Kaikki mopoilee ?

ajattaa

Olen ajellut mp:llä kahdeksankymmentäluvun puolestavälistä n. 10-15tkm. kesässä crossiradalla vietetyt tunnit. Joka talvi on tuntunut yhtä piinalliselta kevään odotukselta jo ekasta seisontapäivästä alkaen. Vaikka kilometrejä ei tuon enempää ole tullutkaan, on mopoilu ollut se kaikkein mieluisin juttu kesästä ja pyörästä toiseen. Nyt parina viime talvena olen huomannut,että kevättä ei enään niin odotakkaan ja ajokausi alkaa melkein yllättäen. Pari kaveria on huomannut saman ja asiaa miettiessämme olemme tulleet siihen tulokseen, että koko touhu on kärsinyt totaalisen inflaation ja tavanomaistumisen. Nykyään mopoja on aivan älyttömästi liikaa ja moposta on tullut lähes kansankulkuneuvo ja sellainen "prätkäkundi-imago" on latistunut lähes esikoululaisen tasolle. Markkinamiehet tietysti tykkää, mutta kun mikä tahansa asia tarpeeksi kaupallistuu ja yleistyy, se lässähtää. Jos muistellaan koska nykyinen buumi alkoi, se ajoittuu samaan ajankohtaan kun mootoripyöräjengit alkoivat olla lööpeissä ja uutisissa lähes päivittäin ammuskelujen yms. riehumisen seurauksena. Olisiko nyt käynyt niin, että aika monet takahuoneen taavit on ostanut ER 5:n ja kuvittelevat olevansa "pahoja poikia" ja naista sais niin paljon kuin kaataa ehtii? Samaan aikaan myös monet julkut alkoivat esittelemään harrikoitaan lehdissä... Ne jotka ennen vingutti Ladalla torilla, yrittää nyt roikkua busan sarvissa ja olla niin bomberia että.Ennen käsi nousi aina kun toinen mopo tuli vastaan, mutta nyt se tuntuu yhtä hölmöltä kun autolla ajaessa moikkais kaikkia vastaan tulevia autoilijoita. Itse ainakin kaipaan aikaa 20 vuotta sitten kun ISON koneen paukautti tulille, niin "tavallinen kansa" otti varmuudenvuoksi pari askelta taakse ja nissanikuskin niska alkoi punottaan, kun tyttökaveri katsoi haikeasti perään.....

6

1314

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • FrozenCorpse

      saattaa näinkin olla. Onhan noita pöristimiä joka nurkassa ja kylläpä mä yhen sellaisen nulipää- nuijan lähimailta tiedänkin, joka osti pärrän vain ollakseen cool ja käyttää sitä vain duunimatkoihin. Sitten on yks sakemanni, joka innoissaa osti kokemattomuuttaa mopon ja alle kuukaus ni enää ei jaksakaa ajaa, ku alkuhuuma meni menojaan.

    • matkakelpoiseen

      Onkohan se nyt niinkään negatiivista, että mopojen hinnat ja harrastuksen kustannukset on tulleet siedettäviksi jokamiehelle? Edelleen hanska nousee kaikille rotuun ja pyörään katsomatta. Mulle mopoilu meinaa taas kesällä pitkää keikkaa tuhansien kilsojen päähän etelään. Kotinurkat on pian katsottu eikä niillä pyörimisessä ole mitään jännää oli pyörä kuinka raketti tahansa.

      Nykybuumilla ei ole mitään tekemistä ainakaan jengien ihailun kanssa vaan silkasta rahasta (ml. kokovuoden vakuutukset) ja pidentyneestä ajokaudesta tuo suosio on kiinni.

    • ennen...

      Mp kansankulkuneuvo. 50-60-luvuilla joka mökin pihassa oli Jawa kun ei autoihin ollut silloin kuin harvoilla varaa. Silloin se oli hyötyajoneuvo ja työkalukin. Metsurit ja poromiehet käytti sitä kesät talvet. Harva silloin "harrasti" moottoripyöräilyä.

      Sama ilmiö on ollut pitkään Euroopan suurissa kaupungeissa. Mp on siellä ruuhkaisilla teillä kätevämpi työmatkoille kuin auto ja sen saa helpommin parkkiinkin.

      Sitten on ne, joilla on sen verran varallisuutta, että voi hankkia "sesonkileluja" joka lähtöön, voi olla prätkä, avoauto, hieno vene yms. Mitäs tuosta, jokainen ajaa niillä omista syistään tai on ajamatta. Se on maailman meno...

      • Mp runsautta

        Asuin lapsena kylällä,jossa oli n. 200 asumusta.Tiettävästi oli 3 mp ,50-60-luvulla.Silloin ei ollut kuin harvoilla varaa Jawoihin .


    • vaari001

      On se vaan vieläkin kliffaa
      ajeltu on 60 luvun lopusta asti
      71 ostin uuden kawan 500 hinta 5400 mk
      turvallisia kilsoja.

      • lapset

        eivät osaa edes kuvitella, miltä -71 Kawa 500 tuntui muihin sen ajan ajopeleihin verrattuna. Ne kaikki eivät muuten olleet ihan turvallisia kilometrejä, näin jälkikäteen ajatellen. Mutta uskomattoman upeita hetkiä koettiin, ja paljon.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2180
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      2084
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      1829
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      260
      1509
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1407
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      562
      1194
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      1011
    8. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      350
      945
    9. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      945
    Aihe