Huolestua?

siis, kaverini kaverin kaverilla on kaksi gerbiiliä,
kummatkin poikia.. mutta siis, ne asuvat kuljetusboksin kokoisessa(en ole varma onko se kuljetusboksi) häkissä/dunassa, eikä pääse (kai) koskaan vapaaksi juoksentelemaan, siis
päivät pitkät olevat siellä todella pienessä "häkissä".
Ja pitääkö gerbiileillä olla muutakin ruokaa kun vain siemensekoitusta, sillä niillä ei ollut muuta..?
Pitäisikö huolestua?
6422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

No periaatteessa gerbiilistä näkee onko se onnellinen yms..

En tarkkaan tiedä mitä tarkoitit, mutta esimerkkinä: 2 gerbiiliä tarvitsee noin 60l akvaarion (eli tuon perusteella voit kokoa arvioida).

Vapaana gerbiilejä voi pitää, mutta pakollista se ei ole. Akva voi olla isompi ja virikkeitä. Lisänä voi pitää omaa ns. "puuhapaikkaa" missä on paljon kaikkea "jännää". Vapaana pidossa on omat vaikeutensa, koska eläimet ovat niin pieniä ja pääsevät vähän mihin sattuu.

Itse tein puusta noin 2metriä pitkän ja vähän yli metrin levyisen "puuhapaikan", jossa saa juosta välillä, koska täällä on liikaa johtoja yms. mikä voisi aiheuttaa eläimelle jopa kuoleman.

Lisäksi gerbiileillä pitäisi olla kylpyhiekka, suolakivi, kalkkikivi, raikas vesi joka päivä, silputtavaa (vessapaperirullat yms.) menee paljon, kovaa pureskeltavaa olisi hyvä antaa myös jne..

Itselläni 2 gerbua asustaa 102l akvassa, jossa on ruokatankoja muutama, linnun "pesäkoppi", jonka voi syödä (ja taatusti syödäänkin :) ), kalkki-, suola- ja mineraalikivi, 2 eri ruokakippoa (toisessa siemensekoitus, toisessa kova pureskeltava vihanneskeksit, kuivattu porkkana yms.), kylpyhiekkakippo, tasoja puusta, pureskeltavaa, kukkaruukku. pesäkoppi, olkea, heinää yms. löytyy näiltä..

Yleensä terve, iloinen gerbiili on utelias ja "tuhoaa" kaiken innolla esim. vessapaerirullat yms. ja häkki on useimmitin sen näköinen, kuin pommi olisi räjähtänyt, kun mylläävät joka paikan. :)

Ehkä tästä oli jotain apua arvioimaan tilannetta..

Äänestä
  • Gerbiilit eivät kyllä tarvitse suola- ja mineraalikiviä.

    Äänestä

  • LauraM kirjoitti:

    Gerbiilit eivät kyllä tarvitse suola- ja mineraalikiviä.

    7 gerbiilin omistajana tiedän että gerbiili tarvitsee: Mineraali ja suola kiven, aivan niinkuin muutkin jyrsijät. Lisäksi gerbiilin voi myös madottaa(ei pekollista). Suolakivi on ehdottomasti pakollinen.

    Ja häkin/terran koon voit käydä katsomassa täälä: hobitinkolo.net Ja sieltä linkki gerbiilit.

    Äänestä

  • lumino kirjoitti:

    Mistäköhän tuo tieto on peräisin?? Ehkäpä sitten muuta jyrsijät tarvitsevat suolakiven, mutta gerbiilit eivät!! Minulla 18 gerbiiliä ja olen kasvattanut 3vuotta. Yhdelläkään ei ole suolakiveä, koska gerbiilit eivät tarvitse sellaista!

    olen samaa mieltä ettei gerbiili tarvitse suola kiviä! eikä missään nimessä pakosti itselläni on 2 gerbbuu ja serkullani 25 (Voi olla vähän alle tai päälle) ja serkkunikaan mielestä gerbuiili ei tarvitse suola kiveä!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • tyttö91 kirjoitti:

    kantaville naaraille voi antaa niitä suola kiviä muttei pakosti!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

???? kirjoitti:

siis, kaverini kaverin kaverilla on kaksi gerbiiliä,
kummatkin poikia.. mutta siis, ne asuvat kuljetusboksin kokoisessa(en ole varma onko se kuljetusboksi) häkissä/dunassa, eikä pääse (kai) koskaan vapaaksi juoksentelemaan, siis
päivät pitkät olevat siellä todella pienessä "häkissä".
Ja pitääkö gerbiileillä olla muutakin ruokaa kun vain siemensekoitusta, sillä niillä ei ollut muuta..?
Pitäisikö huolestua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu