Usein sanotaan, että "osta käytetty samanhintainen japskikrossi." Kävin katsomassa muutamaa max 1 490 € maksavaa piikkistä ja petyin pyörien kuntoon. En odottanutkaan saavani tällä rahalla uutta pyörää takuineen, mutta ne kuraiset romut eivät houkutelleet. Oli klappia takahaarukassa, alakerta ja/tai pytty/mäntä vaihtokunnossa. Rikkinäisiä katteita ja kuluneita renkaita en edes laskenut. Aloittelijalta saattaa jäädä tällaiset asiat huomaamatta ja pettymys on kova.
Eräskin myyjä ei uskaltanut kertoa paljonko koneremontti maksaa. Toinen pyörä taas käyttäytyi erilailla kuin CR125:t yleensä. Lienee se Liekö runko vino rajun putoamisen seurauksena? Aika moni tarjosi kaupan päälle läjän käytettyjä renkaita. Lienee selvää, että nämä ovat kisakuskeja eli pyöriä on rääkätty ihan tosissaan.
Mieluummin ostan siis uuden Tyscon 250 -krossin. On takuu ja kaikki. Varaosahuolto pelaa ja myymälä on sitä paitsi työmatkan varrella. Täällä on kirjoiteltu, että kiinakrossista kannattaa käydä ruuvit ja mutterit läpi ennen ajoa. Eipä ole kova homma. Pitäähän tiukkuudet muutenkin katsoa sisäänajon aikana.
Ja tiedoksi vain, että Tyscon 250 ei ainakaan tehonsa puolesta ole lelu. Ei sillä MM-kisoissa pärjää, mutta metsätiellä ja pikkumontulla se on unelmalaite!
Kiinakrossi piikkisen tilalle?
3
211
Vastaukset
- gorossaaja
...kun palsta ei ole "metsätie/pikkumonttupyörät" vaan "endurot/crossit" puhutaan niistä eikä mökkimopoista
- paskovahirvi
voihan sitä crossia ajaa myös esim. pelloilla ja näin .... jos vain osaa eikä heti tarvitse ruveta inisemään siinä ''tää ei oo mikään mökkimopo palsta'' eikä tuolla näy mitään mökkimopo palstaa vai näkyykö..?
- on..............
paskovahirvi kirjoitti:
voihan sitä crossia ajaa myös esim. pelloilla ja näin .... jos vain osaa eikä heti tarvitse ruveta inisemään siinä ''tää ei oo mikään mökkimopo palsta'' eikä tuolla näy mitään mökkimopo palstaa vai näkyykö..?
keskustella samurain, apollo, yms. paskoista on MUUT MERKIT
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242203Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1352112Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2161835Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2601516Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341415Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5641202Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.501015Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse351952Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115949