onko olemassa

Kuolleen asunto-osake arvioitiin perunkirjassa 91tuh.euroa. Sisarukset maksoivat sen mukaan veron. Kun osake laitettiin myyntiin, asuntojen hintataso huomattiinkin seudulla alhaisemmaksi ja siitä saatiin myydessä 80 t euroa.

Kun teimme verotuksen oikaisupyynnön, meille sanottiin verotoimistossa, että voi olla ettette saa takaisin mitään.

Kuka henkilö verotoimistossa päättää kenelle annetaan ja kenelle ei? Vai mihin tuollainen lausunto perustuu?

Jos perintövero olisi ollut paljon alhaisempi kuin myyntitulot, eihän silloinkaan ole mitään harkinnanvaraa olemassa. Vai onko?
3429
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Perintöveroarvo määrätään kuolinpäivän mukaan. Koska perintövero on jo maksettu, niin ilmeisesti kuoleman ja myynnin väliin jää useampia kuukausia. Tämä tietenkin vaikuttaa oikaisulautakunnan ratkaisuun, että onko perintöveroarvona käytetty väärää hintatasoa.
Verotusta ei oikaista sillä perusteella, että on tehty huono kauppa.
Muutoksenhakuaika on viisi vuotta. Oikaisuvaatimus jätetään verotuksen toimittaneeseen toimistoon, mutta päätöksen tekevä oikaisulautakunta on eri toimielin.
Toimistolainen on antanut oman kokemukseensa perustuneen käsityksensä etukäteen.
Odota virallista päätöstä.

Äänestä

sekin, että ainakaan ette joutuneet maksamaan myyntivoittoveroa joka on perintöveroa huomattavasti suurempi. Hankintahintaan nähden saitte myyntitappiota. Miten verottaja sen huomioi ?

Äänestä
  • on muistini mukaan mahdollinen tappio vähennyskelpoinen vain kuolinpesän omassa verotuksessa.

    Myöskin muistaakseni: Jos tulee voittoa, on yksittäinen kuolinpesän osakas ensisijaisesti vastuussa oman osuutensa verran mahdollisista veroista.

    En muista miten käy jos yksittäinen osakas ei maksa omaa vero-osuuttaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


harkinnanvaraista verotusta? kirjoitti:

Kuolleen asunto-osake arvioitiin perunkirjassa 91tuh.euroa. Sisarukset maksoivat sen mukaan veron. Kun osake laitettiin myyntiin, asuntojen hintataso huomattiinkin seudulla alhaisemmaksi ja siitä saatiin myydessä 80 t euroa.

Kun teimme verotuksen oikaisupyynnön, meille sanottiin verotoimistossa, että voi olla ettette saa takaisin mitään.

Kuka henkilö verotoimistossa päättää kenelle annetaan ja kenelle ei? Vai mihin tuollainen lausunto perustuu?

Jos perintövero olisi ollut paljon alhaisempi kuin myyntitulot, eihän silloinkaan ole mitään harkinnanvaraa olemassa. Vai onko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu