Naistentanssit kirkossa

afkari

No niin, nyt on sitten koettu nekin, nimittäin afrikkalaiset ristiäiset, sillä kolleegat kutsuivat. Minä heiltä kyselin, että mitä on tapana viedä kastettavalle lahjaksi ja he kertoivat viinipullon olevan ihan hyvä lahja. Minä sitä vähän ihmettelin, että ristiäiset ja viinipullo, mutta ajattelin eitten, että “if you are in Rome, do as the Romans do” eli mitenkäs se suomeksi meni, “maassa maan tavalla” tai jotain sinne päin. Minä vein kuitenkin sekä pullon punkkua että valkkaria, koska valkoisena miehenä en kehdannut ihan tyhjin käsin mennä.

Ristiäiset pidettiin kirkossa ja väkeä oli kovasti ja pappejakin useita. Minä kolleegoilta ehdin jo kysellä, että koskahan se kastettava tuodaan kun en ihmisten joukossa nähnyt ketään ihan vauva-iässä olevaa, mutta kolleegat kertoivat että kastettava on jo saapunut ja minä olin myös jo tietämättäni kätellyt häntä. Kastettava oli nimittäin noin kolmekymppinen nainen, joka oli kääntynyt ristinuskoon jostakin viidakon pakanauskonnoista.

Varsinaisesta kasteseremoniasta minä en ymmärtänyt muuta kuin, että Jeesuksesta siinä puhuttiin ja veten kanssa läträttiin. Sitten alettiin syömään ja juomaan, mutta oltiin edelleenkin kirkossa. Ruokaa ja juomaa oli kovasti ja se oli hyvää eikä maailmaa uhkaavasta ruokapulasta ollut tietoakaa.

Syöminkien ja juominkien jälkeen pistettiin musiikit soimaan ja vaikka edelleenkin oltiin kirkossa, niin se ei ollut mitään perinteistä kirkkomusiikkia, vaan oikeata nyky discoa ja rokkia. Sitten alettiin tanssimaan vaikka oltiin edelleenkin kirkossa, mutta siinä alttarin ja penkkien välissä oli hyvä tila jorailla.

Niin, ja ne tosiaankin taisi olla naistentanssit, sillä minuakin haettiin ja monta kertaa. Minä keksin ruveta opettamaan heille suomalaisia tansseja ja he innostuivat kovasti ja nyt viidakossa tanssitaankin pelkästään jenkkaa ja polkkaa sekä muuta vastaavaa, niin, että tanner tömisee.

Tällainen kulttuuripitoinen pikku tarina tällä kertaa. Kuinkas teillä, oletteko koskaan joutuneet erikoisiin tilanteisiin?

6

481

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • --Utelias--

      kuten mainitsit. Kerroit, että tilaisuudessa oli pappejakin useita, niin osallistuivatko hekin niihin tansseihin?

      • mira-ley

        Hei,

        Minulla on erikoinen kokemus, tosin ei mikään mullistava sinänsä- Olimme sisarteni kanssa Rhodoksella kreikkalaisessa illanvietossa tässä taannoin. Paikalliset alkoivat sitten esittämään omaa tanssiesitystään, oli 1 mies ja 2 naista...rytmikästä liikehdintää ja ihan mukavan näköisiä esiintyjiä. Siinä rauhassa sitten katseltiin siskoni kanssa pöydän päässä esiintymisalueen reunalla - kuinkas ollakaan tämä urospuolinen tulikin yht`äkkiä hakemaan siskoni ja minut kainaloihinsa ja sitten se pyöritys alkoi - - että vauhtia piisas.. mutta ihan hauska muisto matkaltamme. Toinen hauska tapaus oli v. 05 Mallorcalla. Olimme mieheni kanssa kävelyllä katedraalin puistossa ja ohitimme erästä patsasta, yht´äkkiä se sanoikin meille "hello" - olin vähän säikähtynyt mut ihan jännä erikoisuus. Puistossa oli myös muita samanlaisia "patsaita"...t:mira-ley ;))

      • afkari
        mira-ley kirjoitti:

        patsas ihan oikea patsas vai joitakin pantomiimikkoja tai mitä harlekiineja ne ovat, jotka voivat olla liikkumattomina pitkiä aikoja?

        Minä muistan kerran kun jossakin lentokentällä odoteltiin kaverin kanssa jatkolentoja ja istuttiin jossain ravintolassa aikaa kuluttaen. Siinä vieressä oli näyteikkunalla pari urospuolista mallinukkea. Oltiin siinä jo istuttu parisen tuntia kun alkoi tuntua, että niissä oli jotakin outoa ihan kuin olisivat olleet eläviä. Oikein tarkkaan kun ruvettiin seuraamaan niitä, niin kyllähän he silmiään aina välillä räpsäyttelivät. Jonkin ajan kuluttua lähtivät sitten kävelemään pois, ilmeisesti kahville. Täytyy todeta, että kyllä toikin on tosi rankka jobi olla liikkumatta tuntitolkulla. Ei minusta olisi siihen hommaan.

      • afkari

        nuoremmat tanssivat, mutta vanhemmat eivät tanssineet.

      • mira-ley
        afkari kirjoitti:

        patsas ihan oikea patsas vai joitakin pantomiimikkoja tai mitä harlekiineja ne ovat, jotka voivat olla liikkumattomina pitkiä aikoja?

        Minä muistan kerran kun jossakin lentokentällä odoteltiin kaverin kanssa jatkolentoja ja istuttiin jossain ravintolassa aikaa kuluttaen. Siinä vieressä oli näyteikkunalla pari urospuolista mallinukkea. Oltiin siinä jo istuttu parisen tuntia kun alkoi tuntua, että niissä oli jotakin outoa ihan kuin olisivat olleet eläviä. Oikein tarkkaan kun ruvettiin seuraamaan niitä, niin kyllähän he silmiään aina välillä räpsäyttelivät. Jonkin ajan kuluttua lähtivät sitten kävelemään pois, ilmeisesti kahville. Täytyy todeta, että kyllä toikin on tosi rankka jobi olla liikkumatta tuntitolkulla. Ei minusta olisi siihen hommaan.

        Huomenta taas,

        Niin se patsas oli mielestäni aivan patsaan näköinen, oli tosin vähän erikoisessa paikassa, nimittäin rappujen yläpäässä. Ei sitä yllättäin tullut ajatelleeksi paikkaa, kun muutenkin oli kaikki uutta ja hienoa. Se patsas oli aivan kultavärillä maalattu kokonansa. Seisoi siinä liikkumatta- kunnes me olimme kohdalla ja vähän sitä katselleet...sanoin vielä sille (miehelle) vastaukseksi englanniksi, että hieno idea tai jotain ja hän oli kohtelias ja sanoi minuakin hienoksi...t:mira-ley;))

    • mamma mia

      Mutta, siitä tavasta iloita uskosta, näille ihmisille olen ehkä jopa hiukan kateellinen :) !!!!

      Heitäs volttia täällä kirkossa, niin johan olet iltasanomien otsikoissa!!

      Meillä ollaan kirkossa hiljaa, yskiminen ja vatsinkin lasten kitinä tms. herättää paheksuvia katseita ;/

      Oma esikoiseni kastettiin pääsiäisaikaan luterilaisperhekirkossa, seurakunnan kauniista pyynnöstä, johon suostuimme. Toimitus oli kaunis ja pitkä. Kirkko oli täynnä perheitä, joille kaste
      toimitus oli ehkä yllätys, varsinkin lapsille.

      Lapsikuoron väliajalla eräs pieni kuorolainen tuli
      silittämään kummin sylissä nukkuvan vauvan päätä ja sanoi : se on nyt melkein kuin Jeesus !

      Vauva oli kyllä tyttö, mutta tuota kommenttia muistelen aina hymyillen :)

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      47
      3143
    2. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      34
      2855
    3. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2751
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      39
      2476
    5. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      51
      1945
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      15
      1589
    7. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1483
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      106
      1297
    9. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      180
      1231
    10. En vain unohda

      Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.
      Ikävä
      73
      1070
    Aihe