Ostimme kolme vuotta sitten n. 60m2 kokoisen 1,5 kerroksisen v. -85 rakennetun kesämökin. Alakerta tukevaa vanhaa hirttä ja yläkerta lautarakenteinen. Mökin yläkerta, eli matalahko käyttöullakko on jo alunperin otettu "makuuhuone"-käyttöön. Alakerrasta on yläkertaan käynti normaalisti portaita pitkin ja kerrosten välillä on n. 1,5 m2 kokoinen aukko, josta rappuset menevät. Koska kerrosten välillä on jatkuvasti auki oleva yhteys ja rakentajakin on mökkeillyt myös talvisin, oletimme tietysti että katon eristeet ovat kunnossa. Pidämme mökkiä talvisinkin peruslämmöllä sähköpattereilla. Alusta alkaen mökin sähkölaskut ovat tuntuneet tosi isoilta, mutta vasta nyt selvitin asiaa tarkemmin ja sain kuulla, että 12.000 kilowatin vuosikulutus tuon kokoiselle mökille jossa ei kuitenkaan oleskella läheskään jatkuvasti on aivan tolkuton. Sain kuulla mökkinaapurilta, että "ei siellä katossa juuri mitään eristeitä ole". Ilmeisesti yläkerta on tarkoitettu alunperin lähinnä kesäkäyttöön. Ei ihme jos lämpö karkaa.
Miten saisimme eristettyä katon edes suht kunnolla ja mahdollisimman ohuesti. Yläkerta on sen verran matalaa tilaa, ettei haluaisin mataloittaa sitä yhtään enempää kuin on välttämätöntä. Ulkopuoliseen eristämiseen ei haluaisi ryhtyä, sillä kustannukset pitäisi elämäntilanteen vuoksi pitää mahdollisimman pieninä ja koko katon purkaminen tuntuu liian isolta ja kalliilta hommalta. Millaisia sisäpuolisen eristämisen keinoja ehdottaisitte. Miten esim. finnfoam-levyillä eristäminen? Kuinka tehokkaaseen eristämiseen pääsee muutaman sentin eristekerroksella?
Mökin katon lisäeristäminen
2
350
Vastaukset
- hometalohan
Kyllä sellainen eristäminen on mahdollista. MUT
veikkaampa tuuletusongelmia rakentelun jälkeen
katon ja eristyksen välille . Saatte ehkä hometalon , jos kaikki ei onnaa. - illoo
Kuten sanottua kannattaa tutkia ja varmistaa ennen kuin tekee hätiköityjä korjauksia, jotka pahimmillaan johtavat homeloukkuun.
Jos rakennus olisi nykymääräysten mukainen tulisi katossa olla villaa 300mm. Samaan eristävyyteen päästäisiin laittamalla 175mm PU-levyä.
Neuvoisin hankkimaan paikanpäälle asiantuntijan, joka katsoo muutenkin katon kunnon ja antaa neuvoja remonttiin. Rakenteiden pitää olla myös ilmatiiviitä eristysten lisäksi, jotta ne olisivat energiataloudellisia. Vastaavassa tapauksessa käy helposti niin, että kattoa eristetään sisätilan maksimoimiseksi tuuletusraon kustannuksella, mikä voi johtaa homevaurioihin.
Finfoam on väärä eriste tässä tapauksessa, sillä sen eristävyys ei ole tavallista EPS eristettä parempi. PU eli uretaanilevyn eristävyys on parempi ja sillä voi säästää sisätilaa. Minusta kuitenkaan alle 50mm levyn laittaminen ei ole järkevää. PU levyn haittapuolena on myös korkea hinta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242150Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1352053Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2111822Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2581498Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341404Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5581181Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.501005Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115942Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse350936