan halukas ei myöskään jäänyt ilman paria. Meidän koulussa vanhojentansseja varten on järjestytty erikseen kurssi. Ja parittomille opilaille parit saatiin abeista, joille tarjottiin ylimääräistä liikunankurssia jos tanssivat tanssit uudelleen.

Äänestä
  • Olin jo ylästeajoista haaveillut tanssivani, mutta en kuitenkaan alkanut stressaamaan asiasta liian aikaisin. Syksyllä kakkosluokan alettua kysyin parikseni poikaa, jonka kanssa toivoin saavani tanssia. Me sitten päätimme yhdessä tanssia. Kyllä jokaiselle se pari hoituu ja itsekkin voi paljon vaikuttaa siihen kuinka helposti tulee parin saamaan. Asenne ja ystävällisyys.

    Nyt olemme seurustelleet pojan kanssa jo yli vuoden, tansseista lähtien ;) Wanhat oli elämäni parasta aikaa ja sitä en tule koskaan unohtamaan. Rohkeasti mukaan vaan!!

    Äänestä

ainakin sai parin tuoda vaikka koulun ulkopuolelta, poikaystävä tms.
Itse tosin tanssin nuoren miesliikunnanopettajani kanssa, koska avopuolisoni oli armeijassa tällöin eikä päässyt tulemaan sen vuoksi.

Äänestä

meidän lukiossa on niin että tanssiparia ei saa itse valita,vaan opettaja päättää ne, tällanen ottaa kyllä hiukan päähän kun tyttöjä tosiaan on paljon enemmän,niin sitten tulee niitä tyttö-tyttö-pareja :s

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kielettävä kirjoitti:

On kauhean ahdistavaa, kun 1. lukiovuosi pitää käyttää sen vanhan tanssiparin varaamiseen.

Ellei poikia riitä, tanssii tytöt keskenään, joka on tosi tympeää, tai sitten pitää varata itseään vuotta nuorempi.

Miten voit varata vuotta nuoremman, kun ne ei ole edes vielä samassa koulussa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu