Miehen lapsi

Olet selvästi pohtinut asiaa ja oppinut tunnistamaan, mistä omat tunteesi johtuvat -hieno juttu!

Ei ole aina helppoa ottaa avosylin toisen lasta kotiinsa, kiintyä tähän ja toimia joka tilanteessa oikeudenmukaisena kasvattajana ja hoitajana. Omiin biologisiin lapsiin rakkaus tulee itsestään ja vanhemmuuteen kasvaa. Sinä olet saanut yhtäkkiä murrosikää lähentelevän tytön, jonka tunne-elämä myllertää, eikä lapsettoman ihmisen ole helppo hypätä tuosta noin vain kasvattajan rooliin -ja varsinkaan, kun lapsi on teillä vain muutaman päivän kuukaudesta.

Kirjoituksesi perusteella välität tytöstä ja haluat aidosti häneen hyvän suhteen. Mitäs jos antaisit miehesi hoitaa kurinpidon, etkä puutu näihin kiukutteluihin ollenkaan? Silloin vältytään ylilyönneiltä ja pahalta mieleltä. Sanojesi mukaan miehesi selviytyy hankalista tilanteista hyvin ja koska hän on lapsen isä, tulee hänen tälläiset asia hoitaakin. Tyttö kasvaa, kiukuttelut vähenevät (ei tosin vielä jokuseen vuoteen :D) ja ajan kanssa sinunkin tunteesi varmasti tasoittuvat.

Se on hyvä muistaa, että vanhemman rakkaus lapseen on täysin erilaista kuin rakkaus omaan puolisoonsa. Lapsi ei siis voi "varastaa" sinulta miehesi rakkautta, joten siksi siitä ei kannata kilpaillakaan. Tytär taas voi ajatella, että sinä saat pitää isän itselläsi joka päivä, hän vain muutaman päivän kuukaudesta, joten suo heille yhdessäolon hetkiä, vaikka se sinua kirpaisisikin. Palkkioksi siitä saat lapsen hyväksynnän ja molemminpuolisen kiintymyksen.

niiksi viikonlopuiksi itsellesi muuta tekemistä. Olkoot kaksistaan. Mene vaikka tyttöjen kanssa jonkun mökille saunomaan ja pitämään hauskaa tai lähde kapakkaan. Kai sinulla muitakin kavereita on kuin puolisosi? Kuka hyvänsä hermostuisi, kun vieras lapsi kiehnää nurkissa.

Olet hienosti funtsinut asioita. Minulla on nyt 3 ihan eri-ikäistä lasta, vauvasta lukiolaiseen. Vaan yli 27v. syntyi vasta 1. ja montamonta vuotta sen jälkeen toinen. Mietin itseäni tuon ikäisenä kun nyt olet ja täytyy myöntää että kyllä sain raivareita. Enkä mitenkään olisi voinut kuvitella että jonain päivänä minulla on 3 lasta. Vielä pitkälti yli 30-v. kun oli se yksi kiltti tytär, äitinä olin ihan aloittelija vielä.

Tämä on kasvamisjuttu. Ethän voi vaatia olla pianisti siksi että joku tuttusi on, tai balleriina siksi kun koulussa yksi oli. Eli sitä mitä treenaat, opit :) Varmasti! Vaan se ottaa aikaa ja vaatii hermoja, ihan meiltä kaikilta.

Sama juttu on ollut mummilla! Mummiksikin täytyy kasvaa, ei se tule automaattisesti kaikilla. Vasta nyt äitinikin kolmen lapsenlapsen jälkeen osaa oikein mummitella, 1.kohdalla oli kaikki vielä hakusessa -vuosia...

Hienoa siis että mietit näitä, vaan anna itsellesi aikaa ja ole armollinen, et voi mitenkään osata. Opit kyllä ajan kanssa. Lapsi taas on lapsi, ei hän ymmärrä ettei kaikki aikuiset ole automaattisesti vanhempia niinkuin hän taas ilman muuta luulee.

Lapset olettavat että heidät hyväksytään ehdoitta ja hämmentyvät kovasti jos joku alkaakin kipuilla. Tosin jos selittää, he ovat tosi ymmärtäväisiä. Voisit vaikka jutella tähän tapaan lapselle, kuules kun minä en koskaan ole vielä ollut vauvan äiti ja nyt jo opettelen heti tällaisen koululaistytön kanssa... Kyllä hän ymmärtää, ainakin hetken.

Ja se on tärkeää että hänkin oppii että aikuisilla ja ihmisillä yleensä on erilaisia valmiuksia. Älä itsekään vaadi itseltäsi täydellisyyttä. Tee sitä missä olet hyvä ja mistä nautit, silloin lapsikin nauttii seurastasi, ok?

Tsemppiä, ja naurua ja hassuttelua. (Tee vaikka kaikkea mistä itse tykkäsit tuossa iässä, tai ehkä vähän vanhempana, mene mukaan lapsen kiinnostuksiin ja innostut itsekin, voit taas hetkeksi hypähtää lapsen maailmaan, ajatteles mikä onni, voit saada hetken taas kiinni sadusta ja seikkailuista, leikeistä vinteillä ja hassusta pukeutumisesta, roolileikeistä, peleistä, kilpailuista, sanaleikeistä...) Säilytä ilo ja rakkaus perheessäsi

Miksi ette ole hankkineet yhteistä lasta? Lähde pois, jos ei ole aikomustakaan. ai haluatko olla sisäkkö niin kauan, että lapsi täyttää 18? No, enää 7 vuotta....

Hmmm... Minun silmääni pisti se, että olet seurustellut miehen kanssa 3 vuotta. Oletko nyt vasta tutustunut lapseen? Jos nimittäin olet tuntenut hänetkin jo pidempään ja tunteesi ovat yhä tuollaiset, olisi varmaan ammattiavun paikka varteenotettava.

Olet todennäköisesti tiennyt lapsesta seurustelun aloittaessasi, muuta et ainakaan sano. Olet se aikuinen, jolla on ollut valta tehdä päätöksiä suhteeseen lähtemisestä tai sen hylkäämisestä. Ja kuitenkin, sallinet jyrkän ilmauksen, tunnet edelleen tuntemuksia, jotka paremmin sopisivat teini-ikään tulevalle lapselle.

Minusta on ihan selvää, ettet ole varma omasta paikastasi perheessäsi. Mutta et voi saada sitä varmuutta mistään muualta kuin itseltäsi. Et voi pyytää varmuutta mieheltä vaatimalla häntä olemaan tapaamatta tytärtään, hinta olisi liian kova teidän kaikkien maksettavaksi.

Et voi paeta aikuisen vastuutasi. Ilmeisesti tunne on paitsi jatkuva, niin aika voimakas "... todella mustasukkainen ja kateellinen". Tarvitset jonkun, jonka kanssa voit puhua asiasta. Mies ei siihen käy, koska hän on osallinen, eivätkä ystävättäresi, jotka vain hyssyttelisivät ja myötäilisivät sinua. Tarvitset ulkopuolisen, esim. perheneuvontaterapeutin, jolle voit olla rehellinen ja joka voi kertoa sinulle tapoja, joilla päästä itsesi ja tunteidesi herraksi tai rouvaksi.