Mikähän lienee niin vaikeaa ymmärtää ihmisille, että jos henkilö on kiinnostunut buddhalaisuudesta tai on buddhalainen, ei siinä mitkään jeesustelut todennäköisemmin kiinnosta. Suurin osa buddhalaisista koulukunnista ei ole "pelastuskultteja", jossa ihminen täytyy pelastaa joltakin, mitä ei tässä ja nyt ole olemassa. Tavoitteena on ehken useammin sisäinen rauha, ei hurmos.
Käännyttäjät buddhalaisten kimpussa
18
1732
Vastaukset
- tajunnan kapasiteettia..
...tajunnan tuntemus on aivojen "mekanismia".
Nykyihmisen ymmärrys on laadultaan täysin kyseenalainen.
Jopa aivotutkijoiden joukossa.
Meditaatio=tajunnan hyödyntämistä.
Tajuutsä?"-mä en nyt oikeen tajuu".
Opettele ajattelemaan.
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=tajunta&meta= - Brian of Nazareth
Yhä kaoottisemmaksi ja epävarmemmaksi muuttuva maailmantilanne, talouskriisit, väestöräjähdys, ympäristötuhot ja muu yleinen 2000-luvun meininki tulee johtamaan siihen, ettei buddhalaisuuden kaltainen oppi, vaikkakin oivallinen, kykene enää tyydyttämään ihmisten tarpeita ja rauhoittamaan heidän syvenevää henkistä hätäänsä.
- Älä naurata
Sivistysmaissa kaikki uskonnot ovat kärsimässä inflaatiota kun ihmiset tajuat että eivät mitkään henkiolennot pystykkään auttamaan. Buddhalaisuus muuten ei edes perustu mihinkään pelastumiseen, vaan olemiseen.
- ...varmaan tarkoitti...
Älä naurata kirjoitti:
Sivistysmaissa kaikki uskonnot ovat kärsimässä inflaatiota kun ihmiset tajuat että eivät mitkään henkiolennot pystykkään auttamaan. Buddhalaisuus muuten ei edes perustu mihinkään pelastumiseen, vaan olemiseen.
...että ihmiset eivät ymmärrä sellaisten uskontojen kuin buddhalaisuus riittävän, vaan haluavat hurmahenkisyyttä ja pelastusta. Tosiasiassa buddhalaisuus olisi heille parempi vaihtoehto kuin vaikka Raamattu. Näin ajattelen ainakin itse.
- zbu
...varmaan tarkoitti... kirjoitti:
...että ihmiset eivät ymmärrä sellaisten uskontojen kuin buddhalaisuus riittävän, vaan haluavat hurmahenkisyyttä ja pelastusta. Tosiasiassa buddhalaisuus olisi heille parempi vaihtoehto kuin vaikka Raamattu. Näin ajattelen ainakin itse.
Mukavaa, kun joku näkee joitain asioita samalla tavalla kuin minäharhani.
- bBb
...varmaan tarkoitti... kirjoitti:
...että ihmiset eivät ymmärrä sellaisten uskontojen kuin buddhalaisuus riittävän, vaan haluavat hurmahenkisyyttä ja pelastusta. Tosiasiassa buddhalaisuus olisi heille parempi vaihtoehto kuin vaikka Raamattu. Näin ajattelen ainakin itse.
Heittää kaikki jonkun ulkopuolisen tahon vastuulle. Minästä luopuminen on vaikeaa ja sen myöntäminen, että oikeesti ei ole mitään ja kaikki onkin tässä.
- Klamm
Uppoavasta laivasta voi yrittää pelastua, mutta kun pelastusvenekin alkaa vuotaa, on toivo pelastuksesta varsin hatara. Tällöin kannattaa keskittyä alistumiseen. Sitä tarjoaa islam. Sama se, vaikka kaikki menisi päin mäntyä. Sehän on joka tapauksessa Allahin tahto, eikä Allahin tahtoa sovi kyseenalaistaa...
- masurkka kolmelle
Mutta eikö buddhalaisuudessa hyveiden harjoittamiseen (eightfold path) kuulu myös myötätunnon (compassion) harjoittaminen KAIKKEA muuta luomakuntaa kohtaan? ;)
Lisäksi kysymys: eikö mielentyyneyden harjoittaminen luostarin rauhassa perustuu vain egoistisille toiveille itseydestä! Missä voisi mielenrauhaa harjoittaa paremmin kuin poleemisten ja rauhattomien ihmisten seurassa? En usko, että Valaistunutkaan tarkoitti eritäytymistä ihmisistä... ;)- Sepetao
tavoite on oppia kokemaan maailma toisin, lyhyesti ilmaistuna valaistua. Tavoite ei ole harjoittaa myötätuntoa kaikkia tuntevia olentoja kohtaan eikä muuta tehdäkään. Se on vain yksi osa kahdeksanosaisella polulla.
Minusta buddhalaisuus on tajunnut sen tärkeän lähtökohdan: et voi muuttaa toisia, se jonka voit muuttaa on sinä itse, harhasi sitä mitä olet.
- puusilimä
jeesustelijoiden mielenvikaisuuden piirteisiin kuuluu vängätä asiasta kuin asiasta että jesse sitä ja tätä.. itse olen ateisti(kai?) ja buddhalaisuus kuulostaa mielestäni moninverroin järkevämmältä ja perustellummalta 'opilta' kuin nämä jumala/3 = 3 jumalaa -2 jumalaa = 1 jumala tapetaan 1 jotta ei kuoltais paitsi jos pilkkaat ph:ta - perkele joka ei voi pelastua tapa kaikki vääräuskoiset 100 esinahkaa juokaa verta jne.
- Tar ja
Jos nyt ei yhtään kiinnosta lukea tästä asiasta, niin ei kannata lukea seuraavaa. En halua missään tapauksessa olla minkään sortin jeesustelija enkä tyrkyttäjä. Mutta jos kiinnostaa, niin ...
... se pelastaminen tarkoittaa sitä, että anteeksiantamuksen ja Jumalan Hengen avulla muuttuu pyhemmäksi ihmiseksi, joka ei tuota enää itselle ja muille niin paljon kärsimystä kuin ennen. Lopulta se johtaa siihen, että pääsee kuoleman jälkeen pyhien joukkoon, jossa pahat, jotka ovat ilman Jumalan Henkeä, eivät ole aiheuttamassa kärsimystä.
Jos maailmassa onkin paljon kärsimystä, pitääkö sen takia elämänjanoa pyrkiä sammuttamaan, luopua
toivosta ja pyrkiä minän katoamiseen? Eikö kannattaisi ennemmin vähentää kärsimystä harjoittamalla pyhää elämää niin paljon kuin kestää olla monesti pahojen ihmisten keskuudessa?
Ja kannattaisi myös ottaa vakavasti vanhojen
kirjoitusten käsitykset Jumalan toiminnasta historiassa.
Juuri pyhyys vaikuttaa sisäistä rauhaa mellakankin keskellä, vaikka näennäisesti helpompaa se tietysti on yksinäisyydessä, missä ei ole niin paljon haasteita ja vastuksia.
Tietysti saa ajatella jos haluaa niin, että olemassaolo persoonana on oikeastaan virhe ja että olisi parempi, jos ei ollenkaan olisi persoonana olemassa. Se vain tuntuu vähän kummalta.
Ei ns. Kolminaisuus ole mikään kumma asia.
Sekä Vanha että Uusi testamentti puhuvat Ihmisen Pojasta. Kuka muu kuin sellainen, joka ei koskaan ole rikkonut Jumalan vaikutusta, voisi olla virheetön uhri, joka palauttaa oikeudenmukaisuuden todellisuuden kokonaisuuteen?
Miten syntinen ihminen voisikaan sulautua Jumaluuteen ilman tuota lunastavaa Jumalan Poikaa? Jos hän sitä yrittää, kenties juuri ainoastaan kadottamalla persoonansa ja itsensä, hajoamalla tyhjiin? Vai joutumalla sinne, mihin kristityt uskovat syntisten ja ilman Messiaan Henkeä olevien joutuvan, eli helvettiin? Jumalan
pyhyys ei siedä pahan ihmisen kosketusta, luulen ma.- Jookos?
Sovitaanko että täällä puhutaan buddhalaisuudesta.
Ensiksi voisit perehtyä paremmin buddhalaisuuteen ettet omista ennakkoluuloistasi kirjoittaisi virheellisiä asioita. Toiseksi tämän kirjoituspalstan lukijoita ei kiinnosta lukea kristinuskosta, sitä varten on omat palstat. Kirjoita sinne! - Sepetao
hinku tarjota omaa uskomusjärjestelmäänsä johtunee siitä, että vähänkin järkevämpi ihminen tajuaa sen järjettömyyden. Kristinuskon opinkappaleet törmäävät nykytietoon joka nurkassa, 2000 v vanha paimentolaisusko osoittautuu järjenvastaiseksi, ja pelonsekainen "olenko väärässä"-tunne koetetaan peittää saamalla lisää joukkoja samaan harhaan uskomaan.
Jos minä olenkin väärässä, emme me miljoonat voi olla väärässä. Miksi ei? - pe38
ei varmaan sitten pety kun ei sitä jumalaa tulekaan vastaan.. Tulee kuitenkin toivottavasti hyvä jälleensyntymä.
- melko pysyvää
"se pelastaminen tarkoittaa sitä, että anteeksiantamuksen ja Jumalan Hengen avulla muuttuu pyhemmäksi ihmiseksi, joka ei tuota enää itselle ja muille niin paljon kärsimystä kuin ennen. Lopulta se johtaa siihen, että pääsee kuoleman jälkeen pyhien joukkoon, jossa pahat, jotka ovat ilman Jumalan Henkeä, eivät ole aiheuttamassa kärsimystä."
Käsitän saman aihealueen tällä tavalla:
Muuttuminen tarkoittaa sitä, että muuttuu ihmisenä, joka on yhä enemmän ja enemmän hyödyksi toisille ihmisille. Elämä tarkoittaa sitä elämää mikä on kaikessa. Se on täysin persoonaton, niin kuin elämä on. Se johtaa siihen, että pääsee jälleensyntymään uudelleen ja muuttumaan lisää. - pari ajatusta
melko pysyvää kirjoitti:
"se pelastaminen tarkoittaa sitä, että anteeksiantamuksen ja Jumalan Hengen avulla muuttuu pyhemmäksi ihmiseksi, joka ei tuota enää itselle ja muille niin paljon kärsimystä kuin ennen. Lopulta se johtaa siihen, että pääsee kuoleman jälkeen pyhien joukkoon, jossa pahat, jotka ovat ilman Jumalan Henkeä, eivät ole aiheuttamassa kärsimystä."
Käsitän saman aihealueen tällä tavalla:
Muuttuminen tarkoittaa sitä, että muuttuu ihmisenä, joka on yhä enemmän ja enemmän hyödyksi toisille ihmisille. Elämä tarkoittaa sitä elämää mikä on kaikessa. Se on täysin persoonaton, niin kuin elämä on. Se johtaa siihen, että pääsee jälleensyntymään uudelleen ja muuttumaan lisää.Jälleensyntyä voi siis taivaallisiin olotiloihin tai maallisiin. Kaikissa jälleentymätiloissa voi muuttua, ja se onkin koko jutun juoni. Voi "ratsastaa muutoksen aalloilla", niin kuin jotkut viisaat sanovat, niin silloin ei takerru muutokseen. Silloin on ilmeisesti samantekevää "missä" sitä on.
- aatos
pari ajatusta kirjoitti:
Jälleensyntyä voi siis taivaallisiin olotiloihin tai maallisiin. Kaikissa jälleentymätiloissa voi muuttua, ja se onkin koko jutun juoni. Voi "ratsastaa muutoksen aalloilla", niin kuin jotkut viisaat sanovat, niin silloin ei takerru muutokseen. Silloin on ilmeisesti samantekevää "missä" sitä on.
mutta mikä on se mikä syntyy?
- paatos
aatos kirjoitti:
mutta mikä on se mikä syntyy?
Siinäpä kysymys. Tämä on mielenkiintoinen tutkimusaihe.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1392754- 2312117
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1891888- 521886
Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva261690Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta
Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.1421515Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä761417- 1221158
Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?
😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo3101005Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli65875