Palstalla näyttää olevan paljon viestejä siitä miten äiti hankaloittaa lasten tapaamista, oma asiani on aivan päinvastainen.
Haluaisinkin nyt kuulla varsinkin miesten kommentteja siitä mikä saa "normaalin" isän jättämään lapsensa. Normaalilla tarkoitan töissä käyvää, ei-alkoholiongelmaista tai mieleltään järkkynyttä isää.
Olen vuosia sitten tapahtuneen eromme jälkeen kaikin keinoin yrittänyt pysyä hyvissä, asiallisissa, väleissä entisen mieheni kanssa, ei ole ollut syytä riidellä. Viimeisten kahden vuoden aikana hän on yhteishuoltajuudesta ja tapaamissopimuksista huolimatta jättänyt lapsen (11 v) tapaamisen lähes kokonaan. ( 3 kertaa tänä vuonna, ei lainkaan soittoja tai muuta yhteydenpitoa). Asiasta kysyttäessa hän väittää rakastavansa lasta mutta "kun se tapaaminen ei vaan käy".Kummallista rakkauttta.
Niin, auttakaapa hyvät miehet minua ymmärtämään mistä tämmöinen toiminta saa motiivinsa.
Ja kyllä, hänen elämässään on samaiset kaksi vuotta ollut uusi nainen mutta onkohan asiallista syyttää häntä aikuisen miehen ratkaisuista...ihmettelen vaan.
Haluaisinkin nyt kuulla varsinkin miesten kommentteja siitä mikä saa "normaalin" isän jättämään lapsensa. Normaalilla tarkoitan töissä käyvää, ei-alkoholiongelmaista tai mieleltään järkkynyttä isää.
Olen vuosia sitten tapahtuneen eromme jälkeen kaikin keinoin yrittänyt pysyä hyvissä, asiallisissa, väleissä entisen mieheni kanssa, ei ole ollut syytä riidellä. Viimeisten kahden vuoden aikana hän on yhteishuoltajuudesta ja tapaamissopimuksista huolimatta jättänyt lapsen (11 v) tapaamisen lähes kokonaan. ( 3 kertaa tänä vuonna, ei lainkaan soittoja tai muuta yhteydenpitoa). Asiasta kysyttäessa hän väittää rakastavansa lasta mutta "kun se tapaaminen ei vaan käy".Kummallista rakkauttta.
Niin, auttakaapa hyvät miehet minua ymmärtämään mistä tämmöinen toiminta saa motiivinsa.
Ja kyllä, hänen elämässään on samaiset kaksi vuotta ollut uusi nainen mutta onkohan asiallista syyttää häntä aikuisen miehen ratkaisuista...ihmettelen vaan.
Vastaukset 43
Vanhimmat
meillä ihan samanlainen tausta kuin sulla. Tiedän että mies kaipaa lastaan ja onkin kertonut,(ja olen huomannut) että tämä uusi onni on mustasukkainen lapsesta ja lapsen saamasta huomiosta ettei tapaamiset enää onnistu. Ex-miehellä paha olo, kun haluaisi tavata lastaan, kun olen yrittänyt miehelle puhua järkeä, niin uusi onni on ymmärtänyt asian että haluan miehen takaisin, mikä ei todellakaan ole totta! haluaisin vain että isä voisi ollaisä lapsilleen.
Jotain tällaista minäkin oikeasti epäilen mutta kun sitä haluaisi uskoa että aikuinen mies ei piiloutuisi naisen helmoihin vaan uskaltaisi tehdä niinkuin haluaa.Siksi kyselenkin täällä mikä voisi olla vaikutin siihen ettei hän oikeasti haluakaan tavata lastaan vaan haluaakin lapsen elämästään pois....
Tarkennuksena vielä se että avioliiton aikana lapsi oli hänelle kaikki kaikessa ja vielä eronkin jälkeen kunnes...
nynny ukko, jos jättää lapsensa uuden naisen vuoksi. Näitä juttuja on uusperhepalsta täynnä, eikä oikein aina tiedä, ketä siellä uskoa...
niin tuttua, että... mutta parempi olla pahoittamatta lisää omaa tai lasten mieltä miettimällä miksi niin?!
että teet tapaamisen helpoksi.
