Hienoa

Jokaiselle "hevoselle" löytyy ohjastaja:

Juha Luomala

Jyväskylän poliisi nappasi yhteensä 97 ylinopeutta ajanutta autoilijaa viime viikolla. Haaviin jäi liikenteen törkeitä vaarantamisia kuusi kappaletta ja vakavan piittaamattomuuden rikosnimikkeellä 17 kappaletta. Rattijuopumuksesta jäi kiinni kahdeksan autoilijaa. Kaiken kaikkiaan ajokortteja otettiin poliisin haltuun 31 kuljettajalta. Syynä oli ylinopeus tai rattijuopumus.

Poliisin mukaan tulokset viestivät selkeästi välinpitämättömyydestä liikenneturvallisuutta kohtaan.

- Nuoret ja keski-ikäiset miehet johtavat kaahaustilastoja selkeän ylivoimaisesti, vaikka viime aikoinaan naisetkin ovat tulleet mukaan tilastoihin, Jyväskylän liikkuvan poliisin päällikkö Veikko Stolt kertoo.

Poliisin mukaan vakava piittaamattomuus nopeudet ovat noususuunnassa. Stoltin mukaan ylinopeuksien määrä olisi paljon suurempi jos valvontaa voitaisiin merkittävästi lisätä.

- Järjestämme valvontaa niin paljon kuin se vain on mahdollista, Stolt lupaa.
2286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Toimintaa polliisilta.noita nuorten miesten kaahailua saa kokea kaikkien Suomen varuskuntien liepeillä mennen tullen.Tutkat ja valvontaa sotureillekkin??

Äänestä

Lisätä valvontaa myös ilman vilkkua liikenneympyrästä poistuville ääliöautoilijoille!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toimintaa kirjoitti:

Jokaiselle "hevoselle" löytyy ohjastaja:

Juha Luomala

Jyväskylän poliisi nappasi yhteensä 97 ylinopeutta ajanutta autoilijaa viime viikolla. Haaviin jäi liikenteen törkeitä vaarantamisia kuusi kappaletta ja vakavan piittaamattomuuden rikosnimikkeellä 17 kappaletta. Rattijuopumuksesta jäi kiinni kahdeksan autoilijaa. Kaiken kaikkiaan ajokortteja otettiin poliisin haltuun 31 kuljettajalta. Syynä oli ylinopeus tai rattijuopumus.

Poliisin mukaan tulokset viestivät selkeästi välinpitämättömyydestä liikenneturvallisuutta kohtaan.

- Nuoret ja keski-ikäiset miehet johtavat kaahaustilastoja selkeän ylivoimaisesti, vaikka viime aikoinaan naisetkin ovat tulleet mukaan tilastoihin, Jyväskylän liikkuvan poliisin päällikkö Veikko Stolt kertoo.

Poliisin mukaan vakava piittaamattomuus nopeudet ovat noususuunnassa. Stoltin mukaan ylinopeuksien määrä olisi paljon suurempi jos valvontaa voitaisiin merkittävästi lisätä.

- Järjestämme valvontaa niin paljon kuin se vain on mahdollista, Stolt lupaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu