Kasvain

Meillä on 8,5 vuotias sekarotuinen koiruus, jonka vointi lähti huononemaan kolmisen viikkoa sitten. Aluksi ajattelimme sen olevan psyykkistä johtuen naapurin koiran hyökkäyksestä. Koiramme ei halunnut ulos, ajattelimme sen johtuvan pelosta.

Vointi ei kuitenkaan parantunut ajan kanssa, päinvastoin, koirasta tuli haluton lenkkikaveri, jäi seisoskelemaan ja katsoi silmissään apua pyytävä katse.
Veimme koiran lääkäriin, jossa lääkäri totesi pahat rytmihäiriöt ja veriarvot päin honkia.

Diagnoosi tuolla käynnillä oli IMHA. Lääkityksenä kortisoni.
Koiralle alkoi kertyä nestettä vatsaan ja kolmantena päivänä ei jaksanut enää kunnolla kävellä, joten vein taas lääkäriin, sai ensiavuksi nesteenpoistolääkityksen, joka auttoikin, kahden tunnin välein piti päästää pissalle ympäri vuorokauden. Vatsa pieneni nopeasti.

Pari päivää nesteenpoistolääkityksen aloittamisesta, siis viisi päivää IMHA-diagnoosista, menimme jälleen lääkäriin, koiralta otettiin kontrolliverikokeet, joiden mukaan anemia olikin lähtenyt hyvin paranemaan, mutta tulehdusarvot olivat huimat, yli 40.
Ultratessa sitten löytyi pernasta ylimääräistä, ilmeisesti kasvain, mahdollisesti voi myös olla verihyytymä.

Nyt koiraa lääkitään pari päivää antibiootilla ja kortisonilla, jotta saadaan siihen kuntoon, että ylihuomenna tehdään pernan poisto.

Toivomme todella, että pernan poisto ratkaisee nyt tämän asian ja koiramme saa vielä muutaman vaarivuoden elettäväksi.

Onko muilla kokemuksia IMHAsta, pernan kasvaimesta tai pernan poistosta, kuulisin mielelläni kokemuksia.
11288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

k74 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu