Mikä on vankeinhoito?

Mari-o-:n viestissä painottaisin sanaa "yritetään". Yhteiskuntaan sopiminen, tai lienee tarkoitettu sopeutuminen, onkin jo heti toinen juttu. Yhteiskuntaan voi sopeutua niin monin eri tavoin, jopa pakolla.

Murrosikään tai ts. rikosvastuulliseen ikään saakka ei vankeinhoidolla ole ollut juuri mitään yhteyttä mahdolliseen tulevaan vankilan asukkaaseen. Huomaa: en sano asiakkaaseen, koska vanki on vanki, ei mikään asiakas silloin, kun hänelle lainvoimainen ehdoton rangaistus on määrätty ja hänet on laitokseen otettu sitä suorittamaan. Useilla vangeilla on taustallaan muuten suhteita laitoksiin ja sellaista sukurasitusta, joka luo edellytyksiä olla itsekin ajan mitttaan tuttu poliisin vanhoille tutuille.

Tuomiosta eteenpäin vankeinhoitolaitoksen mylly jauhaa vankeuslain määräämään tahtiin vangin tuomion pituudesta, päihdeongelmasta, työkykyisyydestä ja varsinkin vangin itsensä, hyvin vaihtelevasta, motivaatiosta riippuen.

Jyvät myllyssä ovat toki erilaisia, joten toisille saman myllyn kivet sanovat tissin-tassin ja toisille jyrin-järin. Jos oikein hyvin käy, joidenkin vankien jauhot ovat ulos tullessaan melko valkoisia, joillakin lähes mustia ja ei kun yhteiskunnan vuolaaseen jokeen niitä pesemään... Useimmilla niitä jauhoja ei tuomion päätyttyä ole sen enempää kuin kunnon jyviäkään. Vain velat edessä ja jokin lääkitys päällä, jolla selvitä tai seota.

Ala-, tasa- tai yläarvoisuus tai sen korjaaminen vankilassa on täyttä työtä, joskin tuloksiltaan erittäin vaikeaa mitata. Eihän lapsen ja nuoren keskimäärin 15-20 vuoden pyörinyttä kehityksen pyörää muutaman kuukauden tai edes vuoden vankilassa ololla käännetä välttämättä oikeaan suuntaan, parhaista henkilökunnan yrityksistä ja lain tarkoittamasta hyvästä huolimatta.

Vankeinhoidolta siis odotetaan korjaussarjoja kaikenlaisille ihmiskohtaloille, joihin yhteiskunta ei ole kyennyt tai halunnut puuttua niiden ratkaisevassa vaikutusvaiheessa. Kohtuutonta? Minusta ainakin rehellisintä olisi julkisesti myöntää aiemmin tehdyt virheet niissä monissa kohdin, joissa olisi vielä voitu estää pahempien vaihtoehtojen todennäköisyys. Toivepon turha, se on myönnettävä. Sitä syyllisyyden taakkaa kun ei ole kukaan halukas niskaansa ottamaan.

Thedään siis korjaussarjoja jatkossakin ja toivotaan parasta, peläten silti sitä pahinta. Niin se menee.