hei mihin maihin voi matkustaa ilman passia.riittääkö henkkareiksi siru kortillinen henk. todidistus
voiko ilman passia matkustaa iso-britaniaan
19
4672
Vastaukset
- - - - - -
Schengenin aluella voi matkustaa uudella henkkarilla. Eli niitä ovat osa EU-maista ja muutamat muut (esim Norja).
- Henkilötodistus ei riitä
Iso-Britannia ei ole Schengen-maa. Tarvitset passin.
- fhsh
Ei tarvitse passia, uusi henkilökortti käy.
- eikä vaan
sillä molemmat maksaa lähes saman ja on voimassa 5 vuotta mutta passilla pääsee minne vaan ja henkkarilla ei juuri mihinkään sillä passia suositellaan myös esim. Tallinnaan vaikka ei ole enää pakko olla. Siis passi taskuun ja homma sillä selvä.
- Expat
Voisitko ystävällisesti hieman perustella tuota väitettäsi, että kuka ja missä suosittelee Tallinnaan (halusit sanoa Viroon, etkö halunnutkin?) matkustettaessa passia henkilökortin sijaan?
Bullshit. Täyttä sitä itseään.
Henkilökortti on täysin käypä matkustusdokumentti koko Euroopan Unionin alueella, tänä vuonna olen matkustanut vain ko. dokumentti taskussani lukuisissa EU-maissa ml. uusimmat tulokkaat Bulgaria ja Romania ja tiedätkö mitä, "suositteluistasi" huolimatta yksikään rajavartija ei ole katsonut kieroon ja kysynyt passia.
Henkilökortti ei tietenkään korvaa passia, mutta EU:ssa matkustettaessa on lompakkoon mahtuvana paljon kätevämpi kantaa mukana. Luonnollisesti suurimmalla osalla henkilökortin haltijoista on myös passi, molempi parempi. - kokemusta on
Expat kirjoitti:
Voisitko ystävällisesti hieman perustella tuota väitettäsi, että kuka ja missä suosittelee Tallinnaan (halusit sanoa Viroon, etkö halunnutkin?) matkustettaessa passia henkilökortin sijaan?
Bullshit. Täyttä sitä itseään.
Henkilökortti on täysin käypä matkustusdokumentti koko Euroopan Unionin alueella, tänä vuonna olen matkustanut vain ko. dokumentti taskussani lukuisissa EU-maissa ml. uusimmat tulokkaat Bulgaria ja Romania ja tiedätkö mitä, "suositteluistasi" huolimatta yksikään rajavartija ei ole katsonut kieroon ja kysynyt passia.
Henkilökortti ei tietenkään korvaa passia, mutta EU:ssa matkustettaessa on lompakkoon mahtuvana paljon kätevämpi kantaa mukana. Luonnollisesti suurimmalla osalla henkilökortin haltijoista on myös passi, molempi parempi.mutta matkatoimistojen sivuilla tämä kerrotaan ja jopa tv:n uutisissa että passi on parasta olla mukana kun matkustaa esim. Viroon. Ja miksi olla eu-henkkari ja passi kun passi käy mihin maahan vain ja henkkari vain eu-alueella? Siksi siis passi kun henkkari ei toimi joka maassa.
- niin pitääkin
Expat kirjoitti:
Voisitko ystävällisesti hieman perustella tuota väitettäsi, että kuka ja missä suosittelee Tallinnaan (halusit sanoa Viroon, etkö halunnutkin?) matkustettaessa passia henkilökortin sijaan?
Bullshit. Täyttä sitä itseään.
Henkilökortti on täysin käypä matkustusdokumentti koko Euroopan Unionin alueella, tänä vuonna olen matkustanut vain ko. dokumentti taskussani lukuisissa EU-maissa ml. uusimmat tulokkaat Bulgaria ja Romania ja tiedätkö mitä, "suositteluistasi" huolimatta yksikään rajavartija ei ole katsonut kieroon ja kysynyt passia.
Henkilökortti ei tietenkään korvaa passia, mutta EU:ssa matkustettaessa on lompakkoon mahtuvana paljon kätevämpi kantaa mukana. Luonnollisesti suurimmalla osalla henkilökortin haltijoista on myös passi, molempi parempi.ettei rajalla enää katsota passia tai eu-korttia. Nyt olikin kysymys että kumpi on parempi ja minusta ehdottomasti passi ja miksi laittaa molemmat ei mene minun kaaliin?
- mutta mutta
Expat kirjoitti:
Voisitko ystävällisesti hieman perustella tuota väitettäsi, että kuka ja missä suosittelee Tallinnaan (halusit sanoa Viroon, etkö halunnutkin?) matkustettaessa passia henkilökortin sijaan?
Bullshit. Täyttä sitä itseään.
Henkilökortti on täysin käypä matkustusdokumentti koko Euroopan Unionin alueella, tänä vuonna olen matkustanut vain ko. dokumentti taskussani lukuisissa EU-maissa ml. uusimmat tulokkaat Bulgaria ja Romania ja tiedätkö mitä, "suositteluistasi" huolimatta yksikään rajavartija ei ole katsonut kieroon ja kysynyt passia.
Henkilökortti ei tietenkään korvaa passia, mutta EU:ssa matkustettaessa on lompakkoon mahtuvana paljon kätevämpi kantaa mukana. Luonnollisesti suurimmalla osalla henkilökortin haltijoista on myös passi, molempi parempi.eu-henkkari mutta ihan turha ostos kun esim. Suomessa käy kuvallinen Kela-kortti, ajokortti jne ja esim. Thaimaahan pitää olla passi ja moneen moneen muuhun.
- matkustaa
Kelpaa kaikkiin EU-maihin, myös Schengenin ulkopuolisiin, sekä muutamaan EU:n ulkopuoliseen maahan.
Lista:
http://www.poliisi.fi/poliisi/home.nsf/pages/82EA350CCCA11EC0C2256BC20045C85E?opendocument - miksi?
esimerkki miten epätietoinen olisi löytänyt vastauksen itsekkin mutta ei vaan piti tänne kirjoitella selvästä asiasta. Opetelkaa käyttää nettiä kun teillä se tuntuu olevan.
- Ei päivää!!
1. EU määrää tarvittavista matkustusdokumenteista. Kaikkiin EU-maihin pääsee EU-henkilökortilla. Myös Iso-Britanniaan.
2. Schengen määrää rajatarkastuksista. Joita siis ei ole Schengen maiden välillä.
Esimerkkejä:
a) suomalainen matkustaa Iso-Britanniaan. Matkustusdokumentiksi hänelle kelpaa EU-henkilökortti, joka tarkastetaan rajalla (EU/ei-Schengen)
b) suomalainen matkustaa Saksaan. Matkustusdokumentiksi kelpaa EU-henkilökortti, jota kukaan ei kuitenkaan halua rajalla nähdä (EU/Schengen)
c) suomalainen matkustaa Kroatiaan. Matkustusdokumentiksi hän tarvitsee passin, joka tarkastetaan rajalla (ei-EU/ei-Schengen).
!HUOM! Ajokortti ei kelpaa matkustusdokumentiksi, suomalainen voi määränpäästään riippuen tarvita:
- passin
- EU-henkilökortin
- ei matkustusdokumenttia ollenkaan
Suomen kansalainenhan voi matkustaa muihin Pohjoismaihin ilman mitään matkustusdokumenttia, mutta henkilöllisyys on pyydettäessä todistettava ja tähän tarkoitukseen kelpaa myös ajokortti.- kaikki tietävällekin...
ajokortti on todistus ajo-oikeudesta, ei henkilötodistus, vaikka sitä Suomessa käytetään yleisesti myös siihen.
- Ei päivää!!
kaikki tietävällekin... kirjoitti:
ajokortti on todistus ajo-oikeudesta, ei henkilötodistus, vaikka sitä Suomessa käytetään yleisesti myös siihen.
... että ajokortti on henkilöllisyystodistus??
Kirjoitin: "...henkilöllisyys on pyydettäessä todistettava ja tähän tarkoitukseen kelpaa myös ajokortti".
En sanonut, että ajokortti on henkilöllisyystodistus, totesin vain, että se kelpaa henkilöllisyyden todistamiseen Pohjoismaiden keskinäisen sopimuksen mukaan. - Lohenhäntä kainalossa
Ei päivää!! kirjoitti:
... että ajokortti on henkilöllisyystodistus??
Kirjoitin: "...henkilöllisyys on pyydettäessä todistettava ja tähän tarkoitukseen kelpaa myös ajokortti".
En sanonut, että ajokortti on henkilöllisyystodistus, totesin vain, että se kelpaa henkilöllisyyden todistamiseen Pohjoismaiden keskinäisen sopimuksen mukaan.Entäs Norjassa? Eihän se ole EU-maa, eikä Suomi ole vielä Natossakaan?
- mutta on
Lohenhäntä kainalossa kirjoitti:
Entäs Norjassa? Eihän se ole EU-maa, eikä Suomi ole vielä Natossakaan?
mutta se on pohjoismaa ja siellä pärjää ihan ajokortilla mutta passi on silti mukana ainakin minulla.
- ..l...
mutta on kirjoitti:
mutta se on pohjoismaa ja siellä pärjää ihan ajokortilla mutta passi on silti mukana ainakin minulla.
Voi olla asiat kuulkaas niinkin ettei saa passia, eli sitä ei myönnetä...
- TTL
Tuli tuossa mieleen, että mitenkähän Grönlanti. Tarviikohan sinne passia? Sehän kuuluun Tanskalle ja Tanskaan ei tarvitse passia. Niin tarviiko silloin sinne Grönlantiinkaan?
- ai.miksi.Savoon
Entäpä jos ruotsalainen matkustaa Savoon. Savo kuuluu Suomeen ja sinne ei tarvita passia. Niin tarviiko silloin sinne Savoonkaan?
- Longyearbyen
Aika ontuva selitys. Kokelepa matkustaa ilman passia Norjan Huippuvuorille tai vaikkapa Ranskalle kuuluvalle Guadeloupelle, joka on myös osa EU:ta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242203Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1352112Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2161835Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2601516Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341415Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5641202Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.501015Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse351952Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115949