Isäni kuoli vuonna 1997. Luovuin osakkuudestani pesään. Olen siitä asti odottanut saavani vastiketta tms. korvauksen, joka lain mukaan minulle olisi kuulunut. Osuuteni meni silloin sisarelleni enkä ole saanut minulle kuuluvaa vastiketta missään muodossa, vaikka osuuteni arvo oli n. 193 000mk. Onko nyt liian myöhäistä vaatia vastiketta pesään luopumisestani? Mikä vastikkeen osuus olisi?
Onko liian myöhäistä vaatia vastiketta pesään luopumisesta?
pesään luopunut
161336
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Koita nyt päättää, haluatko osuutesi vai et. Ensin sanot siskolle että luovut ja kuuden vuoden kuluttua sanot, että lällälää, enpäs luovukaan. Miksi teit päätöksen luopumisesta kun kuitenkin haluat sieltä osuutesi?
En ole haluamassa osuuttani. Lakimiehen mukaan minun olisi pitänyt saada korvaus luopumisesta eli VASTIKE.
Tein päätöksen, koska uskoin lakimiestäni, joka väitti osuuteni menevän puoliksi ÄIDILLE ja SISKOLLE. Siskolle en ole luvannut mitään toisin kuin Salla olettaa.
Tehtiinkö luopumisesta kirjallinen paperi?
Onko omaisuus esim. kiinteistö, johon siskonne jäi asumaan?
Jos _luovut perinnöstä_ se tarkoittaa sitä että mitään siitä pesästä ei saa, ei vastikkeitä, ei tavaroita, ei edes haljennutta kukkaruukkua, jos pesän muut osakkaat eivät hyvää hyvyyttään sitä anna.
Se luovuttu osa kuuluu sinun perillisillesi, eli jos sinulla on lapsia, perintö olisi kulunut heille, jos ei ja vanhemmatkin ovat kuolleita, niin sisarukset ovat ne oikeat edunsaajat.
Lakimies teki asianmukaisen luopumispaperin. Hänen mielestään minulle olisi kuulunut tietty korvaus, koska luovuin osuudestani tuolloin. Sisar jäi asumaan perikunnan huvilaan. Äiti jäi asumaan omakotitaloon. Lakimiehen mukaan minun osuus olisi pitänyt jakautua kahteen osaan. Toinen puoli äidilleni ja toinen siskolleni, koska paperissa ei määritelty saajaa. En ole tuuliviiri, mutta minulle on näköjään annettu väärää tietoa. Sisar on kyllä yrittänyt maksattaa minulla esim. sähkölaskujaan, vaikka olen irti ko. perikunnasta enkä ole edes käynyt hänen asuttamassaan huvilassa.
Vielä sen verran, että olisin uskonut koulun käyneen kalliin lakimiehen tietävän Suomen lakipykälät, mutta mihinkään ei kannata näköjään luottaa. Pyydän anteeksi, että kysyin teiltä mitään!
Koska kirjoituksestasi ei selviä minkälainen paperi on ollut - ei edes se, onko se tehty ennen perittävän kuolemaa vaiko sen jälkeen, on vaikea vastata.
Mikäli luopuminen tapahtuu perittävän eläessä, on lähtökohtaisesti oikeutettu lakiosaan, ellei luopumisen yhteydessä ole maksettu vastiketta, lakiosaa vastaava määrä ole tullut kuolinpesästä luopujan puolisolle tai jälkeläisilleen tai ellei perillinen ole luopunut myös lakiosastaan..
Perittävän kuoleman jälkeen tapahtuva luopuminen merkitsee lähtökohtaisesti täydellistä vetäytymistä perillisasemasta. Korvauksesta voidaan toki sopia, mutta silloin ei kyseessä olekaan varsinaisesti luopuminen.
Jotain viitteitä oikeudestasi saada kuolinpesästä tai perillisiltä jotain, voisi antaa se oletko maksanut perintöveroa.
"En ole tuuliviiri, mutta minulle on näköjään annettu väärää tietoa"
Mikäli luopuminen on tapahtunut ehdoitta perittävän kuoleman jälkeen, on lakimiehesi antanut väärää tietoa.
Periaatteessa mikäli pystyt todistamaan, että lakimies on aiheuttanut sinulle vahinkoa, on hän korvausvelvollinen.
Asianajajilla on vastuuvakuutukset, joten sieltähän se raha tulee ........ mutta vain, mikäli asiamiehesi tunnustaa virheen tai hänet oikeudessa tuomitaan korvaukseen.
Paperi tehtiin isäni kuoleman jälkeen. Lakimies kirjoitti siihen vain sen, että minä luovun pesään itseni ja tulevien perillisteni osalta. Päiväyksen, paikan ja allekirjoituksen jälkeen oli todistajien nimet(lakimies ja hänen sihteeri/vaimonsa.)
En ole maksanut perintöveroa.
Kyseinen lakimies on muuttanut toiselle paikkakunnalle, eikä häntä tavoita enää mistään. Ilmeisesti hänellä ei ole enää lakitoimintaa. Hän antoi neuvonsa suullisesti. Mieheni oli mukana lakimiehen luona. Hänkin oli kuulemassa samat suulliset neuvot. Olisi pitänyt ilmeisesti edes pyytää neuvot kirjallisena.
"Raastupaan" vain tuollainen lakimies, mutta kenet saat asiaasi ajamaan. Toinen lakimies saattaa olla samanlainen ketku.
Tässäkin "pesään luopunut" on yksi uhri ja kun lähtee oikeuteen selvittämään asiaa, niin joutuu oikeusmurhan uhriksi. -Varo varo ja varo!
Olisi hyvä kuulla tässäkin tapauksessa rehellisen lakimiehen kommentti.
Mistä löytää rehellisen lakimiehen - asianajajan?!
...työttömyyskortistosta?
Pieni mahdollisuus saattaisi olla siinä, että vetoat ns. oikeuserehdykseen. Eli siis olet erehtynyt oikeuksistasi luopuessasi. Tässä suhteessa lakimiehesi olisi ratkaiseva todistaja.
Mikäli kuolinpesä on edelleen jakamatta, tulevan perinnönjaon yhteydessä voisi olla mahdollista vaatia osuutta pesäsästä oikeuserehdykseen vedoten.
Mutta mikä oli syynä luopumiseesi, mikäli et kuitenkaan sitä tarkoittanut ?
Lakimiehesi lienee tarkoittanut lesken avio-oikeutta sanoessaan, että kuolleen jäämistö menee sisarellesi ja äidillesi. Se ei ole sama asia, kuin että perintöosuutesi jakautuisi heidän kesken, kuten annoit ymmärtää lakimiehesi sanoneen.
Lkimies sanoi selvästi, että kun luovut osuudestasi, niin se jakaantuu kahteen osaan. Toinen osa äidillesi ja toinen sisarellesi. Lesken oikeudesta ei ollut siis neuvoissa puhe.
Lakimies oli luopumisen kannalla, koska sisareni yritti mm. maksattaa minulla sähkö, vakuutus ym. laskunsa. Kun kieltäydyin, niin siskoni yritti vieläpä käydä käsiksi. Lakimiehen mukaan ainoa ulospääsy tuosta tilanteesta oli pesään luopuminen. Perikunnan olisi pitänyt maksaa sisareni kaikki maksut.
"Lakimiehen mukaan ainoa ulospääsy tuosta tilanteesta oli pesään luopuminen."
Pesästä luovutaan yleensä perintöverotuksellisista syistä, tai mikäli vainaja oli ylivelkainen. Henkilökohtainen velkavastuu voidaan välttää muutenkin, mutta luopuminen on yksinkertainen keino, koska ei ole mitään intressiä "roikkua" velkaisessa pesässä.
Verotuksellisista syistä luovutaan usein, mikäli perintö halutaan siirtää yhden perillisryhmän yli, jolloin tämän ylitetyn osalta ei mene veroa.