Rytmihäiriöt ja vaihdevuodet...

Mitenkäs on muilla, onko vaihdevuodet tuoneet kaiken muun "mukavan" ohella myös erilaisia rytmihäiriöitä ? Painoa on paljon, sitä koko ajan vähennetään. On ruvettu syömään niin maan perusteellisen terveellisesti. Liikunnan suhteen on vielä toivomista. Sydänfilmit ja rasituskokeet normaalit. Veriarvot aikalailla kunnossa. Verenpaine ja sokeri normaalin puitteissa. Iltaisin levossa ja usein syömisen jälkeen muljauttaa. Ja olen myös huomannut, että huono ja kumara istuma-asento saattaa aiheuttaa muljahduksia. Jostain olin lukevivani, että vaihdevuodet myös aiheuttavat kyseistä aika epämiellyttävää vaivaa. Onko jollain tietoa siitä, loppuvatko rytmihäiriöt vaihdevuosien loputtua, vai saako näistä kärsiä koko loppuikänsä ? Välillä menee aikoja, ettei muljauksia ole juuri lainkaan, mutta sitten on vastaavasti päiviä, että sydän nikottelee pitkin päivää. En ole keksinyt mitään selvää altistavaa tekijää. Syön magnesiumia ja monivitamiineja sekä kalkki D-vitamiinia. Oiskos ehdotuksia ?
32560
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen potenut näitä muljahduksia, lisälyöntejä ajoittain paljonkin ja ovat öitä häirinneet. Jossakin vaiheessa tajusin, että jos söin illalla tunti pari ennen nukkumaanmenoa jotakin, on yökin levoton. Olen varannut sängyn viereen kaksi ylim. tyynyä. Jos sydän alkaa temppuilla, nousen ylös, kumartelen tai muuten yritän saada mahassa olevan ilman röyhtäyksenä ylös (yleensä siellä on ilmaa) ja asetan tyynyt niin että pääsen puoli-istuvaan asentoon nukkumaan (silloin loppuilmakin pyrkii ylöspäin). Yleensä aika pian huomaan nukahtaneeni, siis sydän on rauhoittunut ja työnnän tyynyt lattialle ja jatkan normaalisti. Joku selitti asiaa näin; kun mahalaukkuun jää ruokaa illalla ja unen aikana elintoiminnot hidastuvat, myös siellä oleva ruokamassa ei mene eteenpäin vaan jää paikalleen, alkaa "käymään" josta tulee täyttävä olo, joka sitteen ärsyttää sydäntä ylimääräisiin muljahduksiin.

Äänestä

On tuttu juttu. Painoa on täälläkin, sekä verenpainetta, sokerit koholla jne. jne. Ruokaremontti on tehty, mutta liikunnan kanssa on edelleen heikompaa. Rytmihäiriöit ovat kiusanneet ja kun omat konstit ei tehonneet kävin lääkärissä. Sain beetasalpaajaa ja nyt on rytmit kohdallaan. Saa taas nukuttua ja sehän on todella tärkeää.
Tyynyt ja asennot auttaa, mutta muljahtelut on rankkoja kestää. Vakavaahan sen ei pitäisi olla vaan kyseessä on lisälyönnit.

Hakeudu lääkäriin jos ei asiat korjaannu. Jaksamista sinulle.

Äänestä
  • Minulla samoja oireita, kun kuuma aalto iski. Ja se pahin - nukkumaan mennessä. Ei pahoja, mutta ilkeitä. Nyt rauhoittuneet, kun on laastari mahassa. Mulla oli kyllä muitakin oireita, että laastari oli paikallaan. 4 vk ollut ja nyt ei tule uni. Ei tämäkäään kivaa ole. On taas gynelle aika "joko nyt sais lääkityksen kohdaleen". Kertokaa, millä te saitte, jos on samoja vaivoja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


... hermot menee ... kirjoitti:

Mitenkäs on muilla, onko vaihdevuodet tuoneet kaiken muun "mukavan" ohella myös erilaisia rytmihäiriöitä ? Painoa on paljon, sitä koko ajan vähennetään. On ruvettu syömään niin maan perusteellisen terveellisesti. Liikunnan suhteen on vielä toivomista. Sydänfilmit ja rasituskokeet normaalit. Veriarvot aikalailla kunnossa. Verenpaine ja sokeri normaalin puitteissa. Iltaisin levossa ja usein syömisen jälkeen muljauttaa. Ja olen myös huomannut, että huono ja kumara istuma-asento saattaa aiheuttaa muljahduksia. Jostain olin lukevivani, että vaihdevuodet myös aiheuttavat kyseistä aika epämiellyttävää vaivaa. Onko jollain tietoa siitä, loppuvatko rytmihäiriöt vaihdevuosien loputtua, vai saako näistä kärsiä koko loppuikänsä ? Välillä menee aikoja, ettei muljauksia ole juuri lainkaan, mutta sitten on vastaavasti päiviä, että sydän nikottelee pitkin päivää. En ole keksinyt mitään selvää altistavaa tekijää. Syön magnesiumia ja monivitamiineja sekä kalkki D-vitamiinia. Oiskos ehdotuksia ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu