Raju koronnousu syö asuntokaupan vauhtia
Vuoden euribor lähentelee jo viiden prosentin rajaa. Realia Groupin toimitusjohtajan Risto Kyhälän mukaan tärkeän lainakoron raju nousu yli viiden prosentin voisi tyrehdyttää ensiasunnon ja uudisrakennusten ostajien asuntokauppaa.
Riikka Kalmi
27.4.2008 07:03
Vuoden euribor kipusi perjantaina jo 4,964 prosenttiin. Korko on ollut viime päivät rajussa nousussa, kun vielä viikko sitten euribor oli vielä 4,802 prosenttia. Helmikuun alussa oltiin vielä reippaasti alle 4,3 prosentin.
Jos sama tahti jatkuu, niin viisi prosenttia pamahtaa pian rikki.
Realia Groupin toimitusjohtajan Risto Kyhälän mukaan viiden prosentin ylitys 12 kuukauden euriborissa voisi aiheuttaa hidastumista asuntomarkkinoilla.
– Jos mennään reippaasti yli viiden prosentin, niin se näkyisi ensiasunnon ja uudisrakennusten ostajilla, koska heillä lainantarve on kaikkein suurin. Se tyrehdyttäisi ensiasunnon ostajien kauppaa, ja näkyisi siten nimenomaan pienissä asunnoissa, Kyhälä arvioi.
Reuna-alueet kärsivät
ensimmäisenä
Kyhälä sanoo, että jyrkkä nousu lainakorossa pienentäisi myös harppauksia pienestä asunnosta kohti isompaa asuntoa.
– Asuntoa vaihdetaan harkiten, ihan niin isoja lainoja ei otettaisi ja lisää tilaa tulisi korkeintaan yksi huone, hän veikkaa.
Kyhälä arvioi, että isoissa asunnoissa tilanne näkyy jo nyt.
– Todellisuudessahan isojen asuntojen hintapyynnöt ovat laskeneet, hän sanoo.
Alue-erojakin tultaisiin näkemään enemmän.
– Tässä tulee korostumaan se, että erittäin haluttujen alueiden asuntojen hinnoille ei välttämättä tule tapahtumaan mitään. Sen sijaan alueilla, joissa on ylitarjontaa myytävistä asunnoista, hinnat tulevat jopa laskemaan, Kyhälä sanoo.
Ensimmäisenä tilanteesta kärsivät Kyhälän mukaan isojen kaupunkien reuna-alueet, pendelöintialueet ja tukialueet. Myös uudet alueet, joille on viime aikoina rakennettu paljon, voivat olla hintapudotuksen edessä.
Hän muistuttaa, että äkilliset muutokset korossa ylös- tai alaspäin vaikuttavat toki markkinoihin, mutta korkotason pysyessä pitkään samalla tasolla asuntokauppakin sopeutuu siihen. Tällä hetkellä aktiviteetti on hänen mukaansa markkinoilla yllättävänkin korkealla tasolla.
Kova korko
vie uskallusta
– Kyllä korkotaso vaikuttaa ihmisten uskallukseen ja halukkuuteen ottaa lainaa. Nyt mennään edelleen rauhallisempaan suuntaan, sanoo puolestaan Suomen Hypoteekkiyhdistyksen toimitusjohtaja Matti Inha.
Alkuvuosi on hänen mukaansa sujunut asuntomarkkinoilla hyvin, kauppaa on käyty, mutta on myös nähty myyntiaikojen pidentymistä ja ylisuurien hintapyyntöjen leikkautumista.
Suomen kiinteistövälittäjien liittoa ja isoja kiinteistövälitysketjuja edustavan uuden Kiinteistöalan keskusliiton toimitusjohtaja Jukka Malila on hieman optimistisempi.
– Merkittävällä koronnousulla on aina jonkun verran hidastavaa vaikutusta. Historiallisesti tarkasteltuna korkotaso on kuitenkin vielä positiivinen asuntokaupan näkökulmasta, Malila sanoo ja muistelee huomattavasti korkeamman koron aikoja.
Vantaalla nousua,
Oulussa laskua
Malilan mukaan vuoden ensimmäinen neljännes on mennyt aika lailla viime vuoden alun tahtia asuntomarkkinoilla.
– Välittäjien omien epävirallisten tilastojen mukaan esimerkiksi Helsingissä kerrostalojen keskineliöhinnat ovat nousseet ensimmäisen neljänneksen aikana 2,5 prosenttia, Espoossa 4,3 prosenttia ja Vantaalla seitsemän prosenttia vuoden takaisesta. Tampereella nousu on ollut 3,6 prosenttia. Hinnat ovat toisaalta laskeneet Oulussa 4,7 prosenttia, Turussa laskua on tullut yli kolme prosenttia ja Jyväskylässä pari prosenttia. Hintojen nousu on viimeisen vuoden aikana ollut tasaantumassa ja maltti on lisääntynyt, Malila sanoo.
Malilan mukaan loppukeväälle odotukset ovat edelleen hyvät. Asuntokaupan uskotaan kehittyvän positiivisesti, vaikka varovaisuus onkin lisääntynyt.
Rahoitusmarkkinoiden
kriisi vaikuttaa
Euriborien ja pankkien välisten talletuskorkojen nousuun ovat vaikuttaneet pankkien keskinäinen epäily mahdollisista rahoituskriisin aiheuttamista tappioista ja vähentyneet odotukset Euroopan keskuspankin ohjauskoron laskusta.
EKP:n neuvoston jäsenet ovat viime päivinä viestittäneet olevansa hyvin huolissaan korkeana laukkaavasta inflaatiosta. Tämä ei puhu ainakaan koronlaskujen puolesta.
Korkeita korkoja nähtiin myös viime joulukuussa, jolloin 12 kuukauden euribor-korko kipusi yli 4,8 prosentin. Sitä korkeammalla käytiin elokuussa 2000, jolloin 12 kuukauden euribor kävi 5,34 prosentissa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.