Olin vartiointifirmassa töissä missä työntekijöitä kohdeltiin törkeästi.
Kuinka yleistä työpaikkakiusaaminen on vartiointifirmoissa?
Esimiehet potkivat rajusti ihmisiä pois yms. mielivaltaista käytöstä.
Kuinka yleistä työpaikkakiusaaminen on vartiointifirmoissa?
Esimiehet potkivat rajusti ihmisiä pois yms. mielivaltaista käytöstä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Auliksen saavuttua maahamme ja käytyä vartijakurssin oli hänen ensimmäinen työpaikkansa hankala. Häntä, avutonta gorillaa kiusattiin jatkuvasti. Niin sanallisesti kuin fyysisesti. Tulee muistaa että Aulis painoi tällöin vain 62 kiloa.
Kiusaamisesta suivaantuneena hän alkoi syödä proteiineja ja käydä salilla. Kolmessa kuukaudessa paino oli jo noussut 270 kiloon ja hauis oli 62 senttinen.
Kiusaaminen työpaikalla loppui jo 120 kilon kohdalla, ja muuttui pelon sekaiseksi kauhuksi 180 kilon kohdalla.
Lopulta Aulis kyllästyi koko firmaan ja siirtyi meille pullopuolelle. Täällä ei kuisata ketään.
kyllä sitakin tapahtuu. rahalla saadaan valtaa ja statuksella voidaan alistaa. asiakkaalla jos on rahaa ja on arvokas asiakas vartiointiliikkeelle niin kyllä määrää tahdin hyvin pitkältä ja vartiointiliikkeen esimiehet nuolevat asiakkaan pyllyä.
jos tekee työnsä tunnollisesti, eikä ole itkemässä jokaisesta pienestä asiasta! Täytyy osoittaa vain oma aktiivisuutensa ja ei passaa alkaa olemaan mikään "hyväkaveri" pomojensa kanssa.
Kyllä vartiointiliikkeissä naisia syrjitään aivan selkeästi. jotkut miespuoliset vartijat kohtelevat alentuvasti.