Viikonloppuna oli messukeskuksessa samaan aikaan lemmikkieläinmessut sekä Lapsimessut, joihin päätimme perheeni kanssa lähteä. Messut alkoivat erittäin ikävällä välikohtauksella: pihalla järjestettiin lapsille poniratsastusta, jonottaessamme ihailimme samalla tyttärieni kanssa poneja, kun yllättäen vapaana ollut bullterrieri alkoi hyökkäilemään ponin kimppuun. Poni ymmärrettävästi vauhkoontui, ja selässä ollut pikkutyttö ilmeisesti loukkantui tiputtuaan ponin selästä, ainakin ambulanssi tuli hetkeä myöhemmin paikalle. En ymmärrä miten kukaan voi olla näin vastuuton, ja tuo koiransa vapaana paikalle jossa on satoja lapsia ja muitakin eläimiä. Vaikka olisi kuinka kiltti ja tottelevainen koira, ei voi ennakolta tietää miten eläin käyttäytyy uudessa tilanteessa. Vaikka en liiemmin bullterriereistä pidäkään, tässä oli kyllä kaikki vika omistajassa. Toivon vain ettei tytölle käynyt mitään vakavempaa.
Koira irti
4
668
Vastaukset
- bullero'
Jospa menisit vaikka katsomaan bulli yhdistyksen sivuilta että mitä oikeasti tapahtui ja kuinka ne tapahtumat etenivät. Koiran omistaja on hoitanut asian erittäin mallikkaasti ja potee huonoa omatuntoaan. koira ei tarkoituksella ollut vapaana.
Tytöllä ei tietääkseni ole pahoja fyysisiä vammoja ja ponikin sai kuulemma vain pinta naarmuja.- .........
XP...
- niinkään.
......... kirjoitti:
XP...
Poni ja lapsi ovat kunnossa, bulli oli menossa mätsäreihin, jonka sisäänkäynnin vieressä oli tämä poniratsastus. Omasta mielestäni talutusratsastus hyvin huonosto sijoitettu, aivan koirien viereen! Omistaja ei tiennyt hevosten olevan aivan vieressä ja koira pelkäsi poneja, rimpuili sitten irti pannastaan ja päätyi näykkimään ponia, omistaja yritti ottaa koiraa kiinni, mutta ei saanut otetta.
Vahinkoja sattuu. - vaan
niinkään. kirjoitti:
Poni ja lapsi ovat kunnossa, bulli oli menossa mätsäreihin, jonka sisäänkäynnin vieressä oli tämä poniratsastus. Omasta mielestäni talutusratsastus hyvin huonosto sijoitettu, aivan koirien viereen! Omistaja ei tiennyt hevosten olevan aivan vieressä ja koira pelkäsi poneja, rimpuili sitten irti pannastaan ja päätyi näykkimään ponia, omistaja yritti ottaa koiraa kiinni, mutta ei saanut otetta.
Vahinkoja sattuu.että näitä samantapaisia vahinkoja sattuu niin usein.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 18013558
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585483Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454930Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493709Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402853Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282042Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1201791Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3721697Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371525