Hotelli paikan päältä

Onko kellään kokemusta että ottaa pelkät lennot Suomesta äkkilähdöllä, menee perillä jostain hotellista(1-2 tähden) varaamaan huoneen. Jos otan esim alle viikon varoitusajalla äkkilähtö lennot, niin onko hotelleissa yleensä vapaata? Tarkoitus olisi mennä Katalonian alueelle (Barcelona tai Valencia) Tietty olis helpompaa ottaa koko paketti Suomesta käsin mutta näihin kaupunkeihin aika nihkeästi valmismatkoja.
Netistähän vois tietty varata omin päin helposti hotellin mutta olen hieman varovainen maksamisen suhteen.
2508
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lentoajoista riippuu varaammeko ensimmäisen yön ennakkoon vai emme.

Jos lento on perillä reilusti päiväsaikaan niin katsomme paikan päällä.

Iltamyöhällä saavuttaessa on mukavampaa että majapaikka on valmiina.

Heinä- ja varsinkin elokuuta epäilen. silloin täytyy varautua johonkin lievealueen hostaaliin ajautumiseen.
Juhannuksen ja syyskuun alun väliseltä ajalta ei ole kokemusta.

Majoitusta ajatellen suosittelisin Valenciaa.
Ainakin tyttäremme sai sieltä elokuussakin vaikeuksitta keskustan halpishuoneen.

Meille ei nettivaraukset eivätkä maksamiset ole tuottaneet yllätyksiä.
Osa hotskuista vaatii maksun kortilla etukäteen.
Enemmistölle riittää korttitiedot varauksen yhteydessä.

Äänestä

Olemme joka kesä ottaneet Espanjaan pelkät lennot ja menneet sitten tutulle leirintä-alueelle, josta on vielä heinäkuun alussa löytynyt aina vapaa paikka teltalle. Päätimme että tänä kesänä emme telttaile vaan menemme hotelliin. Uskaltaako heinäkuun ensimmäisellä viikolla mennä Costa Bravalle tai Costa Doradalle ilman varattua hotellia? Onko tuolloin tilaa edullisemmissa hotelleissa? Tavoitteena olisi maksaa 40-60 euroa yöltä. Nettivarausta tehdessä joutuisi maksamaan etukäteen, emmekä sen vuoksi haluaisi varata kun emme ole varmoja mikä olisi kiva paikka jäädä ja menemmekö useampaankin rantakaupunkiin. Jos joku tietää, niin olisin kiitollinen avusta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pelkkä lento kirjoitti:

Onko kellään kokemusta että ottaa pelkät lennot Suomesta äkkilähdöllä, menee perillä jostain hotellista(1-2 tähden) varaamaan huoneen. Jos otan esim alle viikon varoitusajalla äkkilähtö lennot, niin onko hotelleissa yleensä vapaata? Tarkoitus olisi mennä Katalonian alueelle (Barcelona tai Valencia) Tietty olis helpompaa ottaa koko paketti Suomesta käsin mutta näihin kaupunkeihin aika nihkeästi valmismatkoja.
Netistähän vois tietty varata omin päin helposti hotellin mutta olen hieman varovainen maksamisen suhteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu