Eli, otsikossa selvisi ongelma.
Pentu tuli eilen taloon ja osasin odottaa, että yöllä ei nukuta, mutta nyt en voi mennä mihinkään, muualle, edes toiseen huoneeseen kun missä pentu on. Se aloittaa heti huutamaan ja ulvomaan.
Oli pakko käydä kaupassa hetki sitten, ja luulin tai kuvittelin, että huuto laantunut kun tuun takasin. Paskanmarjat, ulina ja huuto kuulu ulos ja joka paikkaan. Olin tunnin reissussa, enkä voinu kauempaa olla, kun pakastetavaraa kassissa.
Nyt sain sen pysymään petillään hiljaa (kannoin sen sinne takasin ainakin 30 kertaa).
Pitääkö olla vaan välittämättä kun se huutaa, vaikka olisin keittiössä tai vessassa??
Auttakaa, oli se niin hirmu meteli mikä ulos asti kantautui ja saatika mikä ääni naapureille menee, yölläkin. Yöllä sain sen aina pariksi tunniksi hiljaiseksi, kun laitoin takasin petilleen ja seisoskelin hetken eteisessä selin siihen ja sitten vasta menin makkariin takasin.
Kaksi viikkoa aikaa opetella olemaan yksin, kun sitten alkaa työt, ja olen 8t poissa. Mitenkä aloitan nyt opettelun? Raakastiko menen rappukäytävään vaikka lukemaan ja odotan, että huuto loppuu?? Vai lähdenkö vaan vaikka kävelemään tai johonkin, missä viettää pitempi aika, kun tuntuu, että huutaisi monta tuntia.
Ohhoh, tulipa tekstiä :)
pentu huutaa,
27
7216
Vastaukset
- smootie_17
Meillä on aina pennun kauheasta huudosta rankaistu (pennusta kiinni, tuijotettu silmiin ja sanottu tiukasti ei huudeta!). Minkä rotuinen pentusi on, sillä tämä ei sovi kaikille roduille? Toinen vaihtoehto on olla huomaamatta ollenkaan, koira saa esim. ruuankin vasta sitten kun on hiljaa. Ja kehuja päälle. Tämä sopii hieman herkemmille koirille.
Kotia voit jättää hiljaiselle radion päälle. Makuupaikalle voi myös jättää jonkun vanhan sinulta tuoksuvan piadan kun menet esim. töihin.
Et sanonut pentusi ikää mutta oletan että se on luovutusikäinen eli 8-9-viikkoinen? Pennun kanssa tulisi touhuta melko paljon että sen energia loppuu ja nukahtaa. Tätä suosittelen varsinkin iltaisin. Mielellään aamullakin. :)
Tämä vaatii hieman aikaa ja kärsivällisyyttä (myös naapureiltasi :) Tuo on melko tavallista pennun käyttäytymistä, eihän se ole ollut teillä kuin vasta kaksi päivää :) Tsemppiä sulle ja kysy lisää jos on kysyttävää :)- tämä.
Juu, kerrostalossapa hyvinkin :)
Vein jo tuonne alas lapun, että ihmiset ei ihmettele, vaan laitoin siihen miten asia on.
Pentu on 8vkoa vanha ja siinä on snautseria ja afgaania. Rankaiseminen ei tunnu auttavan tuohon huutoon :( Vaan yltyy ja yltyy.
Ei vaan oo herkkuu istuu rappukäytävässä montaa tuntia ja kuunnella huutoa :) Tai niin, voishan sitä mennä kuuntelemaan uloskin asti :) Se autto tällä hetkellä, että kannoin petilleen sen ainaki 30krt jotta jäi sinne, ja sit oli hiljaa, hetken, niin sain annettua ruuan.
Mitenkä mun yöllä sit pitäs toimia? Torua? - *star*
tämä. kirjoitti:
Juu, kerrostalossapa hyvinkin :)
Vein jo tuonne alas lapun, että ihmiset ei ihmettele, vaan laitoin siihen miten asia on.
Pentu on 8vkoa vanha ja siinä on snautseria ja afgaania. Rankaiseminen ei tunnu auttavan tuohon huutoon :( Vaan yltyy ja yltyy.
Ei vaan oo herkkuu istuu rappukäytävässä montaa tuntia ja kuunnella huutoa :) Tai niin, voishan sitä mennä kuuntelemaan uloskin asti :) Se autto tällä hetkellä, että kannoin petilleen sen ainaki 30krt jotta jäi sinne, ja sit oli hiljaa, hetken, niin sain annettua ruuan.
Mitenkä mun yöllä sit pitäs toimia? Torua?Ei rankaisua, se vaan lisää sitä huutoa, vaan kuten sanoin niin sen positiivisen kautta !!
vahvista sitä positiivistä puolta, vaikka se
kestäis nanosekunnin. Toruminen on lähinnä sitä
että EI ota tätä tohvelia- EI syö tätä kukkasta-
EI revi sanomalehteä. ja siinä pitää ella jämäkkä. (mun kissa varmaan luulee että sen nimi on Rio EI)
Positiivisen kautta saat toivotut tulokset, uskon ma. Hermojahan se kylä vaatii, kieltämättä.
Onko sulla mahista ottaa pentu siihen samaan
huoneeseen missä itse nukut ? Jos ei- niin se saattaa kyllä ulista, ja kun saa sillä saa sut
paikalle niin kokee sen hyväksi ja toimivaksi konstiksi. Nuku alkuun sen kanssa vaikka hetki?
Saat sen rauhottumaan ?
Koralle huutaminen vaan yllyttää sitä haukkumaan
enempi. koira on laumaeläin- kun se "hylätään" eli sille käännetään selkä niin se häkletyy.
Siis vaikka mieli tekisi niin koita olla hiljaa... käännä selkä ja käveleksi hiljalleen eri suuntaan. Kun se vaikenee ja kipittää perään, niin se hetipalkka-lelu-namu-leikki. Ja oikein yli-imelät kehut. Näin se ehdolistuu siihen toimintaan jota toivot sen tekevän.
Kauhea koirakuume itellä- tyrkyllä ois pyreneiden
maastiffin pentuja vaan ei työt salli ottaa.
Mulla oli aikoinaan postiongelma- Rocky luki joka
ikisen lapun mitä luukusta tupsahti...
laitoin sit postipussin kun en itse ollut kotona katsomassa kuin käy.
Rapsutusta korvan taakse täältä, kyllä se siitä lähtee..
Lappuidis on Ok, ja ulkoilua vaan, tuon kokoluokan koira tarviaa sitä :o))) - tämä..
*star* kirjoitti:
Ei rankaisua, se vaan lisää sitä huutoa, vaan kuten sanoin niin sen positiivisen kautta !!
vahvista sitä positiivistä puolta, vaikka se
kestäis nanosekunnin. Toruminen on lähinnä sitä
että EI ota tätä tohvelia- EI syö tätä kukkasta-
EI revi sanomalehteä. ja siinä pitää ella jämäkkä. (mun kissa varmaan luulee että sen nimi on Rio EI)
Positiivisen kautta saat toivotut tulokset, uskon ma. Hermojahan se kylä vaatii, kieltämättä.
Onko sulla mahista ottaa pentu siihen samaan
huoneeseen missä itse nukut ? Jos ei- niin se saattaa kyllä ulista, ja kun saa sillä saa sut
paikalle niin kokee sen hyväksi ja toimivaksi konstiksi. Nuku alkuun sen kanssa vaikka hetki?
Saat sen rauhottumaan ?
Koralle huutaminen vaan yllyttää sitä haukkumaan
enempi. koira on laumaeläin- kun se "hylätään" eli sille käännetään selkä niin se häkletyy.
Siis vaikka mieli tekisi niin koita olla hiljaa... käännä selkä ja käveleksi hiljalleen eri suuntaan. Kun se vaikenee ja kipittää perään, niin se hetipalkka-lelu-namu-leikki. Ja oikein yli-imelät kehut. Näin se ehdolistuu siihen toimintaan jota toivot sen tekevän.
Kauhea koirakuume itellä- tyrkyllä ois pyreneiden
maastiffin pentuja vaan ei työt salli ottaa.
Mulla oli aikoinaan postiongelma- Rocky luki joka
ikisen lapun mitä luukusta tupsahti...
laitoin sit postipussin kun en itse ollut kotona katsomassa kuin käy.
Rapsutusta korvan taakse täältä, kyllä se siitä lähtee..
Lappuidis on Ok, ja ulkoilua vaan, tuon kokoluokan koira tarviaa sitä :o)))sitä vaan mietin tossa palkitsemisjutussa...
Joudun istumaan oven takana monta tuntia ennen ku koira hiljenee, jos hiljenee... Pitäisikö mun nyt mennä vaikka olkkariin ja laittaa ovi kiinni ja olla niin kauan et koira hiljaa ja sit tulla namipussin kanssa? Pitää vaan peittää ovi jollain lakanalla, kun on lasiovi :) Pentu vaan meinas jo tulla siitä lasista läpi kerran, että näin... Vai onko parempi mennä ulko-ovesta ulos ja odottaa siellä? Kivempaa ois olla kotona, ni jotakin tekemistäkin :)
- *star*
Joo, tuohan on kyllä kiusallista ja vaatii pinnaa
varsinkin sulta. Mie varmaan antaisin huutaa,
ja sitten kun on hiljaa niin siitä palkka, eli
herkkupala /lelu. Tai siitä kun on omalla petillä, heti palkka että ymmärtää mistä on kyse.
Koiran palkan pitää tulla tosi nopsaan että se tajuaa syy-yhteyden. Mun naapurin koira räkyttää
ja hyppii päälle.
(scheferi & teiniperhe.... äääk)
Oon nyt opettanut silleen että käännän selän kun
ei toivottu käytös alkaa. Kun se rauhottuu niin palkkana on rapsutus ja pieni leikki. Tänään se jo istahti maahan odottamaan että rapsutan, eli
koirat oppii kun tarpeeksi jaksaa toistaa.
Ite oon kouluttanut niitä 3 kpl ja hyvät neuvot oon saanut koulutuskentältä.
Aktiviteettiä vaan riittävästi ettei tuu pitkästymistä.
Kävi tuossa sun tapauksessa vaan mielessä että onko vierotettu liian aikaisin ??
Tsemppii- pitkää pinnaa, haleja ja rapsutksia
penikalle....jos mie oon saanut boxerin kuriin
niin... tosin totesin välillä mitä varten ne
koiran koulutusoppaat on niin isoja :o)))) varmasti nii nilikki että menisin pennun luo, ottaisin nokasta kiinni ja ärähtäisin että hiljaa. joka kerta ku alakas ulina nii tekisin saman nii luulis loppuvan. ainaki haukkumiseen auttaa.
- Nimetön
Ei kannata mennä pennun luokse ollenkaan jos se ulisee, ei edes torumaan. Muuten pentu tajuaa että se saa aina huomiota jos se ulisee. Koira haluaa enemmin vaikka toruja kuin sitä, että se ei saa huomiota ollenkaan. Näin ainakin olen ymmärtänyt koirakirjoista ja koirani kasvattajalta sain myös tällasen neuvon :)
- tämä,
Itse ainakin nyt torimalla sain hiljaiseksi kun ulisee ja kulkee. muutaman kerran tiukka EI, niin loppuu siihen. Yritän saada toimimaan sen huomiotta jättämisen ja kokeilen huomenna, että kuinka kauan jaksaa huutaa kun kukaan ei tule.
tämä, kirjoitti:

sitä mieltä että sillo ku se häirittevästi vinkuu nii pittää torua, siis sillo ku oot sen kanssa, eihä se muute voi ymmärtää miks sen pittää olla hiliaa (tai että pittääkö es) jos sille ei kerro mitä se väärin tekkee..
ja tietenki pittää muistaa että se on iha vauva ja opettelee vasta :) nii ei saa olla turhan ankara, mutta kieltää voi :) ja kehuminen aina ku oikee tekkee nii erottaa sitte neki kaks asiaa toisistaan, mitä meinaa ei ja mitä hyvä :)
- ....
Etkö voisi nyt vaan silitellä sitä ym.olla sen kaa ja sitten tehdä muutamia yksin harjoituksia...pieni on niin häkeltyny ja emo kaipuu on suunnaton:(
- VESITRUUTTA
Niinpä. Vaan kun häiritsee mokoma. Rangaistusta kehiin vaan, niin tajuaa kato heti paikkansa.
Aivan sydän särkyy, kun ajattelee millaisiin koteihin eläimiä - ja lapsia! hankitaan...
No, ehkäpä hyviläisiä on sittenkin enemmän?
Enkä puhu lässyttämisestä, vaan siitä, miten luodaan pennulle PERUSTURVALLISUUS. Ei kuonosta kiinni nappaamalla, kun toinen vinkuu turvattomuuttaan rikä uskalla rauhoittua maate.
- arvaa vain!
Tiedätkö, et ole ihan yksin.
Meillä oli tismalleen sama ongelma.
Miten asia ratkesi, oli että käytin itsepintaisesti aina sanaa "ODOTA" kun lähdin, enkä mennyt takaisin ellei ollut hiljaa.
Pentu oli 7 viikkoa kun tuli, eikä kattonu kelloa milloin huusi. Kun ei kusella kestänyt käydä niin se jo huusi.
No, yritin sitä kuuluisaa "ÄLÄ MENE KUN KOIRA VINKUU VAAN KUN SE ON HILJAA"
Välillä jo näin että koira ei välitä paskaakaan edes siitä tulenko vai en, kun se vinkuminen oli sillä tavallaan loppuvaiheessa jo niin päällä, ettei se enää kuullut eikä nähnyt. Siispä otin palkkion eli makupalan avuksi, koiran omaa ruokaa. Eli kun se oli hiljaa, menin heti ja vein herkun, sanoin ODOTA ja häivyin uudelleen.
Huuto loppui kun se oli muualla huoneistossa, mutta annapa kun sen jätti makuuhuoneeseen missä sen piti työn aika viettää. Voi v!!!ttu että vitutti.
No, hommasin sille häkin, ja laitoin sen sinne kiljumaan, ja sanoin että hiljaa ja suhautin vesisuihkulla naamaan. Se vain odotti silmät kiinni että antaa tulla.
Ei siis auttanut sekään. tuli sellainen fiilis että vien sen kohta takaisin kenneliin.
Nyt se on kuitenkin hiljaa, en tiedä mikä siihen tuli. Aika ilmeisesti, se että sille tuli pikkuisen muuta ajateltavaa kuin "TISSI, EMO, TISSI, RUOKAA, HÄTÄ" ja alettiin leikkiä mukavia leikkejä, se sai virikkeitä yms. Ja se että kun mun oli pakko lähteä töihin niin oli PAKKO.
Kirjoittelin jo hyvästiviestejä naapureille, että kohta tulee häätö ja anteeksi että häiritsemme.- arvaa vain!
Sanoitko muuten että jätät sen yöksi yksin???
Meillä nukutaan kyllä ekat viikot koiran vieressä, ei sitä samperi vieköön yksin halua jättää kun se on juuri emostaan erotettu!!!
se siitä pikkuhiljaa etsii sitten omat nukkumapaikat, eli ei ole meillä ainakaan jäänyt "vieririippuvaiseksi"..
mutta ekat yät se kyllä tekee sille hyvää että saa kunnolla sen uuden ihmisensä hajua ja lämpöä yän turvaksi.
siis yöt kyllä pelastuu sillä että ottaa reppanan viereen, tai menee itse lattialle sen viereen.
Päivä huuto oli meillä se ongelma, ja just se että jos en ottanut sitä vaikkapa vessaan mukaan joka kerta. - arvaa vain!
arvaa vain! kirjoitti:
Sanoitko muuten että jätät sen yöksi yksin???
Meillä nukutaan kyllä ekat viikot koiran vieressä, ei sitä samperi vieköön yksin halua jättää kun se on juuri emostaan erotettu!!!
se siitä pikkuhiljaa etsii sitten omat nukkumapaikat, eli ei ole meillä ainakaan jäänyt "vieririippuvaiseksi"..
mutta ekat yät se kyllä tekee sille hyvää että saa kunnolla sen uuden ihmisensä hajua ja lämpöä yän turvaksi.
siis yöt kyllä pelastuu sillä että ottaa reppanan viereen, tai menee itse lattialle sen viereen.
Päivä huuto oli meillä se ongelma, ja just se että jos en ottanut sitä vaikkapa vessaan mukaan joka kerta.Se odota meni sille kaaliin sen vesisuihkuttelun jälkeen, mut sitä en voi kyllä suositella kenellekään. Pitää olla kovaluontonen koira ettei jää mitään pelkoja.
Se oli multakin silkkaa lapsellisuutta kyllä koko vesisuihku, kun tuntui että ruuvaan kohta iteltäki pään irti kun se huuto ei lopu.
Mutta kuitenkin, nykyään kaksi viikkoa myöhemmin tilanne on se, että se vinkuu maksimissaan muutaman sekunnin, ja tämäkin vain silloin jos ihan kesken leikin häippäsen.
Mut muuten se istua pyllähtää kun sanon sanan "ODOTA" eikä tunge ovesta, ja jos tunkee niin viimeistään kolmannella poistyönnöllä uskoo.
Eli pidät vain sinnikkäästi rutiineista kiinni, ei yksikään hengissäsäilymisvaiston omaava elukka kauaan jaksa kapinoida, ja muista että se on VAUVA vasta. Ja vauva joskus itkee. - tämä,.
arvaa vain! kirjoitti:
Sanoitko muuten että jätät sen yöksi yksin???
Meillä nukutaan kyllä ekat viikot koiran vieressä, ei sitä samperi vieköön yksin halua jättää kun se on juuri emostaan erotettu!!!
se siitä pikkuhiljaa etsii sitten omat nukkumapaikat, eli ei ole meillä ainakaan jäänyt "vieririippuvaiseksi"..
mutta ekat yät se kyllä tekee sille hyvää että saa kunnolla sen uuden ihmisensä hajua ja lämpöä yän turvaksi.
siis yöt kyllä pelastuu sillä että ottaa reppanan viereen, tai menee itse lattialle sen viereen.
Päivä huuto oli meillä se ongelma, ja just se että jos en ottanut sitä vaikkapa vessaan mukaan joka kerta.Juu, kyllä on yön yksin eteisessä ja minä makkarissa. Tämä toinen yö menikin jo paremmin, ei ollut enää huutoa, vaan ajoittain vinkumista.
Nyt sain jo aamulla mennä vessaan ja parvekkeelle ilman huutoa. Katsotaanpa sitten päivemmällä kun meen viemään roskista, että mikä huuto sitten yltyy :)
Annoin illalla pennun pedille sisaruksilta ja emolta tuoksuvan rätin (on ollut alusta asti pedillä) lisäksi oman käytetyn minulta tuoksuvan yöpaitani, se ilmeisesti rauhoitti sitä yöllä. - arvaa vain!
tämä,. kirjoitti:
Juu, kyllä on yön yksin eteisessä ja minä makkarissa. Tämä toinen yö menikin jo paremmin, ei ollut enää huutoa, vaan ajoittain vinkumista.
Nyt sain jo aamulla mennä vessaan ja parvekkeelle ilman huutoa. Katsotaanpa sitten päivemmällä kun meen viemään roskista, että mikä huuto sitten yltyy :)
Annoin illalla pennun pedille sisaruksilta ja emolta tuoksuvan rätin (on ollut alusta asti pedillä) lisäksi oman käytetyn minulta tuoksuvan yöpaitani, se ilmeisesti rauhoitti sitä yöllä.Emolta ja sisaruksilta tuoksuva rätti oikeestaan voi voimistaa sen ikävää. Mitä nopeammin se ne unohtaa sen parempi.
Meillä ei oo ollu rättejä, koira on nukunu vieressä ja ihana herätä aamulla kun koira venyttelee mahan päällä ja tulee nuolemaan naamaa, herätys! ;)
- pennun omistaja
Se alkaa vinkuu jos jättää sen yksin. Se on ollut 3 viikkoa meillä,nyt 10 viikon ikäinen. Hyvin on mennyt, nyt ei ole tehnyt tarpeensa sisälle viimeksi eilen. Alkaa olla sisäsiisti:))
Sinun pitää helliä pentuasi se on niinkuin vauva, ole sen kanssa yhdessä siihen asti kun se on kypsä olemaan yksin.
Kun opetat pentuasi, opetat pikkuhiljaa joku käsky. Jos pentusi tekee väärin, näytä sille mikä on tehnyt 5 sekunnin sisällä. Koira ei ymmärrä jos olet tyly sitä kohtaa koko päivän.- pennun omistaja
..niin Jos pentusi tekee väärin, näytä sille mikä on tehnyt väärin, aikaa 5 sekuntia jos minuutin kuluttua kerrot vasta pentusi ei ymmärrä.
