Kertokaas nuoremmalle...

maailainen

Vanhemmat ikäpolvethan ovat aina kauhistelleet uusimpia kehityssuuntia ja niiden vaikutusta nuoriin. Kertokaas onkos nuori parikymppinen käsittänyt seuraavat asiat ihan väärin ja mitä muita vastaavia, nykyaikana käsittämättömiä, asioita oli joilta lapsia ja teinejä yritettiin suojella teidän ikäihmisten lapsuudessanne/nuoruudessanne.

-Olen käsittänyt että jazz ja rock`n roll olivat aikoinaan "kiellettyjä" nuoremmilta ja olen tv:ssä kuullut joidenkin iäkkäämpien ihmisten kertovan kuinka vanhemmat ja mummot kuuntelivat sitä radiosta kuiskausäänellä nukkumaanmenoajan jälkeen. Olenko käsittänyt oikein että jazzin kuuntelusta kiinnijääminen oli aikoinaan selkäsaunan arvoinen temppu?
-Nykyisin seksiä pursuaa joka tuutista mutta miten teidän nuoruudessanne? Joissakin mustavalkofilmeissä olen nähnyt kohtauksia joissa nainen on sermin takana pukeutumassa ja miespuolisen on pitänyt pyydellä kauheasti anteeksi sitä että käyttäytyy siveettömästi kun tulee sermin toiselle puolelle vaikkei näekkään naisen alastomuutta. Olisiko tällaisen "rohkean" kohtauksen sisältävään elokuvaan aikoinaan ollut nuorilta porttikielto? Miten tv:n alkuaikoina 60-luvulla? Olisiko tullut nuhteita siitä jos sattui näkemään jollain tavalla kyseisenlaisen kohtauksen. Nimenomaan ko. kohtauksen näkemisestä eikä siitä että oli myöhäisiltaan siirrettyä ohjelmaa kurkkiessaan nukkumaanmenoajan jälkeen hereillä.
-Kiroilu oli käsittääkseni todella syntiä aikoinaan...
-Koulussahan ruumiillista kuritusta ei olisi virallisesti saanut olla vuoden 1914 jälkeen. Mitkä ovat käytännön kokemukset? Kuritettiinko ja millä tavoin? Olen kuullut että ala-asteeni kopiokonehuone on aikoinaan ollut "karsseri", aulan vieressä isoilla ikkunoilla varustettu huone johon kurittomia oppilaita laitettiin häpeämään. Oletteko itse joutuneet vastaavanlaiseen huoneeseen, olkoot se ollut millainen tahansa.
-Niin, ja mitä muita nykyään ehkäpä käsittämättömän tuntuisia asioita oli joilta nuoria suojeltiin jopa kurituksen uhalla? Entä mitä muita kurituskeinoja aikoinaan käytettiin selkäsaunan ym. ruummiillisen kurituksen, nuhtelun ja nurkassa häpeämisen lisäksi? Nimenomaan niitä joita itse nuoruudessanne koitte?

4

277

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Musiikin kuuntelu on mielestäni ollut Suomessa aina varsin sallittua.
      Uskonnolliset syyt tosin vieläkin rajoittaa esimerkiksi kirkoissa soitetun musiikin luonnetta. Ja kyllä jotkut uskonlahkot estävät kevyen musiikin kotikuuntelun edelleenkin.
      Rock ja jazz olivat meidän nuoruudessa vielä kovin amerikkalaisia ja sen aikaisilla radioilla kuuluvuus oli niin heikko, että lähellä piti olla, jos meinasi kuulla Amerikan ääntä. Niin ja silloin tehtiin pitkiä päiviä, vasta illalla tuli radiosta jotain.
      Ota myös huomioon tuo aikaero, kun meillä on yö, niin Jenkeissä on meno parhaimmillaan.

      Tuo siveyden vartiointi taitaa mennä vähän aaltomaisesti.
      Elokuvien "taiteellisuus" riippui paljon sensuurista.
      Sensuurin ohi on aina tuotettu kuvia yksittäin ja elävinä.

      Jos pimeällä keski-ajalla olisi ollut elokuvia ja telkkareita, niin herra varjele....

    • Reino

      Monet asiat ovat tuttuja. Karsserista en kyllä tiedä mitään. Opettaja saattoi ottaa joskus tukasta, mutta muita ruumiillista kuritusta en muista. Ehkä olimme niin kilttejä silloin, ettei tarvinnut.

      Mikä tahansa musiikki on mielestäni ollut aina sallittua. Joku kirkkoväärti on joskus nipottanut tanssimisesta ja tanssimusiikista, mutta sellainen suvaitsemattomuus on jätetty omaan arvoonsa.

      Mielestäni ennen vanhaan seksikohtaukset käsiteltiin äärimmäisen hienovaraisesti. Esim. heinälatokohtauksessa kamera kuvasi pilviä.

      Nykyisin elokuvantekijät pyrkivät usein esittämään köyrimiskohtaukset pitkinä ja todellisen tuntuisina. Mielestäni on elokuvan tekijän ammattitaidon puutetta, jos ei osaa esittää asiaa hienostuneemmin.

    • Maalaismies*

      Vaikea kouriintuntuvasti kertoa, miltä tuntuu kahden tunnin varoitusajalla lähteä kotoaan sinne enää koskaan palaamatta - tai miltä tuntuu oikeasti paeta juosten kaupungista pommisateessa. Miltä tuntuu katsella komeiden saksalaissotureiden naisten valloitusta samalla aikaa, kun omat miehemme taistelivat rintamilla.

      Nykynuorille on vaikea kertoaa, millainen oli ns. "talvisodan henki". Kaveria ei todellakaan jätetty pulaan. Kaikki, rikkaat ja köyhät, miehet, naiset ja lapsetkin taistelivat isänmaan puolesta. Muistan itsekin vähillä voimillani olleeni mottimetsässä isänmaan asialla.

      Ihmiset vaihtoivat kihlasormuksensa rautaisiin valtion hyväksi. 300 000 evakkoa asutettiin pahemmin nurkumatta. Opiskellessani Helsingissä 1940-luvun lopulla asuin alivuokralaisena erään uskovaisen vanhan pariskunnan kotona. Heidän harras uskovaisuutensa ei minua häirinnyt. Ilman sitä minulla ei olisi ollut asuntoa.

      Tanssit olivat sotien aikana kiellettyjä eivätkä ne ensimmäiseksi tulleet mieleen rauhankaan palattua. Alettiin rakentamaan sitä hyvinvointia, joka nyt on halvalla myyty Brysselille.

      • SkillaN

        rakentamisen minäkin muistan.

        Muistan senkin miten töitä tehtiin, kaksikin työvuoroa peräkkäin, maksettiin niitä sotakorvauksia.
        Kun viimeinen vaunulasti lähti Neuvostoliittoon, miten ylpeinä sitä oltiin, pieni maa hoiti asiansa.

        Jokainen tunsi osaltaan tehneensä, kuka missäkin, jotakin maamme hyväksi.
        Nyt sitten on saatu hyvinvointia, mutta kukaan ei kysele nykyihmisistä, millä hinnalla.
        Arvonantoa ei löydy, ollaan vaan kaikkialla vaatimassa ja kriisiryhmät hoitavat pieninmässäkin vaivassa.

        Tietenkin on hyvä että näin on, mutta miten jaksoivat nämä ihmiset sen paineen alla, minkä sodan ja sodan jälkeisen ajan jaksoivat.

        Joku on sanonut, jos ei tunne historiaansa, ei ole tulevaisuutta, pitääkö paikkansa, sitä en osaa sanoa, mutta puhuttava menneestä olisi, ei tämän päivän ihmiset kertomatta tiedä ja usko mitään tälläistä olleenkaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2180
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      2084
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      1829
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      260
      1509
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1407
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      562
      1194
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      1011
    8. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      350
      945
    9. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      945
    Aihe