vaihteleva kiinnostus

aaltoliike

Siitä lähtien kun on mikään seksuaalinen kiinnostanut oon tiennyt olevani kiinnostunut jätkistä. Yläasteella oli vahva tyttökausi, mutta se hiipui ja koko lukion olin enemmän kallistuneena toiseen suuntaan. Nyt kuitenkin taas ovat kiinnostaneet myös naiset jo pari viime vuotta aika vahvasti ja koko ajan enemmän. Kuitenkin kaiken perusteella tuntuu siltä, että pysyvä kiinnostus on miehiä kohtaan, ja naisia kohtaan kiinnostus vaihtelee.

Mietinkin että onko bisseille tällainen aaltoliike yleensä tyypillistä? Pysyykö yksi sukupuoli koko ajan kiinnostavampana ja toisen kiinnostavuus kasvaa kausittain, vaihteleeko molempien sukupuolien kiinnostavuus tasaisemmin, vai kiinnostaako sittenkin molemmat koko ajan yhtä paljon?

7

1280

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aaltoliike

      ...ja jätkä siis oon itsekin, jos jäi tuossa epäselväksi.

    • Joomää

      Kyllä tässä mennään tuulen riepoteltavana välistä.Pitää tutkia taas itseään,että mikä siella kopassa taas riivaa.
      Eikä se välttämättä vastaus itsestä löydy.Sitä vaan nyt sattuu olemaan liikaa valinnanvaraa.On miesnaisia,naismiehiä,miesmiehiä ja naisnaisia jos tosta nyt jotain selkoa saa.Sitten ne tyttömäiset ja poikamaiset erikseen ja kaikki miksaukset päälle.Että kuuntelee vaan itseään kummempia murehtimatta.Kunhan ei leiki ihmisillä huvin vuoksi on kaikki kai ok.
      Tämän raapustaja oli nainen.

    • Aallotar

      En tiedä yleisemmin, onko bisseille aaltoliike tyypillistä, mutta itselle on ainakin. Joskus asia häiritsee kovastikin, toisinaan annan virran viedä. Nyt on harvinaista kyllä tasavahva kiinnostus kumpaankin sukupuoleen.

    • bi/nainen

      joo painin itseni ja suhteideni kanssa ja vihdoin löytyi mies. siis oikea mies, mutta hän onkin bi ja transu. me ollaan aivan järjettömän onnellisia. mies saa olla nainen ja mä nautin siitä kun minulla on nainen. paitsi pari biologista juttua.....ehkä ajanmyötä siihenkin ratkaisu keksitään.

    • sonja22

      Ihmisen seksuaalisuus, halut jne on vaihtelevia ja joustavia, onneksi! Välillä tuntuu että vain oma sukupuoli kiinnostaa, välillä ainoastaan toinen, välillä ei kumpikaan, välillä molemmat tosi paljon.

      Älä ota paineita mistään termeistä (bi/homo/hetero), olet mikä olet ja tykkäät kenestä tykkäät, ei sille aina tarvi nimitystä keksiä tai yrittää sopia täydellisesti siihen bi-muottiin (tai mihinkään muuhunkaan).

    • rakkauskaan ole aaltolii-

      kettä, sillä sille pohjalle ei voi perustaa perhettä eikä oikeastaan mitään suhdettakaan. :) :)

    • Anonyymi00007

      pelle

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      63
      779
    2. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      157
      763
    3. Ampuminen kylpylässä

      Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa
      Naantali
      25
      760
    4. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      100
      730
    5. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      708
    6. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      667
    7. Kerro minulle totuus

      Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒
      Ikävä
      193
      636
    8. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      22
      592
    9. Miten yrität

      Vielä saada kaivattusi?
      Ikävä
      61
      572
    10. VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN

      Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisika­laumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa
      Iisalmi
      40
      539
    11. Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!

      Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks
      Suomussalmi
      34
      516
    12. On todella ikävää

      Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit
      Ikävä
      78
      470
    13. 39
      455
    14. Muutto auto hakee sut tänään!

      Tein sulle oman huoneen! mieheltä naiselle
      Ikävä
      57
      445
    15. sinulle....

      Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.
      Ikävä
      75
      437
    16. Useita poliisiautoja kunnantalolla

      Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.
      Ähtäri
      9
      429
    17. Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?

      Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.
      Ikävä
      25
      427
    18. Jos näkisimme vielä joskus

      ... mihin veisit miut treffeille? 😊
      Ikävä
      70
      423
    19. Ottanet yhteyttä

      Facebookissa,jos on jotain asiaa.Miehelle! T.M-nainen.
      Ikävä
      54
      408
    20. Jos kaivattusi olisi

      Vieressäsi niin mitä tekisit?
      Ikävä
      40
      407
    Aihe