Tarkoitan, että mikäli isä on jostain syystä väsynyt niin helpota omalta osaltasi tapaamista.
Menet lapsen kanssa isän oven taakse, käyt kahvilla keskustelette kasvatus/koulun käynti asioista (ja kas lapsi jää huomaamatta isän luokse viikonlopuksi.).
Olen yrittänyt tehdä asian käytännössä helpoksi monin tavoin.. Ehdottamasi tapa ei tule kysymykseen koska heille ei voi mennä kuin ennalta sovitusti ja ikinä ei sovi.
Hah hah ! Kuori samalla miehen perunat ja solmi miehen kengannauhat, kuori hanelle valmiiksi hedelmia ja pesase matto jos se on likainen.
Joo ! Haloo pahvi ! Eikohan aikuinen mies itse osaa hakea lapsen, ja yleensa miehilla on auto. Voi hellanlettas.
Minun lapseni isä tapasi tosiaan myöskin lasta muutaman kerran vuodessa. Yleensä soitti kesken tapaamisen, että tuu hakemaan pois. Tai lupaili pojalle puhelimessa, että vkonloppuna tuut sitten iskälle ja pari tuntia ennen soittaa MINULLE, että kerro pojalle, että ei sovikkaan...
5 vuotta minä jaksoin tukea tätä "isyyttä". Vein lasta satojen kilometrien päähän tapaamaan isäänsä jne. Nyt lapsella on sen verran ikää, että ei auta enää valehtelut. Ymmärtää jo, että joku muu asia on isälle tärkeämpää kuin hän =(. En kestänyt katsella pettynyttä lasta. Käskin ukon painua helvettiin lupauksineen. En halunnut, että lapseeni sattuu enemmän.
Nyt on menty kohta puolisen vuotta ilman "isiä". Ei puheluja ei mitään. Välillä poika kysyy isästään, mutta olen selittänyt, että eikös se ole parempi, että isi ei enää satuta häntä...
Tiedän, että tästäkin joku vetää herneet nenään, että olen vienyt lapseltani isän. Minä tein kaikkeni tukeakseni heidän suhdettaan. Mutta mies vaan antoi tyhjiä lupauksia ja jätti jälkipyykin minun hoidettavaksani. Isä ei ollut koskaan paikalla, kun poika itki petettyjä lupauksia. Minulle riitti. Poika on ollut huomattavasti onnellisempi tämän jälkeen. Ongelmat koulussa ovat loppuneet jne. Toista kun ei voi pakottaa isäksi.
syyttää. Olet tehnyt tarpeeksi ja enemmänkin. Ei ketään voi pakottaa olemaan vanhempi.
onko niin, että toiset vaan on sellaisia, että voivat tehdä niin, että "unohtaa" lapsensa, kun uusi onni astuu elämään. Voi olla myös niin, että lasten kautta entinen perhe on liian lähellä, eli ero on silti ollut kipeä paikka. Jos haluaa olla lasten kanssa säännöllisesti, joutuu pakosti olemaan tekemisissä jollain lailla myös ex:n kanssa, ja kun siinä on uusi rakkaus jne. Eli, ei osata elää niin, että kaikki nämä ihmiset tulevaisuudessa kuuluvat siihen elämään.....
Minä en ainakaan lähtisi perhettä perustamaan sellaisen miehen kanssa joka "unohtaa" aiemmat lapsensa. En voisi sellaista ihmistä arvostaa saati rakastaa.
Ette vaan yritä tyrkyttää itseäsi miehen elämään? Tuli sellainen vaikutelma. Lapsi on jo sen ikäinen, että hän voi itsekin sumplia menojaan. turhaan enää siinä välissä koitat "hannata".
Mistäköhän kummasta moisen käsityksen sait?
Ensinnäkin se olen minä joka halusin erota ja missään nimessä en ole sitä asiaa katunut.
Alkuvaiheessa oli hyvinkin päinvastoin, sittemmin senkin osalta ok.
Kysymyksenihän kuului miksei isä halua tavata lastaan. Alunperin tehtiin tapaamissopimus kirjallisena yhdessä sos.ihmisen kanssa. Minusta se oli erittäin hyvä siksikin että sitä noudattamalla ei olisi tarvinnut lainkaan keskustella joka tapaamisesta erikseen.
Tämä ei käynyt vaan alkoi jatkuva sumpliminen.
En mene tähän nyt sen enempäää, odottaisin vaan komentteja niiltä isiltä joilla on sama tilanne. On lapsia joiden kanssa ei haluta olla tekemisissä - miksi?
Mitä tulee 11-vuotiaan lapsen omaan "menojen sumplimiseen" - meillä ei moinen tule kysymykseen. Minä olen lapsesta vastuussa, ei hän nyt toki voi omin päin asioita tehdä. Ehdottaa toki ja sitten katsotaan yhdessä. Isän suhteen hän ei ole ollut aloitteellinen ja mielestäni se ei ole ihme näissä oloissa. Mielestäni isä on vastuussa siiitä että on jättänyt tapaamiset hoitamatta.
uusi nainen otti ja vei. Sitä ennen oli lähes päivittäin lasten kanssa. Kun uusi nainen tuli kuviohin mies jätti meidät kuin nalli kalliolle. Ei enää olleet lapset tärkeät vaan omat ongelmat kasattiin meille ja kiukkusi kuin pieni lapsi eikä vastaillut enää puheluihin eikä nytkään tarvitse lapsia elämäänsä.
Kun kolmas tulee ja rikkoo, niin ei siinä enää hyväkään isä lapsiaan tarvitse. Mutta vielä tulee aika, kun mies näkee kuinka on omiaan kohdellut, mutta sanompa vaan että myöhäistä katua kun kurat on housuissa.
Isä on itse, ja vain ja ainoastaan itse, vastuussa isyydestään. Kukaan ulkopuolinen ei kykene rikkomaan kenenkään vanhemmuutta, jos henkilö itse on sitoutunut lapsiinsa.
Avaa silmäsi ja tajua, että mies sai uudesta naisestaan vain hyvän syyn luistaa vastuusta.
kolmannella oli osuus asiaan, ei muuten mies lapsiansa olisi jättänyt.
Silti se ei ole sen kolmannen vika. Kunnon mies ei hylkää lapsiaan jonkun naisen takia.
Sinut hylättiin, totta. Lapsia ei hylätty.
Sinut on hylätty, ei lapsia. Yritä päästä siitä yli, sillä lapset kärsivät sinun takiasi.
...meidän tapauksessa se olin minä joka lähdin ja tämä ns hylkääminen kyllä kohdistuu lapseen.
Eikö yksikään näin menettelevä mies lue näitä palstoja ja valaisisi tätä asiaa?!
Onko kyseessä kosto exälle joka lähti? Pakkosopeutuminen nyksän tahtoon? Vai mikä?
Muistan lukeneeni joskus sellaista tästä aiheesta, että jotkut miehet yhdistävät lapset äitiinsä. Ja että kun tunteet äitiä kohtaan viilenevät/luolevat, kiinnostus lapsiinkin lakkaa.
En ole mikään asiantuntija, joten tämän teorian todenpitävyydestä ei ole tietoa.
nähdä? Ei ole moniin vuosiiin? Heti kun nainen ilmestyi lapset jäivät, ja se välittäminen loppui kuin seinään? Ennen sitä lehmää lapset olivat tärkeitä isälle, mutta nyt ei enää. Kolmas rikkoi meidän isä/lapsi suhteen ihan täysin. Nyt mies katuu, mutta myöhäistä.
jättäisi lapsensa jonkun toisen pyynnöstä?! Haloo! Jättäisitkö sinä lapsesi, jos joku mies pyytäisi? Tuskin. Valinta on ollut täysin miehen oma ja hän siitä kantaa vastuun.
Ja nyt kun isä on huomannut OMAN virheensä, sinä kostonhimoisena naisena et luonnollisesti anna tavata lapsiaan? Kenenkähän vika siis loppupeleissä on, että lapset ovat ilmeisesti lopullisesti menettäneet isänsä...
Niinkuin itsekin alkuperäisessä viestissä mainitsin, on ongelma ollut yhtä kauan kuin nainen exän elämässä mutta siltikään en pidä asiallisena syyttää tuota naista asiasta vaan vastuu on isällä.
Meillä naisilla näyttää vaan olevan kumma taipumus kaikissa tilanteissa syyllistää kolmas osapuoli miehen tekemisistä. Onko niin että me naiset emme todellisuudessa luota miehiin ja miesten vastuullisuuteen?
takia lapsiani. Mutta ex miehelleni se oli helppoa, hupsis, ja uusi elämä ilman lapsia! Ei varmaan ollut oma ajatus, kyllä se sieltä naikkosilta lähti.
huomasin, miten manipuloitavissa mies on, ja säästin lapseni kurjuudelta mikä olisi heitä odottanut,j os ex miehen naikkoset olisivat päässeet lasten elämään. Isää en ole koskaan kieltänyt tapaamasta, mutta vierailla ja oudoilla ihmisillä ei ole sijaa meidän elämässä.
Mikä on eron järkyttävin seuraus mies näkökulmasta katsottuna? Isä menettää yhteisasumisen ja samalla siis arjen jakamisen lastensa kanssa. Näin he alistuvat lapsista vieraantumiseen, kun äiti omii lapset automaattisesti itselleen, vaikka olisi itse lasten kanssa jättänyt yhteisen kodin.
Isä joutuu siis yleensä ennemmin tai myöhemmin "ota tai jätä" -tilanteeseen. Seurauksena saattaa olla täydellinen selän kääntäminen entiselle perheelle. Äiti saattaa olla ainakin osittain tietoisesti provosoinut tilanteen tähän pisteeseen, vaikka syyttääkin miestä lastensa hylkäämisestä.
Miehet ei välttämättä tiedosta omaa merkitystään, arvoaan tai edes laillista oikeuttaan. Tai sitten he vaan alistuvat siihen, että äiti on lapselle isää tärkekeämpi. Hänellä kyllä saattaa olla tahtoa ja tunteita, mutta hän ei tiedosta sitä, että merkitsivät jotakin tai edes otettaisiin huomioon.
Kiinnostava vastaus. Yleisellä tasolla asiat varmasti voivat olla juuri niin että "äiti omii lapset itselleen". Meidän tapauksessa olen alusta pitäen kaikin tavoin yrittänyt olla omimatta ja kannustanut miestä isyyteen.
Silti on käynyt niinkuin on käynyt. Ehkäpä tosiaan syy on se että mies jotenkin yhdistää lapsen minuun ja kun ei saanut minua pitää, saa lapsikin mennä. Varsinkin kun uusi ihminen on jo kuviossa pönkittämässä hänen miehistä oloaan.
Tämä onkin erityisen mielenkiintoista: onko kovinkin yleistä että mies ei näe lapsen arvoa sinänsä vaan lapsi onkin vain naisen jatke?
Saati että mies näkisi oman arvonsa lapsen elämässä!
tosiaan mielenkiintoista, sillä olen samoin sitä mieltä, että useissa tällaisissa tilanteissa miehellä ei juuri ole muuta vaihtoehtoa. Ei ero ole mikään helppo juttu kenellekään, ainakaan useille. Samoin ymmärrystä on ap:lle, koska olet yrittänyt vaikuttaa siihen, että lapset ja isä tapaisivat. Joskus vaan tilannne, jossa elämä muuttuu niin täydellisesti, että koti muuttuu, lapset pois arkielämästä, on siinä jo kestämistä. Ei tietenkään puolustus toimia edell.tavalla.
Ei se sinun syytäsi ole, eikä varsinkaan lapsen syytä, mutta ei todellakaan ex-miehesi uuden naisen syykään ole.
Minulla on kaksi lasta 19 & 14 joita en näe juuri ollenkaan enää. Noin kerran kuussa nähdään, soitellaan n.kerran-pari viikossa. Aikaisemmin juteltiin lähes päivittäin ja nähtiin joka viikonloppu. Tapailin satunnaisesti naisia mutta kenelläkään ei ollut oikeasti väliä.
Nyt olen löytänyt elämäni naisen jota rakastan vielä ennemmän kuin rakastin ex-ääni aikoinaan. Ensimmäinen avioliitto kuin meni mönkään, ex-vaimo petti ja lähti, lasten kanssa. En kutenkaan ole hänelle katkera, mutta en halua olla tekemisissäänkään. Lapsiin olen pitänyt hyvää yhteyttä.
Uuden naisen myötä olen saannut uuden mahdollisuuden onneen ja perhe-elämään joten satsaan, ja tulen satsaamaan siihen 110% itsestäni. Aikoinaan annoin kaiken itsestäni ex-vaimolleni ja meidän perheen rakentamiselle, nyt haluan antaa saman uudelle naiseelleni. Hänelläkin on oikeus saada kaikkeni meidän yhteisessä elämässä. Se nyt ei välttämättä tarkoita sitä että eikö lapseni siihen peheeseen mahtuisi, mutta vähemmän aikaa se lapsilleni jättää. Vielä kun lapset sitten kiukuttelevat uudesta rakkaastani, vaikka selitän että ei ole tulevan vaimoni syytä että nähdään harvemmin, minä kannan vastuuta teostani. Tilanteesta tulee hankala, en halua hylätä lapsiani mutta tilanne käy liian raskaaksi kun he käyvät meillä. Exä, niinkuin monet muut exät "syyttävät" uutta tulevaa vaimoani, turhaan. Loppujen lopuksi hänellä ei ole paljon osuutta eikää arpaa asiaan. Minä olen päättänyt ottaa uuden suhteen vakavissani ja annan sille saman kuin aikoinaan annoin ex-vaimolleni. Työssä kuin käy, loppu aika meneekin sitten perheen ja kodin rakentamisessa. Ja lapsille kun ei kelpaa se aika mitä minulla on niille antaa, niin tässä sitten on lopputulos.
Tässä oli hyvin kuvaava vastaus ja tukee ajatusta siitä mikä on miehen suhde lapseen.
Miehelle lapsi on naisen jatke. Kun ei ole naista ei lapsella ole juurikaan arvoa. Tai no, voihan niihin jotain yhteyttä pitää jos ei asiasta ole vaivaa.
Kun kuvioon tulee uusi nainen, siihen taas satsataan ja jos hän saa lapsen, on se tietysti kallis koska se liittyy siihen rakkaaseen naiseen. Ja niin edespäin.
Miehillä ei siis ole luonnollista, omaa suhdetta lapseen eikä käsitystä isyydestään ja sen merkityksestä.
Kaiken tämään vastapainoksi on ollut hienoa tavata miehiä jotka taistelevat oikeudesta lapseensa kynsin hampain ja oikesti rakastavat lastaan kävipä lapsen äidin kanssa miten hyvänsä.
Munistaan pitäisi hirttää jokainen mulkero, jolle joku nainen on tärkeämpi kuin omat lapset!!!
Toivottavasti jonain päivänä tajuat miksi minä voin pahoin luettuani tuon. Ja voit itse loppuelämäsi pahoin tajuttuasi virheesi.
Tämä nyt vaan kuuluu sarjaan ei voi kauhalla ottaa kun on lusikalla annettu.
Tämmöiset miehet eivät ikinä ymmärrä kun se paikka aivoista ja sydämestä puuttuu.
Mitäs kysyitte jos ei vastaus mielytä.
Ja sitäpaitsi, sehän on miten asian katsoo. Kyllä silloin kelpasivat miehet kuin te itse perhettä halusitte, niitten samojen miesten kanssa jotka tänäpäivänä täällä kiroilette. Monet jopa itse ovat potkineet miehensä ulos kun on käynyt tylsäksi ja sitten ihmettelette kun me oikeasti lähdetään.
Sitten sitä samaa ei saakaan enää muille naisille antaa. Silloin on kaikki päin p:tä. En minä lapsiani hyljeksi, ja kuten sanottu, kyllä niille meidän perheessä tilaa olisi. Aikaa ei vaan samalla tavalla kuin "sinkkuna" ollessa. Kyllä nyt sen tyhmäkin ymmärtää. Eikä se tarkoita että lapset olisivat jatkeita äidilleen, ainoastaan sitä että tämä perhe tarvitsee minua nyt, niin kuin exän kanssa aikoinaan.
Lapsellista ajatella että se perhe ensimmäisen vaimon kanssa olisi se ainoa oikea, ja mikään muu ei voi olla yhtä tärkeä tai tärkeämpi.
Kuinka etäisän pitäisi elää ? Sinkkuna loppuelämänsä ? Askeettisissa oloissa ja olla elari-raha-ja lahja-automaatti ? Alistua kiristykseen, josset maksa ja naisesi on paikalla, et näe lapsia ?
En minä ainakaan ajattele niin että entisen mieheni olisi pitänyt erakoksi heittäytyä. Päinvastoin,toivoin että hän löytää hyvän tavan elää ja onnen.
Alunperäinen kysymyshän koski sitä miksi hän ei halua tavata lastaan. Se on ainoa asia josta minä (ja uskoakseni monet muutkin ex-vaimot) ovat kiinnostuneet. Mun mielestä elämän olisi hyvä olla tasapainoista ja tyydyttävää, mikä sitä kullekin on, on jokaisen oma asia.
Se mikä ei ole "jokaisen oma asia" on lapset. Kun lapset on kerran tullut tehtyä - meidänkin tapauksessa aivan yhteisellä päätöksellä - ei niistä voi erota vaikka puolisosta eroaisikin.
Jos elettäisiin niin että huolehditaan lapsista, olisi elämä muutenkin parempaa.
Kaikki vastaukset kelpaavat :)
Olen hakenutkin vastausta siihen miksi mies ei halua eron jälkeen tavata lastaan. Vastauksesi oli että uusi perhe vie sinulta panostukset ja ajan. Tämä onkin sitten se mielenkiintoinen asia: minulle lapset ovat olennainen osa elämää enkä siirrä heitä sivuun vaikka uusi mieskumppani olisikin elämässäni. Lapset eivät toki määrää miten minä elän, kenen kanssa olen koska he luottavat minuun, minä en häviä enkä jätä heitä ja teen (enimmäkseen) hyviä valintoja.
Sinun vastaukseni oli lähes ainoa joka valottaa miehen sielunelämää lasten suhteen eron jälkeen, kiitos siitä. Tutkijaluonteena en vaan helposti halua tyytyä pintaan vaan pyrin kaivatumaan asioiden äärille, siihen miksi joku asia on niinkuin on.Miksi lapsen voi eron myötä jättää?
Ei se isyys katoa vaikka uuden perheen perustaakin. Lapset on olemassa ja uuden perheen kanssa vietetty aika täytyy sovitella siihen mukaan. Mielestäni aikaa täytyisi lapsille riittää esim. vaikka kerran kuukaudessa parin yön verran. Mutta ei riitä; tiedän sen omasta kokemuksestani. Mieheni tapaa lapsia silloin tällöin, muutaman kerran vuodessa. Muun ajan vie uusi onni. Mutta jos minä uuden onnen löytäisin, niin kyllä lapset olisi siinä koko ajan ja aikaa vain meille kahdelle ei juuri olisi. Ja epäilen kyllä ettei sellaista miestä löydykään joka siihen tyytyisi. Lapselliset ihmiset voi panostaa siihen suhteeseen samalla tavalla aikaa kuin lapsettomat. Valitettavasti se on totuus!
Joo alkuperäinen kysymys oli miksi mies ei halua tavata lapsiaan. Omalla kohdallani tilanne on se, että haluan, mutta lähi hankaloittaa parhaansa mukaan ja manipuloi lapset pyytämään maksamaan sitä ja tätä. Jossen hyppää heidän pillin mukaan, tapaamiset peruuntuu. Ja joskus on niin kova ikävä, etten pala kurkussa saa soitettua.
Jos minua harmittaa oma exäni joka ei halua tavata lastaan niin tuo vasta suututtaakin kun äiti ei anna isän tavata vaan käyttää lasta pelinappulana.
En voi sanoa muuta kuin että pidä puolesi! Onhan teillä tapaamissopimus kirjallisena? Jaksamista!
Kiitos. Jaksamista tässä tarvitaankin. Lastenvalvoja on tehnyt kaksi kirjallista esitystä tapaamissopimuksesta, mutta lähi ei allekirjoita saati että tukisi tapaamisia. Otin jo asianajajan,jonka jälkeen lähi otti yhteyttä lastenvalvojaan.Virkailija on 2 kertaa vaihtunut ja asia pitkittyy. Lähillä on salainen puhelin ja sopimiset pitäisi 9-vuotiaiden hoitaa itse.