Avatessa narahtava ovi
tuoksuu metsän hiljaisuudelta,
pehmeästi rapisevalta
paperilta, siihen on hyvä kirjoittaa
peittämättömin silmin
Ajatuksenkeveitä sanoja
joita kohtisuorat ja herkät katseet puhuvat
toisilleen, kädet koskettamattakin
tuntevat: tämä kevyesti ummehtunut leiripaikkamme,
ei homeinen
Yskäisen hiljaa,
katselen seittien kuorruttamia nurkkia
ja mietin uskallanko
sytyttää tulen takkaan, miltä meistä mahtaa tuntua
aamulla, minkä muotoisina linnut laulavat
silloin?
Oletpa sinä kaunis
Hmm, aamullako ajattelisin
Yskäisen hiljaa, katselen
seittien kuorruttamia nurkkia ja mietin
uskallanko sytyttää tulen takkaan, miltä meistä mahtaa tuntua
aamulla, minkä muotoisina linnut laulavat
meille silloin -
Runo särkyy muotoiluunsa,
kaupunkiasunnossa yksin istun keväistä
lepattavaa iltaa
tuoksuu metsän hiljaisuudelta,
pehmeästi rapisevalta
paperilta, siihen on hyvä kirjoittaa
peittämättömin silmin
Ajatuksenkeveitä sanoja
joita kohtisuorat ja herkät katseet puhuvat
toisilleen, kädet koskettamattakin
tuntevat: tämä kevyesti ummehtunut leiripaikkamme,
ei homeinen
Yskäisen hiljaa,
katselen seittien kuorruttamia nurkkia
ja mietin uskallanko
sytyttää tulen takkaan, miltä meistä mahtaa tuntua
aamulla, minkä muotoisina linnut laulavat
silloin?
Oletpa sinä kaunis
Hmm, aamullako ajattelisin
Yskäisen hiljaa, katselen
seittien kuorruttamia nurkkia ja mietin
uskallanko sytyttää tulen takkaan, miltä meistä mahtaa tuntua
aamulla, minkä muotoisina linnut laulavat
meille silloin -
Runo särkyy muotoiluunsa,
kaupunkiasunnossa yksin istun keväistä
lepattavaa iltaa
Vastaukset 2
Vanhimmat
sulle äitiparta *lämmin hali*
kaunista luettavaa ja vei mukaansa metsään,
sielu ihmeellinen lentää voi minne vain,
kuinka sitä itsekkin aina kirmaisee metsään ja luontoon, voimapaikkoja,,
jotenkin tuli semmoinne olo, että runoystävää tarvii tsempata ja hyvää illan jatkoo toivottaa
tirpu vain**
juu juu, vai sillä viisii... Mutta kaunis kiitos, tirpunen.
Tuosta runosta. Alkuosa syntyi hups parissa minuutissa, ja totta, jonkinlaista metsän tuntumaa siinä koin vaikka onkin kuvitelmaa, ehkä siis ei kuvitelmaa ihan kokonaan kun metsämökkien hiljaisuutta, oksaisia risahduksia ja pehmeää rahinaa joskus koettu yksin ja toisenkin kanssa, niin ehkä omista muistijäljistäni jotain sekoittui, lomittui tuohon runokuvaelmaan.
Aloin sitten tätä kappaletta mielessäni muotoilla:
Yskäisen hiljaa,
katselen seittien kuorruttamia nurkkia
ja mietin uskallanko
sytyttää tulen takkaan, miltä meistä mahtaa tuntua
aamulla, minkä muotoisina linnut laulavat
silloin?
Jotenkin hoksasin kas, muotoilun voi kutoa osaksi kuvitelmaa, niin muodostui sitten tuollainen.
hyvää yötä, tirpu.