640LC4 Käynnistysonggelma

HeikkiP

Velipoika hankki tuommoisen LC4:n, oliskohan jotain 04-05 mallinen. Ollut vissiin aika huonolla pidolla edellisessä kodissa, kun ei esimerkiksi akun piuhoja oltu viitsitty ottaa irti, ja käynyt oli kuulemma viimeksi viime heinäkuussa. Osti kyllä vähän sian säkissä, vaan ei siitä sen enempää.

Akku osoittautui tietenkin täysin kuolleeksi, ei ottanut latinkia vastaan yhtään. Hommattiin uusi, mutta eipä pirulainen halunnut vieläkään lähteä käymään.

Hajettiin hieman uutta pensaa, ja laskettiin kaasarista vanhoja pois. Aikamoista kusilientä sieltä tulikin, ei ihme ettei käynnistynyt. Tankissa oli aika paljon bensaa, ehkä olisi pitänyt laskea kaikki pihalle, muttei kuitenkaan tehty niin kun ei ollut sopivaa astiaakaan siinä.

Lopulta saatiin autosta virtaa antamalla peli käymään, ja se toimi hyvin yhden illan.

Seistyään päivän se ei nyt taaskaan halua lähteä käymään. Akku kyllä pyörittää, mutta peli ei edes lupaa, oli ryyppyä tai ei ja kaasun asento mikä tahansa. On koitettu myös polkimella, ei lupaa.

Seuraava looginen kohde mielestäni on laskea kaikki bensat tankista ja toivoa että siinä olisi ratkaisu. Mutta vähän kyllä epäilen, koska se kävi ja kukkui tuon yhden illan aivan täysin, ja jos bensa olisi täysin kelvotonta, olisi se varmaan oireillut jotenkin.

Tuota kokeilen nyt seuraavaksi, ja tsekkaan tulpat uudestaan, ne kyllä näytti olevan ok. Mutta jos jollakin on kokemusta vastaavista käynnistysvaikeuksista sekä jotain vaihtoehtoisia ideoita syystä, otetaan ilolla vastaan!

2

865

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • gssg

      gsg

      • nyt teette silleen

        otatte tankin irti, kaadatte ne vanhan pensat pois...laitatte uutta pensaa n. litra, ravistelette tankkia ja kaadatte pensat pois...vaihdatte ilman putsarin ja puhdistatte kaasarin, vaihdatte tulpan ja öljyt koneeseen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      138
      1520
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      936
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      271
      767
    5. 68
      733
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      619
    8. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      581
    9. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    10. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      60
      557
    Aihe