Olin lauantaina kaverin seurassa, siinä oli myös Anne, jolle avauduin, kun harvoin olemme Annen kanssa nähneet. Kerroin Annelle, kuinka n.vuosi sitten Annen ex-miesystävä raiskasi minut. Emme me siitä kovin kauaa jutelleet, sunnuntaina näimme uudelleen ja monet muistot tulivat mieleen, aloin itkeä ja itkin aika kauan, mutta koska porukkaa oli aika paljon siinä, en puhunut näistä asioista lainkaan. Aikoinaan joskus minun ja Annen välille tuli sellaista, että Anne alkoi vihata minua. Hänen exänsä puhui paljon pahaa minusta Annelle, sen vuoksi emme oikein koskaan ole olleet Annen kanssa ystäviä. Osa niistä puheista johti myös siihen, että Anne uhkaili minua rikosilmoituksella, jota hän ei koskaan tehnyt. Minulla on ainakin raiskauksesta syvät haavat, olen henkisesti rikkinäinen, katkera sille miehelle.
Avauduin lauantaina
Sandrailit
03567
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.