maanviljelijöitten

Monella maatilalla on vanha ja uusi talo vierekkäin. On vanhoja rakennuksia, latoja, riihiä, uusia konehalleja, uusia navetoita yms.
Siinä ne on kaiken kansan näkösällä, joskus jopa sadan vuoden aikajaksolla hankittuna.
Monen sukupolven ajan uusi isäntä on aina maksanut sen tilan, eli työpaikkansa ja kotinsa.

On se kumma, että uusi traktori aiheuttaa niin paljon kateutta ja katkeruutta.
Viljelijä maksaa sen uuden traktorin. Traktoritehtaan työntekijä saa palkan, jos traktoreita ostetaan.
Maatilan toiminta tuo työtä monelle muullekin, ei se tukieuro viljelijälle puhtaana käteen jää.

Ja yksityistaloudestaan viljelijän ei tarvitse antaa tietoja, ei enempää kuin muittenkaan, palkansaajien tai yrittäjien, työttömien tai eläkeläisten. Mersut ja bemarit hankitaan verotettavalla tulolla, niin palkansaajan kuin viljelijänkin käyttöön.
232154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

sitä seikkaa että miten on mahdollista hankkia sillä neljän euron tuntipalkalla niitä mainitsemiasi mersuja ja bemareita yksityiskäyttöön.
Tavallinen työläinen ei pysty sillä kympin tuntipalkallakaan ostelemaan kuin vanhoja ruosteisia nissaneita, kun kaikki raha menee asumiseen ja ruokaan, vuokrat on hiivatin kalliita kaupungeissa ja pienellä palkalla ei saa pankistakaan lainaa niin paljon että pystyisi ostamaan oman asunnon.

Äänestä

  • neljän euron tuntipalkka on vain laskennallinen. On viljelijöitä, jotka pärjää paremmin ja toisia joilla menee huonommin. Samoin on palkansaajien puolella, keskimääräinen kuukausipalkka n. 2500 eruoa. Toiset saa paljon enemmän ja toisilla tulo on alle köyhyysrajan.

    Meillä verotettavan tulon mukaan jos laskee niin tuntipalkka on n. 6 euroa. Mutta maatilaan on sijoitettu pääomaa, joka pitäisi tuottaa. Jos on huono vuosi, niin maatilan tulos saattaa jäädä miinukselle. Silloin on pakko olla tuloja muualta. Monella tilalla toinen puolisoista on palkkatyössä ja samat lait ne pätee viljelijän perheessä kuin palkkatyöntekijälläkin. Ei ne suuret tulot vaan pienet menot.

    Äänestä

  • Asumalla kaupungin liepeillä tietää ettei tuo ole totta. Katumaastureita ym. on juuri palkkatöissä käyvien pihoilla. He myös hankkivat "maaseudulta" näitä ns. mummonmökkejä. Pian ne puretaan ja paikalle nousee iso ja pramea parikerroksinen omakotitalo sekä tarvittavat varastohallit. Useampia autojakin tulee pihaan melko nopeasti. Elintaso on komeaa tavallisilla palkansaajilla. Heidän ei tarvitsekkaan ostaa rahoillaan rehuja ja työkoneita. He voivat "sijoittaa" autoihin ja kesämökkeihin.

    Äänestä

  • järkähtämättömänlevoton kirjoitti:

    Asumalla kaupungin liepeillä tietää ettei tuo ole totta. Katumaastureita ym. on juuri palkkatöissä käyvien pihoilla. He myös hankkivat "maaseudulta" näitä ns. mummonmökkejä. Pian ne puretaan ja paikalle nousee iso ja pramea parikerroksinen omakotitalo sekä tarvittavat varastohallit. Useampia autojakin tulee pihaan melko nopeasti. Elintaso on komeaa tavallisilla palkansaajilla. Heidän ei tarvitsekkaan ostaa rahoillaan rehuja ja työkoneita. He voivat "sijoittaa" autoihin ja kesämökkeihin.

    mutta et näköjään ymmärtänyt kirjoitusta johon vastasit, siinähän nimenomaan ihmeteltiin että miten on mahdollista sillä neljän euron tuntipalkalla ostaa niitä aloittajan mainitsemia mersuja kun ei kympin tuntipalkallakaan pysty ostamaa.
    Ne katumaastureiden omistajat kaupungissa hyvin suurella varmuudella tienaa kyllä enemmän kuin neljä euroa tai kympin tunnilta, sillä se on sula mahdottomuus hankkia noin pienellä palkalla sellaisia ylellisyyksiä jotka mainitsit.
    Et sinäkään osta sillä yksityistalouden neljällä eurolla rehuja kantturoillesi.

    Äänestä

  • vaikka mitä kirjoitti:

    katumaasturia tai mersuja. Tiedän hyvin mihin rahani riittää, jos riittää.

    En minä ole väittänytkään, että ymmärtäisin kaiken mitä luen. Ei minulla ole aina siihen haluakaan. Suomi on silti vapaa maa ja voin vastata vaikka en ymmärtäisikään.

    Sitä vaan yritin tähdentää ettei maaseudulla kaikki ostetut autot ja tavarat ole maajussien. Jos ajelet tuntemattomalla seudulla, miten voit tietää millaisen henkilön omistuksessa joku talo on? Onko kyseessä yrittäjä, maanviljelijä, palkansaaja vai jokin näiden sekoitus?

    Sitäkin tarkoitin, että palkansaajan palkka on yksityistalouden rahaa. Ja sitä on enemmän laitettavaksi noihin "turhuuksiin".

    senkin tiedän vallan hyvin että maaseudulla asuvista on suurin osa muita kuin viljelijöitä, eikä niitä muita voi sekoittaa ammattiviljelijöihin, kyllä sen näkee jo tollompikin missä harjoitetaan maataloutta.
    Mutta alkuperäinen pointtihan oli se että miten sillä neljällä eurolla pystyy hankkimaan yksityistalouteen yleensä mitään, sitähän tuossa ylempänä ihmeteltiin.

    Muuten tämä viestiketju poistetaan varmaan kohta, jokin päivä sitten oli vähän samantyylinen viestiketju ja se poistettiin melko pian.

    Äänestä

  • uutta autoa kirjoitti:

    No, ei sillä pystykkään. Sentähden moni onkin töissä muualla ja osa harjoittaa urkointeja. Sillä saa hieman enemmän sitä käyttörahaa.

    Ja vielä sekin, että jos on joskus hieman irtainta rahaa, niin kyllä joku kone kohta tietää levitä ja raha löytää tiensä varaosaliikkeeseen.

    minäkin maatalouden asioita läheltä seuraavana näen että auto,traktori ja muutkin koneet voivat olla rahoitusyhtiön omistamia.Ja kun pihaan ilmestyy uusi traktori ei kannata kadehtia,kyllä siinä on maksamista vaikka entinen menisi vaihdossa.Ja totta on että tulee joku hyvinkin kallis remontti eteen ja jos meinaa ammattiaan harjoittaa sekin on korjattava ja maksettava.Hyvin moni maanviljelijä yrittää hakea lisätoimeentuloa muualta.

    Äänestä

  • kaisaliisa kirjoitti:

    on osittain lainarahalla ostettuja, mutta siitä tässä ei ole ollutkaan kysymys vaan yksityistalouden jutuista.

    Ei sitä velkaa näe päällepäin.

    Äänestä

  • maatalouskoneet kirjoitti:

    on osittain lainarahalla ostettuja, mutta siitä tässä ei ole ollutkaan kysymys vaan yksityistalouden jutuista.

    Ettei ole oikeastaan sellaista tiettyä yksityistalouden tuntipalkkaa. Ensin maksetaan maatalouden laskut ja lainat, sitten katsellaan mitä jää.

