Scientologia ilmiönä

Operating Thetan

Kuvailitte lyhyin lausein ilmiötä nimeltä Scientologia. Näytti siltä, että vastauksistanne kohosi esiin tietyt teemat. Nimesin teemat ja jaoin vastauksenne niiden mukaisesti. Näytti siltä, että monet olivat tehneet huomioita samoista asioista, jotka ilmaistiin hieman erilaisin sanakääntein. Pyrin näistä tekemään yhtäläisyysmerkein jonkinlaisen yhteenvedon. Kertokaa ihmeessä, mikäli johtopäätökseni ovat mielestänne vääriä!

Pyrin olemaan arvottamatta asioita suuntaan taikka toiseen (ainakaan tässä vaiheessa), joten pyrin mahdollisimman neutraaleihin ilmaisuihin. Tarkoitus on vasta tarkastella ilmiötä mahdollisimman monesta eri suunnasta, että keskustelua voitaisiin käydä juuttumatta "asemasotaan".

Eli: TEEMAT JA NIIHIN LIITTYVÄT KUVAILEVAT LAUSEET

VALTA:

- vallantavoittelu keinoja kaihtamatta
- yhteiskunnallisesti tietoisia
= Tavoitteena pyrkimys vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.

- auktoriteettiusko
- Autoritaarinen organisaatiorakenne
- Jäsenet auktoriteettiuskoisia/hakuisia
- johtajan/johdatuksen tarve
- he ovat olleet joko erittäin auktoriteettiuskoisia tai sitten täysin haistakaapaskakokoyhteiskunta –tyyppejä
- autoritaarinen persoonallisuus
= Autoritaarinen valtakäsitys, ei demokraattinen

MORAALI:

- rahastus keinoja kaihtamatta
- yleisen moraalin puute
- valehtelu "yhteisen hyvän" eteen
- selkärangattomuus
- kaupallisuus uskonnon varjolla
- Tabuja rikkova
= Menetelmät ristiriidassa yhteiskunnassa vallitsevien moraalikäsitysten kanssa.

- Erilaisuutta kunnioittava
- Huumevastainen
= Päämäärät yleisesti hyväksyttäviä.

USKO:

- Henkinen
- Tulevaisuuteen uskova
- Hyväuskoisuus
- henkinen etsintä, "etsikkoaika"
- Positiivinen
= Uskossa korostuu ihmisen henkisyys, hyvyys ja usko tulevaan (humanismin perusperiaatteet).

- korostunut usko oman ryhmän paremmuuteen
- korostunut usko siihen, että omalla ryhmällä on tieto totuudesta
- muut ovat joko tietämättömiä, harhaanjohdettuja tai pahoja
- henkisesti irtolaisia
= Elitistinen ajattelu

MIELI JA PERSOONA:

- huono itsetunto
- alemmuudentunteet
- heillä on ollut joko yli- tai alikorostunut itsetunto
- oman identiteetin kieltäminen
- autoritaarinen persoonallisuus
- vaikeudet ottaa vastuu omasta elämästä
- tunne kontrollin puuttumisesta
= Vieraantuminen omasta egosta, itsetunto-ongelmat

- ongelmalliset ihmissuhteet
- omaa egoa suojelevien defenssien viljeleminen
- usko itseen kohdistuvaan uhkaan – pelko
= Pelko, uhkien torjuminen, muut koetaan vaarana

- korostunut usko oman ryhmän paremmuuteen
- hyväuskoisuus
= Luottamus ryhmän suomaan turvaan, egoa suojeleva elitismi

- Huumorintajuinen
- alhainen koulutustaso
- he ovat olleet joko yli- tai alikoulutettuja
- he ovat olleet joko erittäin lahjakkaita tai vähän jälkeenjääneitä
= Koulutustaso ja lahjakkuus eivät vastaa yhteiskunnan tarpeita=yhteiskunnan ulkopuolisuus

- mustavalkoinen maailmankuva
- mustavalkoinen ajattelu
- korostunut usko ulkomaailman pahuuteen
- he ovat olleet joko erittäin laajakatseisia tai sitten erittäin rajoittuneita tiukkapipoja
- ongelmia syy-seuraussuhteiden hahmottamisessa
= Mustavalkoinen ajattelu, äärimmäisyysihmisiä=ongelmia hyväksyä elämän kompleksisuutta

KEINOT:

- aivopesu
- mustamaalaminen
- vallantavoittelu keinoja kaihtamatta
- rahastus keinoja kaihtamatta
- valehtelu "yhteisen hyvän" eteen
- oman identiteetin kieltäminen
- Action
- sosiaalistaminen tapahtuu hallitusti ja suunnitelmallisesti
- Tiukka jako sisä- ja ulkoryhmiin
- Ruumiillinen
= Kaikki em. kuvailevat tapoja, joilla ryhmä toimii suhteessa vihamielisiksi uskottuihin ulkopuolisiin. Mielenkiintoista sinänsä, käytössä ovat kaikki psykologisen sodankäynnin menetelmät aivopesusta propagandaan, joten onko tulkittava, että kyseessä on eräänlainen "sota" vihamielisiksi koettuja ulkoisia uhkia vastaan?

TIIVISTETTYNÄ SIIS:

- Tavoitteena pyrkimys vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.
- Autoritaarinen valtakäsitys, ei demokraattinen
- Menetelmät ristiriidassa yhteiskunnassa vallitsevien moraalikäsitysten kanssa.
- Päämäärät yleisesti hyväksyttäviä.
- Uskossa korostuu ihmisen henkisyys, hyvyys ja usko tulevaan (=humanismi).
- Elitistinen ajattelu
- Vieraantuminen omasta egosta, itsetunto-ongelmat
- Pelko, uhkien torjuminen, muut koetaan vaarana
- Luottamus ryhmän suomaan turvaan, egoa suojeleva elitismi
- Koulutustaso ja lahjakkuus eivät vastaa yhteiskunnan tarpeita=yhteiskunnan ulkopuolisuus
- Mustavalkoinen ajattelu, äärimmäisyysihmisiä=ongelmia hyväksyä elämän kompleksisuutta
- Tapoja, joilla ryhmä toimii suhteessa vihamielisiksi uskottuihin ulkopuolisiin. Mielenkiintoista sinänsä, käytössä ovat kaikki psykologisen sodankäynnin menetelmät aivopesusta propagandaan, joten onko tulkittava, että kyseessä on eräänlainen "sota" vihamielisiksi koettuja ulkoisia uhkia vastaan?

8

550

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • operating Thetan

      >>- Tavoitteena pyrkimys vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.
      - Autoritaarinen valtakäsitys, ei demokraattinen
      - Menetelmät ristiriidassa yhteiskunnassa vallitsevien moraalikäsitysten kanssa.>- Päämäärät yleisesti hyväksyttäviä.
      - Uskossa korostuu ihmisen henkisyys, hyvyys ja usko tulevaan (=humanismi).- Elitistinen ajattelu
      - Vieraantuminen omasta egosta, itsetunto-ongelmat
      - Pelko, uhkien torjuminen, muut koetaan vaarana
      - Luottamus ryhmän suomaan turvaan, egoa suojeleva elitismi>- Koulutustaso ja lahjakkuus eivät vastaa yhteiskunnan tarpeita=yhteiskunnan ulkopuolisuus
      - Mustavalkoinen ajattelu, äärimmäisyysihmisiä=ongelmia hyväksyä elämän kompleksisuutta>- Tapoja, joilla ryhmä toimii suhteessa vihamielisiksi uskottuihin ulkopuolisiin. Mielenkiintoista sinänsä, käytössä ovat kaikki psykologisen sodankäynnin menetelmät aivopesusta propagandaan, joten onko tulkittava, että kyseessä on eräänlainen "sota" vihamielisiksi koettuja ulkoisia uhkia vastaan?

      • Operating Thetan

        Pitääksemme keskustelun kontekstissaan, jatkan täällä aiheesta, josta "Äksä" ylempänä aloitti. Tiivistin aiemmin:
        "Scientologeilla on autoritaarinen ja elitistinen valtakäsitys. Toisaalta me elämme yhteiskunnassa, jonka päätöksenteko perustuu demokratiaan. Millaisia seurauksia tällä ristiriidalla on?"

        Demokratiassa toimitaan demokratian pelisääntöjen mukaan oli kyseessä sitten kirkko, aatteellinen yhdistys taikka yksityinen yritys. Mitä edellisistä scientologikirkko mielestänne edustaa?

        Uskonnollisiin yhteisöihin kuulutaan kuten aatteellisiin yhdistyksiin. Järjestelmässä jokaisella on toki paikkansa, mutta suurista linjauksista päätetään yhteisesti, johdon toiminta on avointa ja suurimmissa yhteisöissä johto valitaan demokraattisella vaalikäytännöllä. Aatteellisia yhdistyksiä taas sitoo mm. yhdistyslaki, joka sanelee demokratia pelisäännöt.

        Yksityisyritykset, joissa on useita osakkeenomistajia päätöksenteko pohjaa demokratian pelisääntöjä noudattavan johtokunnan päätöksiin ja hallituksen toimintaan, joka on lakisääteisessä vastuussa päätöksistään. Päätökset ovat avoimia ja yrityslaki edellyttää mm. julkisia pöytäkirjoja.

        Scientologikirkko toimii ainakin Suomessa aatteellisen yhdistyksen statuksella. Tämä edellyttää mm. demokraattista vaalikäytäntöä johdon valinnassa, avoimia pöytäkirjoja ja taloudenpidon tarkkaa kontrollia. Mikäli myy tuotteita tai palveluita, hämärtyy raja sen suhteen, milloin toiminta muuttuu liiketoiminnaksi. Onkin hyvä muistaa, että mikäli liityt scientologiyhteisöön, sinulla on myös lakisääteinen oikeus olla vaikuttamassa yhteisön päätöksentekoon ja mm. johdon valintaan. Milloin sinä olet ollut viimeksi Scientologiayhdistyksen lakisääteisessä vuosikokouksessa valitsemassa hallitusta?

        Demokratiassa myös yksityinen yrittäjä on vastuussa yrityksensä toiminnan raportoinnista demokratian periaatteita noudattavalle yhteisölle.

      • Dekkari.

        ...olisi Kolmas Valtakunta-tyyppinen totalitäärinen yhteiskunta,jossa scientologiaa vastustavat henkilöt internoitaisiin tuoamis- ja uudelleenkasvatusleireille. Yhteiskunta,jossa Hubbardin kuvia olisi jokapuolella jättimäisinä lakanoina.Yhteiskunta,jossa saadakseen apua sairauksiin,pitäisi kommunikoidan etiikkaupseein kanssa,joka päättäisi oletko kelvollinen lääkäriin,vai hoidettaisiinko sairautesi auditoinnilla.Yhteiskunta, jonka mediasta tulisi vain scientologia-myönteistä materiaalia pakkkosyötettynä kansalle.....

        Toinen vaihtoehto on David Koresh tyyppinen militantti uskonlahko,jossa aseet puhuvat "vääräuskoisia" kohtaan....

        D :)

      • eteläafrikkalaisten
        Dekkari. kirjoitti:

        tapaa hoitaa rotupolitiikkaa. hän pyrki kovasti hyviin suhteisiin etelä-afrikan johdon kanssa. imarteli tuli tosin torjutuksi ja pettyi.

      • Operating Thetan
        Dekkari. kirjoitti:

        ...olisi Kolmas Valtakunta-tyyppinen totalitäärinen yhteiskunta,jossa scientologiaa vastustavat henkilöt internoitaisiin tuoamis- ja uudelleenkasvatusleireille. Yhteiskunta,jossa Hubbardin kuvia olisi jokapuolella jättimäisinä lakanoina.Yhteiskunta,jossa saadakseen apua sairauksiin,pitäisi kommunikoidan etiikkaupseein kanssa,joka päättäisi oletko kelvollinen lääkäriin,vai hoidettaisiinko sairautesi auditoinnilla.Yhteiskunta, jonka mediasta tulisi vain scientologia-myönteistä materiaalia pakkkosyötettynä kansalle.....

        Toinen vaihtoehto on David Koresh tyyppinen militantti uskonlahko,jossa aseet puhuvat "vääräuskoisia" kohtaan....

        D :)

        Sortumatta scifiylyyn voidaan pohdiskella seurauksia myös tässä ajassa ja yrittää tehdä johtopäätöksiä. Toisaalta en itse allekirjoita tuota Kolmas Valtakunta -vertausta. Mielestäni Huxleyn "Uljas uusi maailma" kuvaa hyvin scientologien visioita - jopa paremmin kuin tässä yhteydessä usein mainostettu Orwellin "1984".

      • Huhahhhei
        Operating Thetan kirjoitti:

        Fahrenheit 451 ja monet Philip K. Dickin teokset ovat myös suositeltavaa luettavaa, jos dystopiasta puhutaan. Dick tosin on välillä totaalisen pihalla lähes kaikesta, mutta kirkkaina hetkinään melko lyömätön dystopian kuvaaja. Orwellin 1984 kärsii jo ehkä ylihypetyksestä, vaikka onkin ansiokas.

        Huxley oli (monen muun kanssa) muuten 30-luvulla Suomessa mm. Mika Waltarin ja kustannusyhtiöiden inhoamaa "länsimaista hapatusta". Siihen aikaan jylläsi nationalismi ja Kalevalainen paatos... Jälkikäteen voisi sanoa, että eipä tainnut edes Huxley aavistaa, kuinka oikeassa olikaan.

      • Dekkari.
        Operating Thetan kirjoitti:

        Sortumatta scifiylyyn voidaan pohdiskella seurauksia myös tässä ajassa ja yrittää tehdä johtopäätöksiä. Toisaalta en itse allekirjoita tuota Kolmas Valtakunta -vertausta. Mielestäni Huxleyn "Uljas uusi maailma" kuvaa hyvin scientologien visioita - jopa paremmin kuin tässä yhteydessä usein mainostettu Orwellin "1984".

        ....vain mielipidetulkinta.....

        Jos "Big Bang" tapahtuu,miten ihmiset mielestäsi käyttäytyvät sen jälkeen????

        D ;)

      • Operating Thetan
        Dekkari. kirjoitti:

        ....vain mielipidetulkinta.....

        Jos "Big Bang" tapahtuu,miten ihmiset mielestäsi käyttäytyvät sen jälkeen????

        D ;)

        >>Jos "Big Bang" tapahtuu,miten ihmiset mielestäsi käyttäytyvät sen jälkeen????

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      41
      2405
    2. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      301
      1984
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      20
      1780
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      24
      1585
    5. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      23
      1414
    6. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1319
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      43
      1308
    8. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      139
      1265
    9. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      37
      1141
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1026
    Aihe