Luin pari viikkoa sitten kuuloluurista erittäin mielenkiintoisen kommentin. "Kaikki rottweilerit pitäisi tappaa."
Pelkääkö ihmiset oikeasti noin paljon koiria, että tuollaisia viestejä pitää laittaa?
Laskekaapas, montako kertaa tapahtuu niin, että ihminen hylkää tai tappaa oman puolustuskyvyttömän koiransa, ja sitten kun kerran tapahtuu toisin päin (enkä halua mitenkään puolustella koiraa, joka on ihmisen tappanut, mutta täytyisi muistaa, että sitä tapahtuu erittäin harvoin), koko rotu pitäisi pyyhkäistä maan pinnalta?!
Täytyy vaan ihmetellä tätä joidenkin ajatuksenjuoksua.
Kajaanin koiravihaajat
8
740
Vastaukset
- Imppa Juvonen
pitäminen oh tyhmää. Hyväksyn palveluskoirat kylläkin.
- pitäminen
tässä kylässä on tyhmää. Painu suonenjoelle kaltaistesi spurgujen sekaan.
- hoooo moilanen
Eikä muissakaan vikaa ole, jos niistä pidetään huolta.
- "Hiphoppari"
Sehän on niin, että ihminen tässä on se puolustuskyvytön muihin eläimiin nähden. Ihmisellä on aina, ja joka tapauksessa ensikäden oikeus puolustaa itseään muita eläimiä kohtaan parhaalla näkemällään tavallaan.
- päin naamaa
yrität värittää tätä keskustelua kuin iltapäivälehdet konsanaan. Kyseinen koti-kajaani on nokan edessä ja MISSÄÄN KOHDASSA EI SANOTA ETTÄ ROTTWEILERIT PITÄISI TAPPAA!
Pässi... - tamminennn
ei ehkä kiinni olevia mutta irtokoiria olen useasti potkaissu jos ovat liian lähelle tulleet. monoa vaan jos ei ole kaulapantaa.
- bäätboy
minäpä potkin sinua jos nään että potkit eläintä. Piä vaan kaulapantaa itelläs kaulassa missä on osoite ja puhelinnumero ni tiedän mihin raadon kippaan..
- t.tt.t
turhaa uhoa tuollainen mutta koirat ON pidettävä kiinni ja omistajien on katottava ettevät n häiritse muita. tämä löytyy järjestyslaista.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242180Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1352084Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2151829Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2601509Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341407Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5621194Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.501011Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse350945Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115945