    Äänestä

  • järkähtämättömänlevoton kirjoitti:

    Ettei ole oikeastaan sellaista tiettyä yksityistalouden tuntipalkkaa. Ensin maksetaan maatalouden laskut ja lainat, sitten katsellaan mitä jää.

    tällä palstalla on hyvin ponnekkaasti viljelijöiden toimesta tuotu julki se seikka että maataloudessa on tuntipalkka neljä euroa, siitä ei pääse mihinkään.

    Äänestä

  • mutta, kirjoitti:

    tällä palstalla on hyvin ponnekkaasti viljelijöiden toimesta tuotu julki se seikka että maataloudessa on tuntipalkka neljä euroa, siitä ei pääse mihinkään.

    Tilastokeskuksen mukaan maatalouden päätoimisten viljelijöiden keskimääräinen työtulo on pysynyt vuodesta -95 15000 eurossa/vuosi.
    Eihän se häävi ole mutta toimeen tulee, varsinkin kun nykyään kolmannes viljelijöistä käy säännöllisessä palkkatyössä ja käytettävissä olevat tulot tuplaantuvat.
    Suuremmat tilat luonnollisesti tienaavat suuremmat tulot, monessa kunnassa maajussi onkin veroäyreillä mitattuna aivan maksajien kärkeä.

    Äänestä

  • vaikka mitä kirjoitti:

    mutta et näköjään ymmärtänyt kirjoitusta johon vastasit, siinähän nimenomaan ihmeteltiin että miten on mahdollista sillä neljän euron tuntipalkalla ostaa niitä aloittajan mainitsemia mersuja kun ei kympin tuntipalkallakaan pysty ostamaa.
    Ne katumaastureiden omistajat kaupungissa hyvin suurella varmuudella tienaa kyllä enemmän kuin neljä euroa tai kympin tunnilta, sillä se on sula mahdottomuus hankkia noin pienellä palkalla sellaisia ylellisyyksiä jotka mainitsit.
    Et sinäkään osta sillä yksityistalouden neljällä eurolla rehuja kantturoillesi.

    Maataloudessa tehdään pitkää päivää. Ei riitä 8 tuntia. Laske siitä.

    Äänestä

  • laiskuri itse kirjoitti:

    Maataloudessa tehdään pitkää päivää. Ei riitä 8 tuntia. Laske siitä.

    Kamalaa minkä naapuri tekee,menee pätkättämään konekantaa uusiksi.Riippuu seutukunnasta mennäkkö panettelemaan hankintoja tutuille ja käyt yöllä puhkomassa renkaat vai onnitteletko hankinnasta ja petraat itse samaan jos rahkeet riittää.

    Äänestä

  • maatalouskoneet kirjoitti:

    on osittain lainarahalla ostettuja, mutta siitä tässä ei ole ollutkaan kysymys vaan yksityistalouden jutuista.

    maataloudessa ole mitään yksityis tai yrityspuolta erikseen,kuinka olisikaan.

    Äänestä

  • uutta autoa kirjoitti:

    senkin tiedän vallan hyvin että maaseudulla asuvista on suurin osa muita kuin viljelijöitä, eikä niitä muita voi sekoittaa ammattiviljelijöihin, kyllä sen näkee jo tollompikin missä harjoitetaan maataloutta.
    Mutta alkuperäinen pointtihan oli se että miten sillä neljällä eurolla pystyy hankkimaan yksityistalouteen yleensä mitään, sitähän tuossa ylempänä ihmeteltiin.

    Muuten tämä viestiketju poistetaan varmaan kohta, jokin päivä sitten oli vähän samantyylinen viestiketju ja se poistettiin melko pian.

    se neljän euron tuntipalkka on laskennallinen. Mtt ja mikä instannssi nyt lie, joka sen on lanseerannu, laskee sen neljän euron tuntipalkan maatalouden tuloksen mukaan, liiketalouden tunnuslukujen valossa. Todellisuudessa verotettava tulo on maanviljelijöillä kuitenkin se millä maksetaan ensin verot ja velat ja sitten mikä jää, on nettotuloa, jolla ostetaan yksityistalouteen.
    Monella maatilalla tilanne on niin, että maataloutta pyöritetään kaikella tulolla, mikä siitä maataloudesta tulee, ja yksityistalouden menot rahoitetaan palkkatuloilla muusta työstä.
    Ja kateellisten kiusaksi, moni viljelijä on niin ammatissaan pätevä, että tienaa ja pärjää ja on kuntansa suurin veronmaksaja.
    Neljän euron tuntipalkka on kuitenkin monelle viljelijälle todellisuutta, koska valitettavasti on maatiloja jotka pyörii tappiolla.
    Ja se, miten sillä "neljällä eurolla" pystyy hankkimaan mitään. Hyvinä aikoina säästetään, ollaan tyytyväisiä vähään, ja sukupolvien saatossa monenlaista tavaraa kertyy. Se kaikki omaisuus vaan on pihapiirissä kaikkien näkösällä, eikä ihan uutuuttaan kiiltele.

    Äänestä

  • Aika hassulta kuulostaa nämä mersu ja bemarijutut, kun todellisuudessa viljelijöiden autokanta on pikkuisen erilaista. Aika moni ajaa vanhoilla koslilla vaikka rahaa olisi parempiinkin, ja sitten on paljon niitä neliveto pickuppeja ja pakuja ihan käytännön syistä.

    Äänestä

  • ihmettelee... kirjoitti:

    Aika hassulta kuulostaa nämä mersu ja bemarijutut, kun todellisuudessa viljelijöiden autokanta on pikkuisen erilaista. Aika moni ajaa vanhoilla koslilla vaikka rahaa olisi parempiinkin, ja sitten on paljon niitä neliveto pickuppeja ja pakuja ihan käytännön syistä.

    saa verottajan piikkiin laitettua kun ovat työkoneita, myös autot.

    Äänestä

  • nelivedothan kirjoitti:

    Sittenhän tässä on vuosikaudet turhaan itse maksettu autoja ja traktoreita.

    Äänestä

  • nelivedothan kirjoitti:

    saa verottajan piikkiin laitettua kun ovat työkoneita, myös autot.

    se lopulta päättää, mitä hyväksyy maataloudessa vähennyksiin. Eihän yksityistaloudesta tarvitse maksaa sellaisisa ostoksia, jotka kuuluvat maatalouteen.

    Äänestä

  • että viljelijälle jäävä tulo ei ole pelkästään työansiota eli "palkkaa". Maatilaan on sitoutunut melkoisen paljon pääomaa, jolle on (tai ainakin olisi) saatava korvaus eli korkoa.

    Osa siitä viljelijän tulosta määritellään siis oman pääoman koroksi ja loput työansioksi (joksi voi jäädä esim. se 4 euroa). Ja sitä "mersua" maksetaan siis osin sillä pääomatulollakin, ei pelkästään työansiolla.

    Menikö perille?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

omaisuus kirjoitti:

Monella maatilalla on vanha ja uusi talo vierekkäin. On vanhoja rakennuksia, latoja, riihiä, uusia konehalleja, uusia navetoita yms.
Siinä ne on kaiken kansan näkösällä, joskus jopa sadan vuoden aikajaksolla hankittuna.
Monen sukupolven ajan uusi isäntä on aina maksanut sen tilan, eli työpaikkansa ja kotinsa.

On se kumma, että uusi traktori aiheuttaa niin paljon kateutta ja katkeruutta.
Viljelijä maksaa sen uuden traktorin. Traktoritehtaan työntekijä saa palkan, jos traktoreita ostetaan.
Maatilan toiminta tuo työtä monelle muullekin, ei se tukieuro viljelijälle puhtaana käteen jää.

Ja yksityistaloudestaan viljelijän ei tarvitse antaa tietoja, ei enempää kuin muittenkaan, palkansaajien tai yrittäjien, työttömien tai eläkeläisten. Mersut ja bemarit hankitaan verotettavalla tulolla, niin palkansaajan kuin viljelijänkin käyttöön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu