psykologista harhaa?

kultaa korvissa

Tänään minulle laitettiin molempiin korviin 4 kultanappia. Kivun hoitoon ja jotain muutakin.
Kuinka nopeasti ne yleensä vaikuttaa?
Itselläni nimittäin vaikutti n. 30minsaa sen jälkeen.
Tuli aivoihin kuin sähköimpulsseja ja puhe alkoi takeltelemaan. Tuli sellainen kevyt olo ja ihan kuin olisi pienessä sievässä koko ajan. Vähän aikaa sen jälkeen tuntui kuin aivot olisi saaneet lisää virtaa ja tarkkaavaisuutta. En ole yleensä huomioinut ympäristöäni tai ihmisiä mutta nyt huomioin jokaisen pikkujutunkin kaupassa käydessäni. Huomasin niiden vaikuttavan myös hengitykseen. En ole ikinä osannut hengittää oikein mutta nyt hengitän pallealla.
Napit tuntuvat miellyttävän ärsyttäviltä korvissani ja tekisi mieli hiplata niitä koko ajan.

Aikaisemmin olen saanut hoitoa neuloilla ja ne vaikuttivat erittäin väsyttävästi mutta rauhoittavasti.

Minkälaisia kokemuksia muilla?
ps. sitäpaitsi nämä ovat hyvän näköiset. Ihan kuin koruja.

4

1153

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • merrina

      Voisiko sellaiseen edes uskoa? keksitkö itse sellaista vai, uutta hoitoa. kerro lisää, miksi niitä nappeja oli laitettu korviin ja onko se suomalainen hlö laittanut tai joku kiinalainen?

      • kultaa korvissa

        Siis kyseessä pienet kultanapit jotka laitetaan akupisteisiin korvissa. Siinä käytetään erikoisteippiä joka on kestävää. Eka suihkukertana pelkäsin että lähtee irti mutta tiukassa ovat.
        Luulisin niiden olevan samoissa paikoissa mihin neulat laitetaan.

        Itselleni laitettiin kivun hoitoon. Mutta taisipa terapeuttini laittaa jonkun ylimääräisen :) koska alkoi tupakkakin kuvottamaan. En ollut suunnitellut tupakoinnin lopettamista enkä edes puhunut siitä terapeutille. Poltan enää muutaman savukkeen päivässä. Piruilessaan lisäsi olutpisteeseenkin yhden koska sekään ei maistu.

        Itselläni on vain 4 kummassakin korvassa. Terapeutilla niitä näytti olevan tuplasti enemmän.
        Myös monet tk:n henkilökunnasta käyttää niitä.
        Ihan Suomalainen laittoi ne.

        Ihme ettet ole kuullut noista napeista aiemmin.
        Kun niihin koskee ne ovat todella herkkiä. Tuntuu samalta kuin neulanpisto. Epäilen yhden napin olevan vähän väärässä paikassa koska se on tunnoton.
        Nyt muutaman päivän jälkeen olen huomannut että olen pirteämpi. En enää herää puolikuolleena ja vittuuuntuneena uuteen aamuun :)

        Terapeuttini laittoi ne ilmaiseksi. Olen kuullut että terveyskeskuksissa suurimmassa osassa on henkilö joka laittaa näitä. Harjoittelevat menetelmää feikkikorvilla. Pelästyin eka kerran kun näin korvan terapeutin pöydällä. Kumikorva näytti ihan oikealta :) Harjoittelevat myös laittamalla niitä toisilleen.

        Kipu on todellakin lieventynyt.
        Eniten ihmetyttää tarkkaavainen ja kevyt olo. Ihan kuin kuorma olisi otettu niskasta pois.

        Ainoa miinus on että nukkuessa hieman vaikeat.
        Koska ne tuntuu neulanpistoina niin kyljellään nukkuminen on vähän epämukavaa.

        Soita tk:hon ja kysy missä voit laitattaa ja kokeile. Saisin itsekin toisilta kokemuksia.
        Niistä voi joutua maksamaan vähän. Ei siitä kullasta koska napit ovat todella pieniä vaan asiakaskäynnistä.

      • tuollainen terapeutti?
        kultaa korvissa kirjoitti:

        Kärsin vaikeasta unettomuudesta, ja haluaiasin kokeilla. Asun turun seudulla, niin että missäköhän täällä olisi tuollaista hoitoa saatavilla?

    • kiinalaiset....

      kaikki kokemasi on tottakin todempaa.
      On todella hyvä kuulla, että vaikutukset ovat noinkin voimakkaat!

      Koska kehossamme virtaa energiaa. Jos energia tukkeutuu, tulee sairauksia, olemme väsyneitä tai vihaisia. Energia menee tukkoon monesti traumoista tai muista ikävistä kokemuksista. Kaikki sairautemme johtuvat näistä lukoista.

      Ihminen, jolla ei ole lukkoja, vaan energia virtaa vapaasti, on iloinen pirteä, ja äärettömän ystävällinen ja mukava. Hänelle ei ole tarvetta loukata muita tai puhua heistä pahaa, hänellä ei ole myöskään tarvetta käyttää alkoholia tai huumeita, tupakkaa tai karkkeja jne jne jne..

      MIten lukkoja saa auki? Virallinen koululääketiede on siinä heikoilla. Se voi kyllä leikata ihmisestä pois sairaita osia tai lääkitä ihmistä, mutta se ei paranna sairauden takana olevaa syytä.
      PSykiatria on ainoa, nimenomaan psykoterapia tai -analyysi, mikä voisi auttaa. Myös muut vaihtoehtoiset terapiat.

      Mutta luontaislääketiede tekee nimenomaan sitä.
      Luontaislääketiede parantaa ihmisen avaamalla energia-lukkoja. Tai siis ihminen parantaa itsensä luontaislääketieteen avulla.
      Reiki, akupuntio & magneetit, muut kosketus - ja energia hoidot... jne...

      Onneksi olkoon, aloittaja, olet terveämämn elämän tiellä!
      Mikään kokemasi ei ole harhaa, se on aitoa todellisuutta joka on 90% kansalaisistta peitossa heidän traumojensa takia.

      IHmiselle on myös luonnollista nähdä, kuulla, asioita. Varsinkin luontaishoitojen yhteydessä saattaa olla pistelyä, voi nähdä värejä ym ym..
      Sekään ei ole mitään harhaa, vaan kuuluu todelliseen elämään...

      Itämainen lääketiede on osannut parantaa sairuksia jo tuhansia vuosia ennen ajanlaskumme alkua. Jos entisaikojen ihmiset eivät olisi osanneet parantua ilman koululääketiedettä, olisiko ihminen säilynyt? Afrikassakin elää ihmisiä koululääketieteestä kaukana. He saavat parannuksen luonnosta yms.

      Mutta onko mitään väliä paraneeko koululääketieteen vai luontaislääketieteen avulla?
      KUNHAN PARANEE!!

      =D =D =D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      193
      11626
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      58
      5499
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      46
      2797
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      40
      2415
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1881
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      44
      1865
    7. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      14
      1839
    8. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      29
      1764
    9. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      6
      1516
    10. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      42
      1498
    Aihe