- tämä.,.
Se alkaa vinkuu jos jättää sen yksin. Se on ollut 3 viikkoa meillä,nyt 10 viikon ikäinen. Hyvin on mennyt, nyt ei ole tehnyt tarpeensa sisälle viimeksi eilen. Alkaa olla sisäsiisti:))
Sinun pitää helliä pentuasi se on niinkuin vauva, ole sen kanssa yhdessä siihen asti kun se on kypsä olemaan yksin.
Kun opetat pentuasi, opetat pikkuhiljaa joku käsky. Jos pentusi tekee väärin, näytä sille mikä on tehnyt 5 sekunnin sisällä. Koira ei ymmärrä jos olet tyly sitä kohtaa koko päivän.
--------------------------------------------------
Öö, kukahan sulle on sanonut että olen tyly koko päivän???
Olen ollut koko elämäni koirien kanssa tekemisissä, joten kaikki muu on kyllä hallussa, mutta koskaan ei ole tuollaista huutajaa osunut eteen, joten siitä nyt oli vaan kysymys.
Ja toiseksi, pennun on oltava kypsä jäämään yksin silloin kun on pakko mennä töihin.
Niin, ja tuossa se nyt huutaa oven takana ja raapii ovea ja mä kirjotan tätä ja odotan...
- HITAAMMIN
Meidän pentu oli (on) myös herkimmästä päästä, huusi hyvinkin kaksi tuntia.
Otin hitaamman tahdin yksinolon opettelussa, ensin on saatava PERUSTURVALLISUUS kuntoon!
Lueskele ja ota päikkäreitä koiran kanssa pennun yksinolohuoneessa portti tai ovi suljettuna, tästä paikasta on nyt tultava kaikkein mieluisin ja turvallinen rauhoittumishuone. Myös ruokinta tähän huoneeseen.
Älä ole vielä tuntia pois, äläkä vaan jätä pentua salaa kun se nukkuu. Tee pienen pieniä poistumisia tuosta yksinolohuoneesta, kun pentu on melkein unella. (meidän meni aluksi pähkinöiksi, jo kun lähestyin ovea...)
vaikka joudut kahden viikon päästä töihin, tee iltaisin ja viikonloppuisin silti näitä yksinoloharjoituksia.
Kirjastosta Kaimion kirja!
Ja naapureille jo nyt lappua, että täällä harjoitellaan...
Meillä pentu nyt 9kk, ja on yksinollessaan täysin hiljaa, eikä ole tuhonnut yhtikäs mitään. Pelkäsin aluksi kovasti, koska sattuikin olemaan niin herkkä.
En huomioinut kotona ollessanikaan pentua kokoajan, oppi touhuilemaan ja leikkimään itsekseenkin. Olin ulkona todella paljon (ei siis kilometreinä, mutta ajallisesti) jotta pentu tottui lepäilemään kotona, ja touhuilemaan ulkona.
Oikeat ydinluut ovat kyllä niin hyviä, että vievät huomion jyrsimiseen ja kaluamiseen. Näitä herkkuja vaan yksinollessa! ei irtoa siruja, uskaltaa kyllä antaa, mahakin hyväksyy usein ekasta kerrasta.
Toivoa on, pysy rauhallisena vaan itse.
Onnea matkaan!- VIELÄ...
Nuku ensin vaikka viikkokin pennun yksinolohuoneessa, kun on kyse noin herkästä pennusta.
Sen on tunnettava paikka turvalliseksi ja se onnistuu sinun avullasi!
Tarvitset myös itse unta ;)
Tästä ei ole haittaa, siirryt viikon päästä makkariin! Meillä oli ihan sama juttu - koira ei siis nuku kanssamme, mutta nukuin melkein viikon sen kanssa, koska oli myös tosi herkkä ja HUUSI, ei siis vinkunut. Kun oma peti tuli tutuksi ja mieluisaksi, alkoi hakeutua sinne itse iltaisin. - tämä,
VIELÄ... kirjoitti:
Nuku ensin vaikka viikkokin pennun yksinolohuoneessa, kun on kyse noin herkästä pennusta.
Sen on tunnettava paikka turvalliseksi ja se onnistuu sinun avullasi!
Tarvitset myös itse unta ;)
Tästä ei ole haittaa, siirryt viikon päästä makkariin! Meillä oli ihan sama juttu - koira ei siis nuku kanssamme, mutta nukuin melkein viikon sen kanssa, koska oli myös tosi herkkä ja HUUSI, ei siis vinkunut. Kun oma peti tuli tutuksi ja mieluisaksi, alkoi hakeutua sinne itse iltaisin.Noniin :) Asioissa menty eteenpäin aika paljon :)
Yökin meni taas jo paljon paremmin kun riekuttiin illalla metässä pallon kanssa ja sisälläkin vielä, meni sitten omaan koriinsa nukkumaan.
Tänään otettiin uudestaan harjoittelut yksinoloon. (pentu siis vaan eteisessä kun yksin) menin itse olohuoneeseen ja ovi kiinni perässä ja pennulle luu nokan eteen. Kauan kesti, mutta taisi mennä osittain ainakin perille, että mamma tulee paikalle kun on hiljaa. Harjoituksen päätteeksi istui oven takana hiljaa :)
Seuraavassa vaiheessa siirryinkin ulko-ovelle...
Muutaman kerran teimme siinä ja sitten menin sisälle vaihtamaan vaatetta ja laittamaan itseni kauppakuntoon. Laitoin radion hiljaiselle ja luun annoin. En huomioinut pentua ennen lähtöäni. Menin ulos ja kuuntelin hetken, muutama vingahdus kuului. Olin reissussa pari tuntia ja kun äsken tulin, niin hiljaista oli :)
Jatkamme harjoituksia joka päivä, jotta onnistuisi sitten työpäivinäkin.
Nyt lähdemme ulkoilemaan kun on melkeen helle ;)
- kokeile
Kokeile antaa pennulle ennen lähtöä esim. luu purtavaksi siis aito luu,joka kiinostaa pentua. Tai hanki kong lelu ja täytä esim. maksamakkaralla. Kun pentu on aikansa syönyt luuta tai tehnyt työtä saadakseen maksamakkaran on aikaa kulunut ja se unohtaa huutaa perääsi. Kun tulet kotiin ei pitäisi pentuun kiinittää mitään huomiota, ettei se opi kaipaamaan liikaa tuloasi.
Jos pentu ei syö yksin ollessaan mitään. Se kärsii eroahdistuksesta. On silloin kuolemanhädässä omasta mielestään.
Voi hyvinkin oppia, kun käyt töissä niin palaat aina illalla takaisin. Alkuun huutaa, kunnes tajuaa, että palaat joka ilta.
Tosin mielestäni opetat koko ajan pennulle eroahdistusta. Jättämällä sen huutamaan. Kotisi on pennulle vielä turvaton víeras paikka. Sen olisi eka pitänyt saada kunnolla tottua kotiisi.- tämä.,,
Kokeile antaa pennulle ennen lähtöä esim. luu purtavaksi siis aito luu,joka kiinostaa pentua. Tai hanki kong lelu ja täytä esim. maksamakkaralla. Kun pentu on aikansa syönyt luuta tai tehnyt työtä saadakseen maksamakkaran on aikaa kulunut ja se unohtaa huutaa perääsi. Kun tulet kotiin ei pitäisi pentuun kiinittää mitään huomiota, ettei se opi kaipaamaan liikaa tuloasi.
Jos pentu ei syö yksin ollessaan mitään. Se kärsii eroahdistuksesta. On silloin kuolemanhädässä omasta mielestään.
Voi hyvinkin oppia, kun käyt töissä niin palaat aina illalla takaisin. Alkuun huutaa, kunnes tajuaa, että palaat joka ilta.
Tosin mielestäni opetat koko ajan pennulle eroahdistusta. Jättämällä sen huutamaan. Kotisi on pennulle vielä turvaton víeras paikka. Sen olisi eka pitänyt saada kunnolla tottua kotiisi.
--------------------------------------------------
Olen toiminut nyt niin, että pikkuhiljaa on opeteltu olemaan yksin ja tänäänkin se onnistui joka kerta :) ensin kokeiltiin pari kertaa ja meni hienosti, sitten oli pakko lähteä käymään toisaalla ja sekin meni hienosti, jäin hetkeksi kuuntelemaan oven taakse. Annan pennulle aina luun kun lähden ja laitan radion hiljaiselle.
Tosta sun viestistä saa sen kuvan, että ois pitäny olla 2 viikkoa kotona koko ajan ja sitten yhäkkiä 8 tunniksi pois kotoa töihin mennessä. Uskonpa ja melkein voin vannoa, että silloin olis pennulla eroahdistus ja pahanlaatuinen ja samalla naapuriviha helvetinmoinen. Joten tän 2 viikon aikana on opeteltava olemaan yksin, jotta onnistuis sitten työpaivinäkin. - hienoa
tämä.,, kirjoitti:
Kokeile antaa pennulle ennen lähtöä esim. luu purtavaksi siis aito luu,joka kiinostaa pentua. Tai hanki kong lelu ja täytä esim. maksamakkaralla. Kun pentu on aikansa syönyt luuta tai tehnyt työtä saadakseen maksamakkaran on aikaa kulunut ja se unohtaa huutaa perääsi. Kun tulet kotiin ei pitäisi pentuun kiinittää mitään huomiota, ettei se opi kaipaamaan liikaa tuloasi.
Jos pentu ei syö yksin ollessaan mitään. Se kärsii eroahdistuksesta. On silloin kuolemanhädässä omasta mielestään.
Voi hyvinkin oppia, kun käyt töissä niin palaat aina illalla takaisin. Alkuun huutaa, kunnes tajuaa, että palaat joka ilta.
Tosin mielestäni opetat koko ajan pennulle eroahdistusta. Jättämällä sen huutamaan. Kotisi on pennulle vielä turvaton víeras paikka. Sen olisi eka pitänyt saada kunnolla tottua kotiisi.
--------------------------------------------------
Olen toiminut nyt niin, että pikkuhiljaa on opeteltu olemaan yksin ja tänäänkin se onnistui joka kerta :) ensin kokeiltiin pari kertaa ja meni hienosti, sitten oli pakko lähteä käymään toisaalla ja sekin meni hienosti, jäin hetkeksi kuuntelemaan oven taakse. Annan pennulle aina luun kun lähden ja laitan radion hiljaiselle.
Tosta sun viestistä saa sen kuvan, että ois pitäny olla 2 viikkoa kotona koko ajan ja sitten yhäkkiä 8 tunniksi pois kotoa töihin mennessä. Uskonpa ja melkein voin vannoa, että silloin olis pennulla eroahdistus ja pahanlaatuinen ja samalla naapuriviha helvetinmoinen. Joten tän 2 viikon aikana on opeteltava olemaan yksin, jotta onnistuis sitten työpaivinäkin.Kiva, että alkaa sujua tuo yksin jääminen.
Uskon, että kun lähdet töihin pentu tajuaa pian, että tulet joka ilta takaisin.
Eikä turhaan viitsi vinkua kuin korkeintaan ekoina päivinä, mutta tuskin koko päivää. - tämä,,
hienoa kirjoitti:
Kiva, että alkaa sujua tuo yksin jääminen.
Uskon, että kun lähdet töihin pentu tajuaa pian, että tulet joka ilta takaisin.
Eikä turhaan viitsi vinkua kuin korkeintaan ekoina päivinä, mutta tuskin koko päivää.Kiitos kaikista neuvoista ja kannustuksesta :)
Sujuu jo hyvin yksin olo luun ja radion voimin :)
Meillä vielä viikko aikaa totutella ja sitten totuuden hetki koittaa. - tämä.
tämä,, kirjoitti:
Kiitos kaikista neuvoista ja kannustuksesta :)
Sujuu jo hyvin yksin olo luun ja radion voimin :)
Meillä vielä viikko aikaa totutella ja sitten totuuden hetki koittaa.Liian aikaisin näköjään kehuin :(
Tällä viikolla mennyt kaikki päin per....ttä!
Aina kun lähen niin armoton huuto kämpässä. Ja ns viikolla pitäs jättää 8 tunniksi yksin... voe voe.
Oikeen hävettää kun naapurit tulee vastaan...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h573545- 413330
Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062781Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv452527Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.541963Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska151609- 321493
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1061307Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p201268- 1801241