Toimivia Loitsuja?

NorSleep!!

Eli toimiiko loitsut oikeasti? Haluaisitteko kirjoittaa kokemuksianne tänne?
Olen kokenut paljon yliluonnollista. Suvussani ollaan harrastettu magiaa olen nähnyt asioita siksi uskon niihin vahvasti. Olen myös nähnyt monta kertaa enneunia, mutta olen jo melkeimpä tottunut niihin.. Kukaan suvustani ei tiedä 'kyvyistäni' Nyt olen alkanut miettiä tota magiaa tosi paljon. Varsinkin noita rakkaus loitsuja... Oon epätoivoisesti rakastunut ihmiseen joka tuntee vihaa mua kohtaan. Ihmiseen jonka bestikseni haluaa viedä... Muttei se ole pääsyy siihen miksi kiinnostuin magiasta ja loitsuista. Ymmärrän sen ettei magia ole leikkimistä varten ja että kaikki kostautuu takaisin, uskon että osaan käyttää sitä järkevästi. Magiahan on periytyvää... mummini oli joskus kylän tunnetuin ennustaja, hän harjoitti magiaa. Ja se toimi... äitini ei itse oikein pidä kiinnostuksestani magiaan... Mummini taas kuoli 8 vuotta sitten. En tiedä onko täällä oikeasti ketään joka pystyy auttamaan mutta jos on, niin voisiko joku kertoa toimivan loistun? Se saa olla rakkausloitsu tai muuten vaan ihan mikä vain helppo toimiva loitsu. Kertokaa toki kokemuksianne loitsusta ja miten se toimi, mikä oli hinta yms. :)

80

10815

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jotain tietävä..

      En usko tuommoisiin loitsuihin jossa vain luritellaan runoja.
      Magian oikea olemus perustuu chakroihin ja auraan ja energioilla tehtäviin juttuihin. Ja on monta tapaa opetella hallitsemaan ja avaamaan näitä ominaisuuksia.. Etsi itsellesi sopivin :) Mutta muista silti Jumala ja en kannata vapaaseen tahtoon vaikuttamista "voimakeinoin"..

      • jotain tietävä..

        Vielä kysymys.. onkohan netissä yhtään vapaamielistä mihinkään yhteen ajattelukaavaan sitoutumatonta yhteisöä joka olisi perehtynyt näihin asioihin ja jossa voisi keskustella muidenkin kanssa..
        Vielä tuosta kysymyksestäsi tuossa rakkausjutussa annan sinulle omasta mielestäni hyväksyttävän keinon,(Oletan nyt että olet perehtynyt chakroihin yms ja harjoittanut niitä) tuo vihreä enegiasi esiin mieluiten syvässä transsissa ja tuo mieleesi rakastamasi henkilö ja pidä se siinä. Ajattele tämän jälkeen, että kyseisen henkilö löytää sinun aurasi kiinnostavana yms muokkaamalla omaa auraasi. Toinen keino jota en suosittele liittyy ajatusten hallintaan, mutta se taas menee oikein ja väärin kysymysten puolelle..
        En itse pääse olemaan nyt juuri ollenkaan netissä lähiaikoina joten jos haluat saada tietoa aurasta jne kehotan kääntymään wiccojen puoleen, joilla on melko paljon jutuissa asiaa.. Niillä on kait omat nettisivut?
        Itse tutustuin aiheeseen aluksi omien havaintojen kautta ja sitten hieman pimeämpää reittiä joka oli kyllä tehokas, mutta melko lailla aluksi mieltä horjuttava..


      • meitä!
        jotain tietävä.. kirjoitti:

        Vielä kysymys.. onkohan netissä yhtään vapaamielistä mihinkään yhteen ajattelukaavaan sitoutumatonta yhteisöä joka olisi perehtynyt näihin asioihin ja jossa voisi keskustella muidenkin kanssa..
        Vielä tuosta kysymyksestäsi tuossa rakkausjutussa annan sinulle omasta mielestäni hyväksyttävän keinon,(Oletan nyt että olet perehtynyt chakroihin yms ja harjoittanut niitä) tuo vihreä enegiasi esiin mieluiten syvässä transsissa ja tuo mieleesi rakastamasi henkilö ja pidä se siinä. Ajattele tämän jälkeen, että kyseisen henkilö löytää sinun aurasi kiinnostavana yms muokkaamalla omaa auraasi. Toinen keino jota en suosittele liittyy ajatusten hallintaan, mutta se taas menee oikein ja väärin kysymysten puolelle..
        En itse pääse olemaan nyt juuri ollenkaan netissä lähiaikoina joten jos haluat saada tietoa aurasta jne kehotan kääntymään wiccojen puoleen, joilla on melko paljon jutuissa asiaa.. Niillä on kait omat nettisivut?
        Itse tutustuin aiheeseen aluksi omien havaintojen kautta ja sitten hieman pimeämpää reittiä joka oli kyllä tehokas, mutta melko lailla aluksi mieltä horjuttava..

        "Vielä kysymys.. onkohan netissä yhtään vapaamielistä mihinkään yhteen ajattelukaavaan sitoutumatonta yhteisöä joka olisi perehtynyt näihin asioihin ja jossa voisi keskustella muidenkin kanssa.."

        Netistä en tiedä, mutta kuulun itse piiriin joka käyttelee energioita, ei edusta mitään tiettyä suuntausta tai ajattelukaavaa, ja missä keskustellaan vapaamielisesti kaikista mahdollisista alaan liittyvistä asioista. Olemme Turun suunnalla...


    • energiaA

      Miksi pitää kertoa sinulle kokemuksistäni? Jos ihminen on täydellinen, niin kun se on, loitsuja ei tarvitse siis. Vain todella epätoivoisia voivat etsiä niitä loitsuja netista, mutta uskon että kaikki eivät osa.Jos uskoo todelliseen rakkautteen , niin se tule..paitsi jos sun rakastama nainen ei pidä sinusta, mutta löytyy loitsuja: TÄYDENNÄ ITSEÄSI ja älä kirjoita tänne. Ja jos olet täydellinen, naisia virtaa!Etkä tarvitse loitsuja-helppo vaihtoehto sinulle..

    • ......-........-.......-......

      Kun olin pieni, leikin aina olevani noita.
      Kerran istuin salaisessa puumajassani ja lausuin päähäni jostain tulleen loitsun. Se meni jotenkin näin "Mustat lesket saapuvat, voimat niillä on valtavat..." en muista enenpää, mut kun olin päässy loitsun loppuun, tuli kamala tuulenpuuska, ja oli pakko kiivetä alas puumajasta. Sit alko sataa kauheesti räntää ja vettä ja muistaakseni ukkostikin.
      Olin ihan varma että mun keksimä luotsu oli toiminut, mutta nyt jälkeenpäin tajuun että se kaikki olikin varmaan sattumaa. :D

      Mul oli joskus 10 vuotiaana "loitsukirja" ja lueskelin sitä leikeissäni. Oli ihan kivaa leikkiä mutta joskus mun "taijat" oikeestikin toimi, oli se sitten sattumaa vai mitä.

      Ainiin tässä on yks loitsu minkä muistan siintä mun kirjasta. Olin sekotellut siihen latinaa ja italiaa ja kaikkia kieliä. osan keksin ite.
      Kyseessä siis rakkausloitsu:

      Ti amo. Da mihi bacia mille. Citius altius fortius. Dixi et animam, levavi.

      usein kokeilin tota runoo. :D

      • lainattu?

        oot ottanu ton citius altius fortius sanan aku ankka sarjiksesta


      • sivustalukija
        lainattu? kirjoitti:

        oot ottanu ton citius altius fortius sanan aku ankka sarjiksesta

        Citius, altius, fortius on kyllä lainattu ihan jostain muusta kuin aku ankasta. Taitaapi olla latinaa nopeammin, korkeammalle, kovemmin tms. Oli joskus olympialaisten tunnuslauseena, veikkaan siis kreikkalaista vastaavaa alkuperää.


      • EDmerma

        Ti amo on italiaa ja tarkottaa rakastan sinua mut en tiiä mitä keltä toi Da mihi bacia mille tarkottaa: anna minulle tuhat suudelmaa....


      • Jane.C

        oon kade sun loitsukirjalles ;((((((((((((((((((((((((((((((((((((


      • Hkbgk

        Muistatko mikä sen kirjan nimi on


      • Anonyymi

        Mäki nään sellasii ennuste juttui et mitä tapahtuu huomenna ja se on ollu aina totta. Ja sitte mul tulee sellasii poissa olo kohtauksia et tuntuu silt niinku etten ois siinä kropassa vaa aivan jossai muualla, mut mitä tää voi meinata ku se menee ajallaa pois juomine tai syömine ei auta?


    • Snilloc

      Kivinahka vai näkymättömyys.

    • nakkisämpyläsinapilla

      Pyydä Jumalalta apua loitsun/rukouksen muodossa.
      Tarvitset:

      Kattilan jossa vettä
      paperia
      kynän
      tulitikkuja

      Kirjoita paperille näin:

      "Herra, joka olet muita ylempänä.
      Auta minua löytämään sydämeni valittu.
      Anna sielumme tunnistaa toisemme.
      Lähennä meidät, jotta tunnistaisimme toisemme, vaikka ajat olisivat synkät, niin että voisimme vaipua toistemme syliin, ja kokea rakkauden taijan.

      Auta siis minua, että voin rakkauden nimessä välittää hänestä, ja tietää hänen välittävän minusta.

      Anna meille antamiesi neljän elementin todistaa tätä pyyntöä, ja siunaa tämä pyyntö. jottei tätä voisi pahaan käyttää."

      Lausu sanat ääneen niin, että tunnet sydämessäsi että pyydät oikeasti apua.

      sytytä paperilappu tuleen, puhalla kevyesti, ja tiputa se vesiastiaan, kun se on melkein loppuun palanut.

      Jumala on ainoa, joka voi sinua auttaa rakkaasi kanssa, ja saada hänet rakastamaan sinua.
      Jumala voi tehdä ihmeellisiä tekoja, ja edustaa rakkautta.
      Jos siis vannot tosissasi rakkauden nimeen pyyntöäsi, Herra varmasti auttaa sinua.

      :):):) Toivottavasti saat vielä sen rakastamasi ihmisen.

    • MNNN

      Kyllähän loitsut voivat toimia, jos on oikeasti tahtoa mukana. Jos haluaa magian avulla saada joku henkilö itselleen, pitää olla ensinnäkin varma tunteistaan. Varma siitä, että haluaa ja on valmis viettämään tämän ihmisen kanssa vaikka koko loppuelämänsä. Aluksi pitää kokeilla myös kaikkia muita keinoja. Mutta jos mikään ei auta, ja rakastaa toista niin... en tiedä yhtään mistä löytyisi toimivia loitsuja Suomeksi... mutta kyllä magiaa on ja se on ihan todistettu asia. Myös tälläistä rakkaus-magiaa, jolla saadaan haluamansa henkilö itselleen. joskin se ei aina todellakaan mene niinkuin haluaa. Pahimmassa tapauksessa voi pilata sekä rakastamansa ihmisen, että oman ja lapsiesi ja sukulaistesi elämän. Magia ei ole leikin asia, mutta jos on pakko niin...

    • discarded

      Juu, olen itsekin niin sanottu *selvännäkijä* :D Olisi monta esimerkkiä, mitä on tapahtunut elämäni aikana, mutta mieleeni painuvin ennustus oli se, kun olin vielä 6. luokalla. Kesken tunnin opettaja oli kysynyt minulta, että "Mikä siellä taululla niin hienoa on?" Ja sitten vasta huomasin, että olin ollut silmät pulleana ja (kuulemma) hieman poissaolevana tollottanut taulua, ja muistan hyvin, miksi tuijotin sitä isoa, vihreää taulua.
      Minä näin, kuinka parin päivää myöhemmissä syntymäpäivä-juhlissa eräs ystäväni aikoo sanoa: "Menemmekö me sinne uimaan, vai jäämmekö me tänne?". Ja tietenkin, kun syntymäpäiväni koitti, se näkemäni ystävä sanoi juuri nuo sanat :O
      Olin hieman ällistynyt, mutta olen nähnyt tuollaisia näkyjä melkein koko elämäni ajan, joten en ainakan panikoinut :)
      Kun kerroin asiasta eräälle parhaalle ystävälleni, hän kertoi, että hänkin näkee tuollasisia "tulevan tapahtumia".
      Joten, olemme hieman puhuneet kaikista, mitä olemme nähneet, sillä minä näen tuollaisia näkyjä melkein joka kolmas päivä, jollen enemmänkin :)

      • N magic Y

        EI ole normaalia nähdä tommosii enneunii mut mäki oon nähny sellasii. mun äiti näki hirveän siistin ''ennustuksen tulevasta'': oltiin kajaanissa, äiti ajo autolla ja sano: katso mummo on tuolla! ja minä ihmettelin että missä ja kun näin mummon äiti sanoi: minä näin näyn jossa mummo tuli just sitä samaa tietä ku nyt.


      • eräs vaa ;)

        Vähän siistiä :DD


      • Minäkin uskon magiaan, vaikka itselläni ei voimia olekkaan. Mutta luulen että ehkä näystä ei kannata kertoa.. mutta ole ylpeä :)


    • sinä siellä

      Jonkun muun aarre ei olesinun aarre, tee oma päämääräsi.

    • Taikuri 123

      Lue tuo silmät kiinni 100 kertaa. ja käsistäsi lentää tulipallo

      "Tu es poo stultum cerebri si putas actus cantatas"

      • Just...

        Jooooo nii varmaa taikuri 123...tiiän mitä toi tarkottaa toi sun ''loitsu''.=.=


    • sinä minä

      Olet kakka on aivojen hölmö jos luulet, että teko taikaa-Tu es poo stultum cerebri si putas actus cantatas

    • kfkfkf

      mä jotenki aina ennustan mitä tulee tapahtumaan

    • AVUN TARPEES

      mä kyllä uskon noituuteen ja henkiin koska mun talos kummittelee iha sikana ja mulle tapahtuu välil semmonen et mä on nähny unta jostain ja se on tapahtunu ku mulle tulee aina semmonen tunne et tää on kyl tapahtunu aikasemmin sit mä alan miettii et mistä toi olis ollu sit mä muistan ainii joo mähä näin täst unta. nii et sitä vaa et jos joku vois auttoo ja sanoo et ooks mä tulos hulluks vai onks mul oikeest joku ihmeen näkijän kyky ??? PS:ja kaikki jotka tulee dissaa tätä mu kirjotusta voi painuu HELVETTII !

      • boss55

        mäki nään enneunii mut kukaa ei ikinä usko ku sanon et oon nähny täst unta ja äiti väittää et keksin päästäni kai se on ihan normaalia näin joskus mun kaverist unta jo ennen ku tunsin sen ja si se mun uni tapahtu haluisin tietää onks tää jotaa aivojen normaalia toimintaa vai pitäskö mun uskoo et oon 'epänormaali'


      • Anonyymi

        Mäki oon nähny jonkin verran enneunia, muistaakseni. Niin että onko se merkki siitä että on osa magiaa tai jotain?


    • Kisshu123456789

      Moi! Haluaisin tietää rakkauteen liittyviä loitsuja!

      • Romantikko123456780

        No mul ois yks! Toimi ainakin mun kohalla! Se menee näin. Romantik shoritus shi shei loves shishei shishei. Tossa se on. Ps. Siin pitäis olla pimeässä vain kynttilän valossa ja peilin edessä. Mun kohal se toimi. Tai sit se oli vaan sattumaa. Sun pitää kans kohdistaa mielesi siihen henkilöön jonka haluat rakastuvan itseesi. Ja sun pitää olla yksin!


      • Anonyymi

        Voitteko kertoa niitä teidän loitsuja


    • lööperi

      mul on myös kokkemuksii ku mul on sellanen leikki taikasauva ja leikin sil aika usein nii mä kerran illalla kokkeilin VALOIS! loitsua ja kas kummaa sieltä tuli valoo mut siis se oli iha heikkoo mut selkeesti se kyl näky!=)

      • Anonyymi

        Toi VALOIS on kyl ihan harry potterista :D


    • julli

      miltä sivulta loitsuja löytyy

    • Bhhffkk

      Kovasti keskittymällä voi vaikuttaa hiukan säätilaan =) Siihen ittelle sopivat "rituaalit" niin pitäis toimia... Mulla ainakin TOIMI. eipä onnaa enää

      • Anonyymi

        Osaan kunnolla vähänniinkuin kontrolloida säätä


    • chevy76

      Ei kannata leikkiä asioilla joita ei ymmärrä tai tiedosta. Suosittelen lukemaan hieman ihmisen henkisestä kehityksestä ja karmanlaista. Selvännäkö ja kaukokatsominen on hyvä juttu ja näitä taitoja kannattaa kehittää, mutta tärkeintä olisi varmistaa, että tieto on puhdasta ja tulee suoraan luonnonmuistista, eikä esimerkiksi vainajilta tai luonnonhenkiltä, kuten monella meediolla ja selvännäkijällä jotka työkseen tekee näitä.

      Aarrekarttaa moni on tehnyt ja saanut sen mitä on halunnut. Vapaasen tahtoon ei voi puuttua ja se tapahtuu mikä on sallittu. Karmalliset asiat voivat olla mielenkiintoisia. Kannattaa myös varmistaa, että kiinnostuksesi kohde ei ole negatiivinen tai ettei hänen ympärillään ole mustia voimia.

      Toivon kuitenkin kaikkea hyvää, mutta loitsuja en suosittele. Ajatuskin on energiaa ja hyviä ajatuksia suosittelisin ensihätään käyttämään, eikä iltarukouksestaan haittaa liene ;) Se tapahtuu mikä on sallittu..

      Eräänlaista Loitsemista käytän itsekin, mutta se kohdistuu lähinnä auttamiseen. Haitallisten asioiden ja mustien voimien etsintään ja poistamiseen kohteiden ympäriltä ja kodeista. Apua sairauksiin ja erilaisiin elämäntilanteisiin. Se tapahtuu, mikä on sallittu kunkin kohdalla ja en usko väärin tekevän, koska avun välittäjänä ovat auttajat/enkelit ja itse toimin vain avun käynnistäjänä/pyytäjänä :) Kaikkea hyvää ja aurinkoista kesää ;)

    • loitsufriikki

      en minäkään oikein usko noihin loitsuihin

    • LoitsujaVaa

      Moi haluaisin saada kunnollisia Loiitsuja. Selasia joilla coin kirota jonkun ihmisen jos se ärsyttää minua.

      • L.Angweile

        Sulta puuttuu katu-uskottavuus, jos ei loitsut toimi. Jokainen loitsu toimii tai ei-toimi. Se riippuu niin sinusta.


    • hämmästynyt

      joskus ku olin 7v nii mul oli sellane leikki taikuri paketti jossa oli sellane vale hattu ja pupu ekaks siinä hatussa oli luukku johon pupu laitettiin ja se taijottii ottamalla sieltä nii kerra ku illalla kokeilin sitä tein ne alku jutut eli laitoin pupun sinne hatun sisään ja katoin ikkunaan nii ku käännyin takas se pupu oli mun jalan vieressä ps. en oo noita tai mikää vastaava.

      • ihminen82

        mulleki kävi just tuo sama joskus 7 tai 8 v


    • pöllöllö

      Loitsuilla on aina toinenkin puolensa. Esimerkiksi rakkausloitsu, voi olla että tietty ihminen rakastuu sinuun tulenpalavasti. Mutta haluatko sitä varmasti? Aina turvauduttaessa asioihin, joita ei ymmärrä täysin, on vaarana, että vahingoittaa jotakin tietämättään tai aiheuttaa tuskaa jollekkin. Mielestäni loitsut täytyy tehdä epäitsekkäistä syistä, ei vahingoittaakseen ketään tai mitään.
      Itselläni on kykyjä lähinnä selvännäkemiseen, enne unia, etiäisiä sekä korttien tulkitsemista. Samanlaisia hörhöjä kuin itse olen tavannut esimerkiksi Valkoinen kuu kautta facessa. Sieltä voit löytää kaltaisiasi loitsujen etsijöitä.

      • Merikkatähti

        Oletko varma että tämä ryhmä/profiili on nimellä valkoinen kuu. Itellä ei hakiessa löytynyt mitään


    • loitsupoju7

      Mä uskon noi kaikki jutut. Itekin oon nähny elämässäni näkyjä,mutta ei kaikki ole toteutunu. mä tiedän että loitsuja voi keksiä itsekkin loitsuja.kyllähän joku on maailman ekanki loitsun keksiny. Loitsun toimiminen riippuu aina vain lausujasta

    • loitsupoju7

      Mä uskon noi kaikki jutut. Itekin oon nähny elämässäni näkyjä,mutta ei kaikki ole toteutunu. mä tiedän että loitsuja voi keksiä itsekkin loitsuja.kyllähän joku on maailman ekanki loitsun keksiny. Loitsun toimiminen riippuu aina vain lausujasta

    • loitsupoju7

      Mä uskon noi kaikki jutut. Itekin oon nähny elämässäni näkyjä,mutta ei kaikki ole toteutunu. mä tiedän että loitsuja voi keksiä itsekkin loitsuja.kyllähän joku on maailman ekanki loitsun keksiny. Loitsun toimiminen riippuu aina vain lausujasta

    • loitsupoju7

      Mä uskon noi kaikki jutut. Itekin oon nähny elämässäni näkyjä,mutta ei kaikki ole toteutunu. mä tiedän että loitsuja voi keksiä itsekkin loitsuja.kyllähän joku on maailman ekanki loitsun keksiny. Loitsun toimiminen riippuu aina vain lausujasta

    • V.Attu

      Loitsun toimivuus ei ole kiinni sanoista, vaan ihan muusta. Ihan sama vaikka sanot Entten tenten teelika mentten vai sus siunakkoon! Loitsun toimivuus tulee siitä, että esität sen vakuuttavasti ja uskot sen toimivuuteen ja loitsun kohde uskoo sen toimivuuten ja on tietoinen loitsusta. Loitsu pitää aina kuitenkin maksimaalisen vaikutuksen vuoksi esittää aina samalla tavalla, sillä sen uskottavuus kasvaa jokaisen esityksen jälkeen. Myös samoina pysyvät rituaalit on tärkeitä: yrtit, sylkäisy, hautausmaa, täydenkuun aikaan pappilan puutarhasta poimitut kukat. Vanhoissa loitsuissa on siksi potkua: Sus siunatkoon!

    • jdj

      Minun mielestä noituus on kaikien oma valinta uskooko vai ei minä uskon npituuteen koska minulla on onistunut pari loitsua

    • owdkkd

      Joka lauantai teen viisi riviä lottoa ja samalla lausun loitsun, etten voittaisi jättipottia ja tämä on kyllä toiminut 30-vuotta jo. Kokeilkaa ihmeessä. T Mies 46-v

      • Anonyymi

        Uh.... Onpa hyödyllistä


    • Loitsija

      Mä osaan välillä ennustaa ja lukea esim kavereiden ajatuksia. Ja muistan kun joskus sain aina tuulemaan pihalla kun ajattelin oikein kovaa. Aurinko mulla taas toimi sillee et tuijotin jotain ja ajattelin vain aurinkoa kirkkaampana ja sit se kirkastu vähäsen :)

    • MäOonCool

      Ok mun tekemä mut laitan sit. Tapa mut, tapa mut, tapa mjt yöllä, kun olen hereillä, tuu mun viereen ja säikäytä, mut puhutaa ensi vähä, sit kato mua, et mitä tehä. Sitte ku olin laitteäanu ton paperille ja mennyt metsään ja seisoin lausuin vielä taas 3 kertaa uudestaan nii, sytytin paperin palamaan ja eitin sen isoon monttuun ja, hautasin sen sinne. Tulin takas kotiin ja sitte näin minut seisomassa ikkunani edessä ja sitten löi hänkoko ajan mus. Olitii maas kierimäs sit se nousi ja potki mua. Itte seuraavaks hakkasin sen kunnolla, sit se vaa katos nii ku se oli ilmestynytki.

    • Uskotuleekuulemisesta

      Isä meidän, joka olet taivaissa.
      Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
      Tulkoon sinun valtakuntasi.
      Tapahtukoon sinun tahtosi,
      myös maan päällä niin kuin taivaassa.
      Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.
      Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,
      niin kuin mekin anteeksi annamme niille,
      jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
      Äläkä saata meitä kiusaukseen,
      vaan päästä meidät pahasta.
      Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.


      Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä.
      Herra kirkastakoon kasvonsa teille ja olkoon
      teille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa
      teidän puoleenne ja antakoon teille rauhan.
      Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
      Aamen.
      (4. Moos.6:24–26)
      Elämme joka päivä Jumalan siunauksen varassa. Hänen hyvyytensä ja armonsa ympäröi meidät. Herra varjelee elämämme, vaikka emme hänen rakkautensa teitä aina tunnekaan. Hän antaa meille sisäisen rauhan, joka kantaa elämän rikkinäisyydenkin keskellä. Jumalan siunauksen turvissa voimme kerran myös kuolla.

      Kun siunaamme toisiamme tai pyydämme siunausta itsellemme, voimme luottaa siihen, että kolmiyhteinen Jumala kääntyy meidän puoleemme ja on meidän kanssamme.

      Tulkoon teidän kaikkien osaksi Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen yhteys!
      (2. Kor. 13:13)

      • Anonyymi

        Vittu kristinusko on paskin uskonto!" Jeesus" on vain joku ***** tyyppi joka on joku kristittyjen blaahblaahblaah
        . Wicca on parempi uskonto.


    • Toimivaa loitsua ei voi antaa toiselle.

      • miksisei

        Miksei voi?


      • Enoovarma

        Ehkä sen takia että jos toinen tekee sen väärin tai ei usko siihen tarpeeks se ei toimi


    • Ooumoi

      Moi

    • Ontoimivaa

      Olin avioeron jälkeen muuttanut asumaan vanhaan taloon joka oli ollut jonkin aikaa tyhjillään ja havaitsin pian että siellä kummitteli. Mies joka jätti minut nuoremman (26-v blondin) vuoksi oli ennen eroa haukkunut minua ja sano etten koskaan löytäisi ketään koska olin niin tylsä ja oikea harmaavarpunen. Töissä kävi sitten vielä yksi ikävä tapaus ja silloin romahdin täysin ja aloin itkeä ja kerroin kaiken minun työkaverille. Hän oli tosi ihana ja lohdutti ja antoi minulle selvännäkijä Naomin numeron ja sitten Naomi tulikin käymään miun luona ja teki minulle sen tulkinnan. Hänellä oli sellainen amuletti mukana josta hän oli kertonut jo puhelimessa että se voisi tuoda minulle onnea uuteen alkuun. Halusin tottakai sellasen itselle koska se oli jotenkin erikoinen ja voimakkaan näkönen. Naomi laittoi sen miun kaulalle ja samalla lausui jotain sanoja pitkän litanian mistä en saanut mitään selvää mutta jokin loitsu se oli. Hän sanoi että pian kohtaisin aidon rakkauden joka hyväksyisi minut sellaisena kuin olen. Ennen lähtöä hän halusi vielä olla hetken yksin siinä huoneessa missä oli se tulkinta tehty, siinäkin kuulin oven läpi kun hän lausui jotain mistä en taaskaan saanut selvää. Viime keväänä olin sitten pyytänyt apuun yhtä kaveria töistä pinoamaan halkoja kun hän oli lupautunut auttamaan mutta paikalle tulikin hänen kaveri. Meillä synkkasi heti ja hän on käytännössä jo muuttanut minun luokse asumaan vaikka töittensä vuoksi joutuukin välillä olemaan kaupungissa öitä. Kummittelu loppui kuin seinään siihen Naomin käyntiin. Sen jälkeen ei ole ollut muuta kuin jotain pieniä narahduksia mitä vanhoissa taloissa on vaikka minun uudelle miesystävälle kiusoittelin että meillä voi sitten kummitella.. En tiedä mitä loitsuja ne oli mutta ainakin minulle ne toimi.

    • Anonyymi

      *KIDUTU KALANPILLUNSILMÄ*

    • Anonyymi

      Sori Myöhänen vastaus mutta ei loitsuja opi netistä...

    • Anonyymi

      No mulla.... Toimii yks.... Se jää teille salaisuudeks.... Ja se ei oo esim. Harry potter loitsu vaan ihan.... OIKEETA taikaa.... ;)

      • Anonyymi

        No ehkä voisit sanoa kun kerran kerroit.....?


      • Anonyymi

        Kertokaa mulle oikeita loitsuja tai kirouksia


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kertokaa mulle oikeita loitsuja tai kirouksia

        Pistä snäppiin mikisiira22 niin kerron lissää😈


      • Anonyymi

        sano se pliis haluun oppia ja tietää!


    • Anonyymi

      Jos joku tietää loitsuja kertokaa

    • Anonyymi

      Itse tiedän olevani noita mutta en tiedä vielä loitsuja

      • Anonyymi

        Snäppii mikisiira22


      • Anonyymi

        Snäppii mikisiira22


    • Anonyymi

      Yliopistojen eri tuulien myötä pyöriviltä temppelitolpilta hajusta voi tiedustella.

    • Anonyymi

      Loitsut eivät toimi vaan teot.


      Mies joka oli elänyt 250-300-vuotta Aadamin ja Eevan luomisesta ja oli tuolloin elänyt nimellä noita Eeti (Veda-kirjallisuudessa Medhatithi). Hän eli aikoinaan myös Juudan kuninkaan Manassen poikana, jolloin hän oli antanut isänsä uhrata hänet tulessa miellyttääkseen demoneita. Vielä hän syntyi 1570-luvulla jaa. uudella mantereella ja noin vuonna 1590 jaa. kymmeneltä henkimaailmassa olleelta demonilta saamallaan voimalla muuttui sudeksi. Hän eli sutena neljä kuukautta tappaen ja raadellen hengiltä intiaanitytön (laamanilais) ja pojan (laamanilais) uudella mantereella.

      Myös Aadamin poika Kain eli myöhemmin Kalevalassa noin 800 jKr Kullervo Kalervonpoikana ja tuolloin heittäytyi miekkaan osoittaakseen uskollisuutensa Luciferille.

    • Anonyymi

      Oisko kellään muita loitsuja kuin rakkaus

    • Anonyymi

      Rkkaus toimii aina, mutta "Kuitenkin he oppivat sellaista, joka vahingoittaa heitä eikä hyödytä. Totta kai he tietävät, että sillä, joka hankkii loitsuja, ei totisesti ole mitään (hyvää) osaa kuolemanjälkeisessä elämässä. Mistä surkeasta hinnasta myyvätkään he sielunsa; jospa he vain tietäisivät sen!" Pyhät kirjoitukset

    • Anonyymi

      Toimii kun olet valmis ja itsellä kai luonnon lahja lapsesta asti kaikki mitä ei ehkä normaali ihminen tahtoisi..olen ollut demonien riivaama kuin talokin ensi kosketuksis yliluonnolliselle kokemuksille ja palvomalla..no nyt 20v valon polulla ja kaaos magia on juttuni jolla on helpoin toimia kun perus wiccalaisena on vähän esteettinen mutta ihana..aika ja harjoitus kultaseni...t Oulun velho..

    • Anonyymi

      Kertokaa oikeita loitsuja

    • Anonyymi

      Moi mä oon Harry Potter fani ja mä kysyn teiltä loitsuja?

    • Anonyymi

      Tärkeintä loitsuissa on se että uskot, ei se miten lausut tai miten heilutat jotain keppiä.

    • Anonyymi

      Mu äiti pitäis mua hulluna jos kertoisin sille mut mä suoraan sanottuna rakastan magiaa joyen joskus kun haluun jonkun loitsu kirjan niin sanon sille et se on vaan kiinnostavaa luetyavaa PS oon 11 enkä haluu kommenttei että magiaa ei oo tai mee muualle leikkii Harry Potteria

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4110
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2111
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      551
      1677
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      99
      1415
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1137
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1048
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      951
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      893
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      864
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      848
    Aihe