Vappu on niin ihana,
pikku, pikku anssi,
ajoissa kun aloittaa,
eipä lopu tanssi.
----
Vappulintu lentää,
pöytään asti entää,
sitten siinä kujertaa,
numeron kelle antaa,
onnen hälle kantaa.
-----
Levon hetki nyt lyö,
sima loppui ja työ,
koitti arki nyt taas,
ihanaa, rauha maass´.
-----
Koska meitä käsketään
turvat kiinni pitämään,
mekkala saa kohta loppuu,
taikka tulee kotiin hoppu.
-----
Joku kiekuu punaheltta,
Vapun paras asu on,
kanalassa varmaan olis
apuvoima verraton.
-----
Olen lähdössä
Vappuriehaan
Sinun kanssasi
selvinpäin.
-----
Poikaset, tyttöset kilvan, kilvan
Vappujuhliin entää,
kuka sitten juhlista ensimmäisenä
kaaressa ulos lentää.
-----
Kaikille simaa ja tippaleipää
riittävi monta kertaa,
eipä ole kukaan ennen tehnyt
simaa tämän vertaa.
-----
On kevään ensi päivä,
Vappua juhlitaan,
pois häipyi huolen häivä,
ja simaa maistellaan.
-----
Jo aukeaa keväinen aamu,
kun silmäni siihen avaan,
niin hiljaista, päässäni vain
soi kupariseppien soitto.
------
Piippolan vaarilla oli simaa
hiiala, hiiala hei,
vaari se juotti tuttujansa,
ja kaikilta tolkun vei.
-----
Tänä vuonna Vapun aikaan
juhlijoita riitti,
kaikesta he mielellänsä
järjestäjää kiitti.
-----
Nyt nouskaa ylös kaikki,
on Vappu alkanut,
ja matti sekä maikki
on juhliin saapunut
pikku, pikku anssi,
ajoissa kun aloittaa,
eipä lopu tanssi.
----
Vappulintu lentää,
pöytään asti entää,
sitten siinä kujertaa,
numeron kelle antaa,
onnen hälle kantaa.
-----
Levon hetki nyt lyö,
sima loppui ja työ,
koitti arki nyt taas,
ihanaa, rauha maass´.
-----
Koska meitä käsketään
turvat kiinni pitämään,
mekkala saa kohta loppuu,
taikka tulee kotiin hoppu.
-----
Joku kiekuu punaheltta,
Vapun paras asu on,
kanalassa varmaan olis
apuvoima verraton.
-----
Olen lähdössä
Vappuriehaan
Sinun kanssasi
selvinpäin.
-----
Poikaset, tyttöset kilvan, kilvan
Vappujuhliin entää,
kuka sitten juhlista ensimmäisenä
kaaressa ulos lentää.
-----
Kaikille simaa ja tippaleipää
riittävi monta kertaa,
eipä ole kukaan ennen tehnyt
simaa tämän vertaa.
-----
On kevään ensi päivä,
Vappua juhlitaan,
pois häipyi huolen häivä,
ja simaa maistellaan.
-----
Jo aukeaa keväinen aamu,
kun silmäni siihen avaan,
niin hiljaista, päässäni vain
soi kupariseppien soitto.
------
Piippolan vaarilla oli simaa
hiiala, hiiala hei,
vaari se juotti tuttujansa,
ja kaikilta tolkun vei.
-----
Tänä vuonna Vapun aikaan
juhlijoita riitti,
kaikesta he mielellänsä
järjestäjää kiitti.
-----
Nyt nouskaa ylös kaikki,
on Vappu alkanut,
ja matti sekä maikki
on juhliin saapunut
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.