Sen ymmärrän jos lastenne isällä on monta uutta naista teidän jälkeenne, silloin ymmärrän kantanne että ette halua että lapsenne näkevät näitä naisia
Mutta päteekö se myös silloin jos lastenne isä löytää vakituisen puolison, menee naimisiin. Eli nais suhteet jäävät vain yhteen teidän jälkeenne, kiellättekö silloinkin lapsianne näkemästä uutta naista?
kertokaas eksät
17
1160
Vastaukset
- Eksä ja äiti
Ei ole mitään ehdotonta sääntöä olemassa, kaikkihan riippuu isän/äidin kokonaisvaltaisesta olemisesta ja käyttäytymisestä.
Minä ainakin toivon entiselle miehelleni kaikkea hyvää. Ainoa mitä haluan on että hän hoitaa osuutensa lasten huollosta ja kasvatuksesta. Jos ja kun hän on fiksu, hoitaa hän myös naisasiansa fiksusti lasten suhteen. - aikuinen äiti
..uusi vaimo kuuluu lasteni perheeseen. Hänellä on suuri vastuu esimerkillänsä ja kasvatuksella lapsiamme kohtaa ja luotan siihen, että aikuisena ihmisenä hän sen täyttää. Lapsillamme on kaksi kotia ja neljä tärkeää aikuista elämässänsä ja kaikella sillä on erittäin suuri merkitys millaisia aikuisia heistä kasvaa. Lasteni isällä on muutenkin erinomainen vaimo: lämmin, ymmärtäväinen ja rajat asettava täysi kymppi ihmiseksi ja häneen voin luottaa ihan varmasti, että kun lapseni ovat siellä on hän se äitihahmo heille. En voisi kuvitellakkaan esim. mollaavani tai muuten moittivani häntä. Ja minkä kuvan lapsilleni antaisinkaan äitinäni jos toista ihmistä lähtisin moittimaan. Kaikki me ihmiset olemme erilaisia virheinemme eikä yksikään äiti tai isä ole täydellinen, miksi sitä vaatisimme äiti/isäpuolelta. Tärkeintä on että lapset rakastavat myös äiti/isäpuoltansa ja luottavat häneen. On suuri rikkaus lapselle, kun ympärillä on rakastavia ja ohjaavia aikuisia.
- Noinko huonolla tolalla
on sun itsetunto, että kerot miten haluisit asioiden olevan... heh... satuja satuja... herää ihminen todellisuuteen tai menen hoitoon...nuo kuvitteelliset tarinat ei oikein uppoo.
- jgiug
Noinko huonolla tolalla kirjoitti:
on sun itsetunto, että kerot miten haluisit asioiden olevan... heh... satuja satuja... herää ihminen todellisuuteen tai menen hoitoon...nuo kuvitteelliset tarinat ei oikein uppoo.
Sinä taas taidat olla joku epäonnistunut katkera yksilö, kun kirjoittelet mitäänsanomattomia typeriä vastauksia joilla ei meille muille ole mitään merkitystä.
Muhun uppos, jos olisin samassa tilanteessa - Niinpä, katkeruus
jgiug kirjoitti:
Sinä taas taidat olla joku epäonnistunut katkera yksilö, kun kirjoittelet mitäänsanomattomia typeriä vastauksia joilla ei meille muille ole mitään merkitystä.
Muhun uppos, jos olisin samassa tilanteessataitaa asua siellä päin!;))))
- Yksi Eroava
Noinko huonolla tolalla kirjoitti:
on sun itsetunto, että kerot miten haluisit asioiden olevan... heh... satuja satuja... herää ihminen todellisuuteen tai menen hoitoon...nuo kuvitteelliset tarinat ei oikein uppoo.
Mikäs tuossa nyt on se juttu, mikä tekee siitä "sadun" ja kirjoittajan pitäisi "herätä todellisuuteen"?
- sama mulle
Minulle on suoraan sanoen ihansama näkeekö exäni nykyinen lapsiani.
Itse olen kerran tämän nykyisen kanssa puhelimessa puhunut ja hänen suustaan tuli niin ala arvoista tekstiä, että hyvän huolen olen pitänyt, siitä että minua hän ei ole ikinä nähnyt... Hiukan katkeraa???- jos...
Jos olette sinut eron suhteen eikä mitään huonoja fiiliksiä eksää kohtaa ole, mutta silti ei tarvitse sietää jos nyksä käyttäytyy ala arvoisesti, kunhan hän ei käyttäydy niin lapsianne kohtaan
- Eksänyksä
jos... kirjoitti:
Jos olette sinut eron suhteen eikä mitään huonoja fiiliksiä eksää kohtaa ole, mutta silti ei tarvitse sietää jos nyksä käyttäytyy ala arvoisesti, kunhan hän ei käyttäydy niin lapsianne kohtaan
... tietenkään tapaamasta. Ja minusta olisi ollut mukavaa, jos lapsilla olisi ollut mukava äitipuoli ja ns. toinen koti. Kyllähän se omaakin elämää "helpottaisi", jos lapset olisivat välillä isällään. Meillä ei valitettavasti näin käynyt, isän nyksä ei hyväksy/siedä/kestä minun ja eksän lapsia. Niistä tapaamisista/viikonlopuista ei kertakaikkiaan tullut mitään, joten loppuivat melko nopeasti.
Nykyisen miehen lapset ovat meillä joka toinen viikonloppu, välillä enemmänkin, mitään oikeita ongelmia ei ole ollut. Joskus on tullut pientä sanasotaa säännöistä ja systeemeistä, mutta sekin voidaan minusta laskea normaaliin perhe-elämään kuuluvaksi. Omienkin esiteinien kanssa riittää välillä vääntämistä. ;)
Nykyisen miehen eksän kanssa ei ole ollut mitään ongelmia, ei varsinaisesti tunneta, mutta moikataan kun nähdään.
Täytyy tunnustaa, että välillä toivon eksän vaihtavan naista. Sellaiseen, joka pystyisi pitämään myös noista lapsista ja jonka kotiin lapsetkin olisivat tervetulleita. - on törkeä
jos... kirjoitti:
Jos olette sinut eron suhteen eikä mitään huonoja fiiliksiä eksää kohtaa ole, mutta silti ei tarvitse sietää jos nyksä käyttäytyy ala arvoisesti, kunhan hän ei käyttäydy niin lapsianne kohtaan
Kyllä se nyksä niistä lapsista huolehtii ihan hyvin. Sen vain vaikea hyväksyä kun ei saa olla matkassa lapsia haettaessa tai tuotaessa.
Mutta ite mietin että mielummin se saa siitä kärsiä kuin minä ;)
Ja eksän kanssa meillä todella hyvät välit, ymmärtää miksi en halua sen nyksää nähdä, eikä syyllistä.
- sitä riskiä en halunnut
ottaa, ja kielsin näkemästä, ja kyllä kannatti, ratkaisu oli oikea, paitsi emme muuta vaihtoehtoa mietittyikään, se oli itsestään selvää.
- eruterity
Ei ex-puolisoilta kysytä lupaa - me vietämme sellaista perhe-elämää lastemme kanssa mitä haluamme. Exä siellä riehuu mutta riehukoot - ei pysty meihin vaikuttamaan.
- perhe elämää omien lasten
kanssa kuin haluaa, ei siihen lupaa kysytä,. Mutta lupa on kysyttävä jos miehen/naisen entiset lapset siihen osallistuvat. Aina lähi vanhemman lupa pitää olla, tietenkin. Salaahan on tosi tosi hienoo, niinkuin lapsena salaa tehdä kaikenlaista, mutta jos on kyse ihmisistä, lapsista, niin se on eri asia. Lupa ehdottomasti eksiltä.
- sori vaan
perhe elämää omien lasten kirjoitti:

Näihin perusjuttuihin ei tarvita lähivanhemman lupaa. meillä hieman ongelmia ollut joten olen ottanut asioista selvää:
jos on yhteishuoltajuus, ja silloin kun lapset ovat isällä, isä saa viedä lapset jopa risteilylle tai vaikkapa ouluun, lupaa ei tarvitse mutta tiedoksi anto lähivanhemmalle kyllä. Etävanhempi voi myös antaa lapset hoitoon kelle haluaa ja keneen luottaa kysymättä lähivanhemmalta lupaa siihen
Esimerkki omasta elämästäni: seurustelin nykyisen mieheni kanssa, isälle soitettiin ja sanottiin että jos isä ei kykene ottamaan lasta nyt luokseen niin lapsi huostaanotetaan. Hän kysyi lastensuojelusta sitä että hällä on 3 vuorotyö niin miten lapsenhoidon kanssa sitten, saako hän jättää lapsen esim minulle hoitoon kun hän on töissä, vastaus tuli lastenvalvojalta että kyllä, isä saa laittaa lapsen hoitoon jos hän niin haluaa.
Tämä hiersi muuten minua silloin erosin lasteni isästä, halusin että ne harvat kerrat kun lapseni näkevät omaa isäänsä että he olisivat myös isällään, eikä isä veisi heitä sukulaisille hoitoon, mutta mä en vaan mahda mitään, ei minkäänlaista sananvaltaa kuin se että voin kieltäytyä antamasta lapsia hänelle
Ulkomaille lähtöönkin ei tarvita lupaa toiselta vanhemmalta, vain tiedoksi anto kunhan kyseessä on vain lomamatka.
Aina kun mieheni lapsi on meillä, me emme kysele mitään lupia eksältä saako lasta viedä juhliin jne. Silloin kun lapsi on meillä, me huolehdimme ja mieheni päättää mihin lapsi menee ja mihin ei - erewt
perhe elämää omien lasten kirjoitti:
kanssa kuin haluaa, ei siihen lupaa kysytä,. Mutta lupa on kysyttävä jos miehen/naisen entiset lapset siihen osallistuvat. Aina lähi vanhemman lupa pitää olla, tietenkin. Salaahan on tosi tosi hienoo, niinkuin lapsena salaa tehdä kaikenlaista, mutta jos on kyse ihmisistä, lapsista, niin se on eri asia. Lupa ehdottomasti eksiltä.
Jos minä haluan viettää yhteistä perhe-elämää omien lasteni ja puolisoni kanssa niin ei siinä kysellä ex-ämmien/ukkojen mielipiteitä. Toki ilmoitan exille mutta teen myös selväksi ettei kannata ruveta rettelöimään. Kiltisti ovat sopeutuneet kun tietää että muuten edessä oikeustaistelut uhkasakkoineen ja mahdollisesti huoltajuuden menettäminen. Ja meillä on kivaa - kiehukoot se exä siellä liemessään :D. Lapset tykkää kovasti olla osana tätä perhettä.
Ei exiltä tarvita mitään lupia - ei lähi- tai etävanhemmilta. Suomi on vapaa maa ja ihmisillä on oikeus rakastaa ja viettää aika lähimmäistensä kanssa. - kyllä tarvii kysyä
sori vaan kirjoitti:
Näihin perusjuttuihin ei tarvita lähivanhemman lupaa. meillä hieman ongelmia ollut joten olen ottanut asioista selvää:
jos on yhteishuoltajuus, ja silloin kun lapset ovat isällä, isä saa viedä lapset jopa risteilylle tai vaikkapa ouluun, lupaa ei tarvitse mutta tiedoksi anto lähivanhemmalle kyllä. Etävanhempi voi myös antaa lapset hoitoon kelle haluaa ja keneen luottaa kysymättä lähivanhemmalta lupaa siihen
Esimerkki omasta elämästäni: seurustelin nykyisen mieheni kanssa, isälle soitettiin ja sanottiin että jos isä ei kykene ottamaan lasta nyt luokseen niin lapsi huostaanotetaan. Hän kysyi lastensuojelusta sitä että hällä on 3 vuorotyö niin miten lapsenhoidon kanssa sitten, saako hän jättää lapsen esim minulle hoitoon kun hän on töissä, vastaus tuli lastenvalvojalta että kyllä, isä saa laittaa lapsen hoitoon jos hän niin haluaa.
Tämä hiersi muuten minua silloin erosin lasteni isästä, halusin että ne harvat kerrat kun lapseni näkevät omaa isäänsä että he olisivat myös isällään, eikä isä veisi heitä sukulaisille hoitoon, mutta mä en vaan mahda mitään, ei minkäänlaista sananvaltaa kuin se että voin kieltäytyä antamasta lapsia hänelle
Ulkomaille lähtöönkin ei tarvita lupaa toiselta vanhemmalta, vain tiedoksi anto kunhan kyseessä on vain lomamatka.
Aina kun mieheni lapsi on meillä, me emme kysele mitään lupia eksältä saako lasta viedä juhliin jne. Silloin kun lapsi on meillä, me huolehdimme ja mieheni päättää mihin lapsi menee ja mihin eiensinnäkin ulkomaille tarviilapsi olla passissa, ja jos ei ole ei voi viedä. Ja toiseksi miksi pitää salaa tehdä asoita, eikö kehdata suoraan sanoa? Meillä ei ainakaan onnistu, että isä hakee lapset ja vie ne lappiin tosta noin vain. Olis melko yllätys kun lapsia ei viikkoon näy... mulla järkevä eksä, kun hakee lapset sanoo et huomeen mennää mäkkäriin, sitten mennään sinne ja sinne, ja jos yllättävä meno tulee lapsille ja isälle, niin heti soittaa että nyt mennää sinne, et tuutko mukaan??
- et tainnut
kyllä tarvii kysyä kirjoitti:
ensinnäkin ulkomaille tarviilapsi olla passissa, ja jos ei ole ei voi viedä. Ja toiseksi miksi pitää salaa tehdä asoita, eikö kehdata suoraan sanoa? Meillä ei ainakaan onnistu, että isä hakee lapset ja vie ne lappiin tosta noin vain. Olis melko yllätys kun lapsia ei viikkoon näy... mulla järkevä eksä, kun hakee lapset sanoo et huomeen mennää mäkkäriin, sitten mennään sinne ja sinne, ja jos yllättävä meno tulee lapsille ja isälle, niin heti soittaa että nyt mennää sinne, et tuutko mukaan??
Ensinnäkin en sanonut että pitää salass tehdä, itse en niin tee, tosin kyllä passi pitää olla mutta jos passi on jo, niin riittää pelkkä tiedoksi anto toiselle vanhemmalle.
Mä en ollut se joka kirjoitti että salassa pitää tehdä, kirjoitin vain mitä mulle on sanottu. Ja sehän ei kuulu toiselle vanhemmalle mitä lapsen kanssa tehdään emmekä me lupaa kysy saako esim mieheni lapsi tulla minun siskoni häihin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 875439
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804722Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1113027Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv882955Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p232564Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.612039Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska251976- 321523
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1141439- 1851328