Kapiaisen naista

ressu

Olin taannoin kertausharjoituksissa Kajaanissa. Kotiuduttuamme metsästä ja päästyämme pois jäin junaa odotellessa kaljoille keskustaan.
Tapasin keskustassa lorviessani hyvän näköisen lyylin jonka kanssa juttu luisti ja ei aikaakaan kun päädyimme hänen luokseen. Annoin antaumuksella ja myös sain kyytiä mutta lysti oli loppua kun ovi kävi kesken kaiken. Siinä vaiheessa oli pukku jo niin lähellä että rytkytin viimeiset vedot piittamatta tulijasta.

Kun nousin ja käännyin, tunnistin tulijan harjoituskomppaniamme johtajana toimineeksi kapiais-kapteeniksi. Jätkä kävi kuumana kuin hellankoukku ja tyttö pukkasi itkua keräilleen kamppeitaan. Puin kohtalaisen ripeästi vaatteet päälleni ja kiitin vieraanvaraisuudesta. Sotaherra oli sen näköinen että etsi jostain kättä pitempää joten en siinä sitten enää viitsinyt kysyä josko vielä rouva keittäisi kahvit.
Poistuessani rappukäytävään asunnosta kuuluvasta mölinästä jäin käsitykseen ettei ollut ensimmäinen kerta kun nuori rouva oli heittäytynyt vieraanvaraiseksi.

Junasta muuten myöhästyin.

3

1485

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jaahas

      ja mikä oli tarinan opetus?

      • Ressu

        .. tarinassa ei ole opetusta, - kunhan kerroin vain tapuksen mikä jäi painuvasti mieleeni kun vierailin Kajaanissa ensimmäistä kertaa.
        Ihan kivan tuntuinen kaupunki, ei siinä mitään.


    • ..alokas n.n

      Tunnetusti kapiaisten akat on varmoja

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      101
      4507
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3343
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      36
      1388
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1183
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      37
      1116
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      13
      1064
    8. 158
      1007
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      934
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      872
    Aihe