kaupan

muodostumisesta ei näytetä tietävän tässä maassa yhtään mitään. Mitenkä sitä tietäiskään, kun mitään faktatietoa ei ole saatavilla.
3449
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

vähittäishintoja nostaa elintarvikkeiden luvattu
ALV:n alennus.
Eihän kauppiaat sitä omille niskoilleen ota. Nyt on korotettuja hintoja vara senverran laskea, ja vielä jää voitolle.

Äänestä
  • Toisaalta pitää muistaa, ettei ALV ole kaupan rahaa tai kaupalle jäävää rahaa, eikä ALV:n alennus ole kaupalta pois.

    Vähittäishinnat muodostuu kysynnän ja markkinoiden mukaan, kun on tiedossa että hinnat yleisesti nousee, niin vähittäishinnat nousee jo etukäteen.
    Tuottajahinta laahaa perässä, samoin kuin on palkatkin, ne nousee sitten aikanaan perässä, mikäli joku sitä on sattunut vaatimaan.

    Maailmalla on sellainen tilanne, että kysyntä kasvaa nopeammin kuin tuotanto, joten hintojen nousua ei voida estää millään tavalla lähitulevaisuudessa.
    Hintojen nousu taittuu, kun tuotanto ylittää kulutuksen, markkinat sen kyllä aistivat ajoissa, kuten kaikki muutkin muutokset.

    Kuluttajahintojen nousua voitaisiin hillitä, aikaistamalla tulevaa ruuan ALV alennusta, mutta hallitus tuskin siihen suostuu, koska se on hyvä argumentti seuraaviin vaaleihin ja siksi alennus ajoitetaan juuri ennen vaaleja toteutettavaksi.
    Vaalivoitto on kumminkin tärkeämpi, kuin hetkellinen propagandahyöty hintojen nousun taittumisesta, joka saataisiin, mikäli alennus tehtäisiin juuri nyt.

    Äänestä

  • Vara Kaani kirjoitti:

    Toisaalta pitää muistaa, ettei ALV ole kaupan rahaa tai kaupalle jäävää rahaa, eikä ALV:n alennus ole kaupalta pois.

    Vähittäishinnat muodostuu kysynnän ja markkinoiden mukaan, kun on tiedossa että hinnat yleisesti nousee, niin vähittäishinnat nousee jo etukäteen.
    Tuottajahinta laahaa perässä, samoin kuin on palkatkin, ne nousee sitten aikanaan perässä, mikäli joku sitä on sattunut vaatimaan.

    Maailmalla on sellainen tilanne, että kysyntä kasvaa nopeammin kuin tuotanto, joten hintojen nousua ei voida estää millään tavalla lähitulevaisuudessa.
    Hintojen nousu taittuu, kun tuotanto ylittää kulutuksen, markkinat sen kyllä aistivat ajoissa, kuten kaikki muutkin muutokset.

    Kuluttajahintojen nousua voitaisiin hillitä, aikaistamalla tulevaa ruuan ALV alennusta, mutta hallitus tuskin siihen suostuu, koska se on hyvä argumentti seuraaviin vaaleihin ja siksi alennus ajoitetaan juuri ennen vaaleja toteutettavaksi.
    Vaalivoitto on kumminkin tärkeämpi, kuin hetkellinen propagandahyöty hintojen nousun taittumisesta, joka saataisiin, mikäli alennus tehtäisiin juuri nyt.

    mistä peruselintarvikkeiden hinnat koostuu. Viljelijät, väliportaat, kauppa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hintojen kirjoitti:

muodostumisesta ei näytetä tietävän tässä maassa yhtään mitään. Mitenkä sitä tietäiskään, kun mitään faktatietoa ei ole saatavilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu