Netti riippuvuus

randomheebo

En nykyään tee oikein muuta kuin istun koneella. Minulla ei ole harrastuksia ja koulu on mennyt vuosien varrella aina vain huonompaan suuntaan. Olen yrittänyt MONESTI ottaa itseäni niskasta kiinni, mutta ei. Se ei kestä kuin korkeintaan viikon ja taas kaikki menee niin kuin olen tottunut.

Päiväni on yleensä tällainen: menen kouluun (myöhässä), tulen koulusta, otan jonkun hedelmän tms. mukaan huoneeseeni ja avaan koneen. Tässä sitten istun tunti tolkulla ja illalla käyn katsomassa jonkun TV-ohjelman, jonka jälkeen jatkan dataustani. Myöhään illalla tai sitten yöllä, alakerrassa käyn syömässä jotakin. Sen jälkeen menen nukkumaan ja alkaa uusi päivä.

Minulla on kyllä pari "oikeaa" ystävää, joita tapaan irl. Mutta korkeintaan kerran viikossa jos silloinkaan. En vaan jaksa olla kenenkään kanssa, silloinkin se joku kysyy minulta ja minä jahkailen puhelimessa.

Läksyjä en ole tehnyt kotona kahteen vuoteen. Usein vain jätän tekemättä tai kopion välitunnilla kaverilta vihkoon. Huoneeni on aina sekainen enkä tee mitään kotitöitä. Ei ihme että minulle valitetaan että olen harvinaisen laiska lapsi. En oikeasti tee paljon mitään kuin tätä; istun koneella turhanpanttina.

Välillä olen kyllä innoissani kun lähdemme vaikka kaupoille (en näkyvästi), sillä silloin saan jotain muuta mukavaa tekemistä.

Huomaan käyttäytymisessäni oikeasti miljoona epäkohtaa, mutta millä ihmeen keinolla saan kaiken korjattua??

Se ei oikeasti onnistu niin että "älä avaa konetta ja keksi itsellesi harrastuksia" ei, ei onnistu. olen kyllä yrittänyt. tuntuu niin naurettavalta, mutta tiedän että tämä vaikuttaa jatko-opintoihini ym. jos en nyt saa tehtyä tälle jonkinnäköistä muutosta.

2

538

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • e.v.e.e

      on ihan samanlainen tilanne kuin sulla. Nettiriippuvuutta ollu lähimmälti 4-5 vuotta. Koulusta on tullut nyt viimeaikoina aika paljon noita poissaoloja, kun ei vaan ole halunnut mennä. Juu ei onnistu minullakaan se että pitäisi joku harrastus hankkia jne. Mutta ittellä on tässä nyt viimeaikoina tullu sellasta ahdistusta, että ei halua lähteä kotoa ulos, koska tulee sellanen ahdistava olo. Yleensä jos joku ohikulkijakin kävelee ohi niin rupee ahdistaan hengessä. Eli tuon takia juuri niitä poissaoloja koulustakin on tullut. Sanon aina vaan itelleni, että "kyllä mä huomenna meen", mutta sitten seuraavanakin päivänä sitä sanoo samaa jne.

      Mutta itse ainakin tässä päätin, että kuhan tän ysiluokan saa pois alta ja kesäloma alkaa niin se koneella oleminen saa vähentyä roimasti. Aion etsiä töitä ja yrittää viettää aikaa kavereiden kanssa ja kaikenlaista muuta kivaa. :)

      Kannattaa oikeasti yrittää vähentää sitä koneella olemista. Vaikka hyvähän tässä sanoa kun itsekin sitä koneella viettää liikaa aikaa. :D Ootko ajatellut, että menisit jollekin psykologille tai vastaavalle puhumaan asiasta?

    • miksu1111

      Itselläni on ollut vähän samanlaisia ongelmia. Tai siis olen koneella paljon päivässä, mutta koulussa kuitenkin menee todella hyvin ja on sosiaalisia suhteita yms. paljon.

      Sinun tapauksessa suosittelisin oikeasti vaikkapa tietokoneen purkamista tai jonkun johdon irrottamista siitä ja sen viemistä vaikeaan paikkaan lukkojen taakse. Tällöin muistat aina jos meinaat käynnistää konetta, että olet lakossa tai et käytä konetta niin paljoa. Jos mahdollista niin käytä vaikka kirjaston konetta jos meinaat jäädä aina jumiin omalle koneelle.
      Toiseksi kannattaa hakea vaikka harrastus ja aloittaa läksyjen luku joka päivä aina samaan aikaan. Aloitat vaikka joka päivä kello 4 tai 6. Laitat kännykkään muistutuksen niin että muista. Vähitellen siitä tulee sitten tapa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5140
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      124
      1643
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1479
    4. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      50
      1406
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1205
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1110
    7. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1037
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      999
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      827
    10. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      16
      827
    Aihe