Olen nyt päättämässä 3. vuottani yliopistossa, pääaineenani yleinen kirjallisuustiede, olen jonkin verran jäljessä opinnoissani, mutta en pahasti.
Ongelmani on, että olen aivan totaalisen kyllästynyt kirjallisuuden opiskeluun, en ymmärrä miksi olen valinnut näinkin typerän aineen! Sivuaineena olen lukenut mm. historiaa ja valtio-oppia. Valtio-oppi on alkanut kiinnostaa minua melko paljon ja haluaisinkin vaihtaa sen pääaineekseni, ongelma tässä on, että jos haluaisin sen pääaineekseni/ kirjoittaa gradun sille puolen, opiskeluaikani pitkittyisi ehkä noin vuodella.
Olen nyt 23v. ja valmistuisin siis noin 6:ssa vuodessa (valmistuttuani olisin n. 26v).
Vaihtaisinko aineyhdistelmäni painotuksia vai kärsisinkö loppuun asti kirjallisuustieteen parissa? (ja valmistuisin siis nopeammin)
Luulisin myös, että tulevaisuudessa työnsaanti olisi helpompaa valtio-oppi pääaineena lukeneena. En tosin tiedä onko aineyhdistelmässäni muutenkaan mitään järkeä? Kirjallisuus- Valtio-oppi- Historia ( kieliä, italia, kreikka, espanja).
Kertokaa mielipiteenne pliis. Olen neuvoton ja ongelmallinen ja motivaatiota ei oikein enää ole.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Valtio-oppi ja kielet on ainakin hyvä yhdistelmä. Ja et sinä liian vanha 26-vuotiaana valmistuessasi ole, suurin osa yliopistoon fukseista on tietääkseni muutenkin yli 20. Yksi vuosi ei haittaa mitään, mukavampi on tehdä gradua aiheesta joka kiinnostaa. Ja sitäpaitsi kirjallisuus ei ole niin hyvin työllistävä, että siinä kannattaisi pitäytyä ihan vain sen takia että saisit opinnot loppuun. Ei kyllä ole valtio-oppikaan, mutta vaihto on varmasti parempaan suuntaan, jos oma kiinnostuskin sinne päin on kallellaan.
Kuulostaisi oikein järkevältä idealta. Omasta jaksamisesta pitää kuitekin pitää huolta ja jos ei löydy enää motivaatio nykyisten opintojen loppuunsaattamiseen, niin miksi sitä väkisin pitäisi ns. tarpoa umpihangessa.
Kuten tuossa edellinenkin huomautti niin 26-vuotiaana et ole edes mikään vanha yliopistosta valmistunut. Työelämään ehdit kyllä vallan mainiosti, vaikka vuotta myöhemmin valmistuisitkin. Valintaa kannattaa tosiaan miettiä ihan siltäkin kannalta, että minkälaiselle alalle haluat mahdollisesti loppuelämäksesi työllistyä ja kumpi koulutus antaa paremmat mahdollisuudet tähän. Kasvattaa ainakin mahdollisuuksia, jos on lukenut useampaakin pääainetta pitkälle, vaikka sitten valmistuisikin vain yhdestä.
Jos toisessa vaakakupissa on mieluisampi opiskelu valtio-opin parissa ja toisessa kärsiminen kirjallisuustieteen kanssa, niin kumpikohan niistä mahtaisi painaa enemmän? Kyllä minä itse ainakin vaihtaisin, jos ainoa syy jättää vaihtamatta on opintojen pitkittyminen yhdellä vuodella.
mitä haluat.
No, tässä vielä vahvistus: vaihda mieluisampaan aineeseen jos se on mahdollista. Yksi vuosi ei merkitse mitään. Sitäpaitsi voit nopeuttaa opintojasi esim. kesätenteillä, kirjatenteillä ja avoimen opinnoilla.