Humpuukia?
7
641
Vastaukset
- havainto
Akuutin eräänä aiheena on ollut:
Raja ihmisen ja koneen välillä hämärtyy.
Näinhän on käynyt.
Ihmisten tutkimukset ovat menneet kuin koneiden tutkimuksiksi.
Tutkimukset tapahtuvat etupäässä koneellisesti, joista saadaan dataa ja konkreettiset lukemat ja näytöt, joita lääkäri sitten tulkitsee, ja vertailee arvoja suosituksiin, tehden sitten johtopäätöksiä.
Todellakin.
Raja on jo hämärtynyt.- akuuttiasiaa
Ohjelma tulee vasta huomenna.
- ehdottomasti.
Jossain lehdessä oli mainos tone-nimisestä luontaistuotteesta. Kuulema sammuttaa tinnitusta ja parantaa kuuloa.
Lukiessani tarkemmin juttua kiinnitin huomiota kolmeen sanaan: saattaa lievittää oireita. Siis ei todellisuudessa luvata, saattaa tehdä eli siis tavallisesti ei vaikuta. Ja jos saattaa, niin korkeintaan lievittää. Eikä lievitä mitä tahansa vaan ainoastaan oireita.
Noinhan se menee muillakin luontaistuotteilla. Saattavat vaikuttaa johonkin, mutta eivät ainakaan itse vaivaan.- kyseessä
ole myös lain vaatimukset?
Luontaistuotteista ei saa kertoa, että ne tekevät sitä tai tätä, vaan asia on esitettävä tässä muodossa. - hiilihanko esiin
Luontaistuotteissa sanotaan juuri niin, kuin laki määrää. Mitään todellista siellä ei saa sanoa.
Miksi pitäisi luvata? Mistä nyt oikein närästää?
Minäkin otan kipulääkettä, sekään ei paranna, eikä se vie kipua. Toisina päivinä ei tippaakaan vie, joskus saattaa vähän lievittää. Mikähän tässä nyt on oikein vialla? - ihmisluonne
hiilihanko esiin kirjoitti:
Luontaistuotteissa sanotaan juuri niin, kuin laki määrää. Mitään todellista siellä ei saa sanoa.
Miksi pitäisi luvata? Mistä nyt oikein närästää?
Minäkin otan kipulääkettä, sekään ei paranna, eikä se vie kipua. Toisina päivinä ei tippaakaan vie, joskus saattaa vähän lievittää. Mikähän tässä nyt on oikein vialla?Kaikkien vitamiinien ym. pitäisi vaikutta heti, eikä 15.päivä.
Pitää olla kärsivällinen, vain lääkkeet (synteettisiä valmisteitä) on kehitetty siten, että ne vaikuttavat lähes heti tai kuurina.
Luontaistuotteet ja ravintolisät vaikuttavat min. 3kk kuluessa. - hiilihanko esiin
ihmisluonne kirjoitti:
Kaikkien vitamiinien ym. pitäisi vaikutta heti, eikä 15.päivä.
Pitää olla kärsivällinen, vain lääkkeet (synteettisiä valmisteitä) on kehitetty siten, että ne vaikuttavat lähes heti tai kuurina.
Luontaistuotteet ja ravintolisät vaikuttavat min. 3kk kuluessa.Näinhän se juuri on, mutta noista lääkkeistäkään en ole samaa mieltä.
Kipulääkkeet auttaa joinnain päivinä, toisina päivinä eivät kipuun hitustakaan auta.
Aika monet käyttämäni lääkkeet vaativat pitkän käyttöajan, ennenkuin alkavat hitaasti vaikuttaa. Peruslääkkeiltäni alle kuukauden on turha odottaa vaikutuksia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15511938
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1495430Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p434477Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323632Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392738Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191926Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1071646Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3611601Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1021506Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361451